Savonrannalla kulta-aikaansa 90-luvulla elänyt laskettelukeskus Lekotti on yksi liian monista kohteista itä-Suomessa jotka ovat autioituneet ja jääneet huolenpitoa vaille. Lekotti siirtyi venäläisomistukseen 2008. Uusi omistaja läksi kehittämään toimintaa ajatuksena houkutella alueelle venäläisiä matkailijoita.  Suhteellisen vaatimattoman rinteen varrelle rakentui tasokkaita loma-asuntoja. Alueesta oli tarkoitus tulla ympärivuotinen lomakeskus. Sinne valmistui myös köysirata seikkailupuisto, joka ei tainnut kunnolla ehtinyt avautumaan ennen kuin toiminta jo hiljeni. Ensin tuli korona ja sitten Ukrainan sota, joka hankaloitti venäläisten liiketoimintaa Suomessa.

Näillä pohjatiedoilla päätimme lähteä käymään Savonrannalla. Missä kunnossa rinteet ja rakennukset olisivat? Olisiko toivoa, että toiminta voisi vielä jatkua? Mitä kuului loma-asunnoille?

Saapuessamme Lekottiin saatoimme todeta, että hetkeen ei ollut toimintaa ollut rinteessä. Se kasvoi jo suhteellisen  korkeana puustoa. Paljon saisi työtä tehdä ennen kuin toiminnan saisi jälleen käyntiin. Alueen rakennