Taidetta ja luonnon huvipuistoa Punkaharjulla
Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen kun kuulet sanan Punkaharju? Useimmille todennäköisesti upea harjualue, yksi Suomen ensimmäisistä ja vanhimmista matkailualueista tai jos olet nuorempi lukija, olet ehkä kuullut Punkaharjun Pojista, Biisoni Mafiasta. Punkaharju on jo noista matkailun varhaisista vuosista lähtien innoittanut taiteen tekijöitä. Ikoninen harjumaisena on inspiroinut niin taidemaalaireita kuin kirjoilijoitammekin kauneudelleen. Punkaharjua ovat tehneet tunnetuksi niin Sakari Topelius kuin J.L Runberg, joista jälkimmäiselle on harjualueelle pysyttetty myös muistopaasi. Takavuosina taidekeskus Retretti tarjosi korkeatasoisia ja monipuolisia kesänäyttelyitä, joissa vieraili kymmeniä tuhansia vierailijoita vuosittain. Taidekeskuksen viimeinen näyttely oli vuonna 2012, jonka jälkeen sitä ei ole vielä toistaiseksi saatu avattua uudelleen.
Tällä viikolla päätimme tutustua Punkaharjun tämänhetkiseen taidetarjontaan, teeman mukaisesti pienellä budjetilla. Saapuessamme Savonlinnan suunnasta aloitimme kierroksemme luontevasti Johanna Oraksen 30v juhlavuoden näyttelystä Ehtymätön. Näyttely on todellakin nimensä mukainen; runsas, monipuolinen ja sanoisin yllätyksellinen ja ajoittain hellyttävä ja hauskakin. Tämä kaikki kuvastaa Johanna Orasta taiteilijana, monipuolista lahjakkuutta ja intohimoa tarttua erilaisiin aiheisiin. Kauniiden asetelmien, kukkamaalausten tai hellyttävien nallemaalausten vieressä saatat katsella teosta jossa on luurankoja. Näyttelyssä vallitsee kuitenkin sopusointu ja erilaiset teemat eivät häiritse toisisaan – päinvastoin – pitävät katselijan uteliaana.
Näyttelytilan vieressä on pieni rakennus, jossa on kahvila. Hetken jo mietin miksi kurkistaa sisälle, koska emme vielä tässä vaiheessa päivää olleet kahvin kaipuussa, mutta uteliaisuus palkittiin: tila on suomistettu kauniiksi kuin karamelli ! Olisin voinut jäädä sinne hetkeksi istumaan, ihastella värien ilotulitusta. Inspiroitua. Mikä paikka vaikka kirjoittamiselle !
Jatkamme kuitenkin uteliasta kuljeskeluamme ja suuntaamme kohti Johannan galleriaa. Olen jälleen mykistynyt tilan boheemista kauneudesta. Saatan vain kuvitella taiteilijan työssään. Samalla ihmettelen sitä ehtymätöntä energiaa joka hänestä pulppuuaa. Olemme juuri nähneet upean, runsaan näyttelyn, mutta samalla tiedostan, että tämä ei suinkaan ole ainut paikka jossa hänen töitään on esillä. Myöskin gallerioita on neljä, yksi jokaisessa kodissa. Näyttelyssä minun onkin pakko kysyä Johannalta miten hän malttaa jättää työn kesken, kun siirtyy toisaalle. Saan vastaukseksi vain iloisen ”no se nyt vaan jää, ja jatkuu sitten taas” Pienemmät työt tosin kulkevat kätevästi myös mukana.
Ihana lämminhenkinen vierailu Johanna Oraksen näyttelyssä heinäkuisena päivänä lämmittää mieltä vieläkin. Saapuessamme taidekartanolle oli näyttelytiloista juuri poistumassa bussilastillinen matkailijoita ja lähes samantien oli uusi bussi pihassa, silti Reijolla oli aikaa ottaa meidät vastaan ja jutustella hyvän tovi tämä vuoden näyttelystä. Aivan kutenkin Johannakin ehti kertoa meille työskentelystään ja vastailla kysymyksiimme. Näyttelyyn vapaa pääsy ja se on avoinna Punkaharjulla vielä tämän viikon sunnuntaihin 13.8 – joten jos et ole vielä käynyt niin nyt pikaisesti Punkaharjulle !
Suunnitelmissamme oli siirtyä seuraavaksi Punkaharjun Taidelaiturille, Punkaharjun vanhalle asemalle, mutta totesimme, että ennen uutta taideelämystä tekisi varmasti hyvää vähän kävellä harjulla, ihastella luonnon muovaamaa taidetta. Harjualue on helppokulkuista ja siellä risteilee paljon polkuja. Me ajoimme harjutietä aina kesäkioskille asti josta lähti pieni polku jonka opasteessa luki ”Kuikon Salpa”polun varrelta löytyikin vuonna 1944 rakennettuja puolustusrakenteita ja taisteluhautoja, joita ei kuitenkaan tarvitu käyttää, koska taistelut eivät koskaan yltäneet Punkaharjulle asti. Kohde on mielenkiintoinen sotahistoriasta kiinnostuneille ja varmasti lapsille vähän jännittäväkin.
Saapuessamme taidelaiturille oli sielläkin pari bussia pihassa. Olimme siitä iloisia, että matkailijat ovat löytäneet Punkaharjun taidekohteet ja samalla harmissamme, sillä tiloissa olisi nyt hankalampi keskittyä tutkimaan monipuolista vanhojen tavaroiden ja taiteen paljoutta, kun ihmisiä olisi liikaa.
Ratapihan puolella tulijoita on vastassa Miina Äkkijyrkän lehmä
Etupihan tulviessa matkailijoita, kävelimme rakennuksen taakse ja saavuille asemarakennukseen sisälle aseman puolelta, jolloin meidät vastaanotti ihastuttava pieni odotustila Punkaharju tauluineen
Pihaalueella on myös erilaisia patsaita
Aitoissa oli eri taiteilijoiden pieniä näyttelyitä
Aittarakennuksen päädyssä oli ovi kutsuvasti auki.
Viitsisinkö kiivetä nyö kiperät rappuset ylös? Eräs rouva sanoi että oli käynyt useamman kerran muttei ollut koskaan kehdannut kiivetä rappusia ylös. Se oli kuin polttoainetta uteliaalle sielulleni, no minäpä muuten jaksan kiivetä kun nyt tässä olen. ja Arvaat varmaan, kun sanon, että kyllä kannatti. Sympaattinen vintti jossa oli sänkyjä ja vanha radio josta kuului vanhoja uutisia ja radio-ohjelmaa. Ääni oli tuttu vuosien takaa muttan osaa nyt sanoa kuka oli tuo radioääni.
En voinut olla käymättä ensimmäiseen petiin pitkäkseni. Olisin voinut jäädä siihen kuuntelemaan tuota ääntä, ottaa päiväunetkin. Mieleni vei minut hetkessä 70-luvulle mummolaan. Tiedostin kuitenkin etten ollut tilassa yksin. Ihmisiä kävi kurkistelemassa ovesta, yksi rouva istui hetken tuolissa. Minäkin nousin ja kapusin rappuset alas.
Kävelimme lehmuskujan aina päähän asti. Istahdimme pieneen huvimajaan. Muut matkailijat olivat kaikonneet ja kääntyneet jo paljon ennen meitä takaisin.
Tässä istuimme rauhassa luonnon omassa huvipuistossa, kuten J.L Runeberg Punkaharjua kuvaili. Asemalaituri on viehättävä paikka joka ehdottomasti ansaitsee tulla nähdyksi. Mekin suuntamme sinne varmasti uudelleen. Esineiden runsaus takaa sen että löydät sieltä joka kerta varmasti jotain uutta!
Asemalaiturin kesänäyttely on avoinna 31.8.2023 asti. Pääsymaksua ei peritä kun kirjoittaa nimensä vieraskirjaan, muutoin 5e
Parin viikon takainen Romu-Heikin Hytermä yllätti yksityisellä hautasmaalla, mutta Punkaharjulla vierailun päätteeksi katseemme osui melkeinpä keskellä pihaa erikoiseen näkyyn – onko tämä eriskummallisiin paikkoihin hautaaminen sittenkin oletettua yleisempi savolainen tapa – tähän palaamme kenties jossain tulevassa kirjoituksessa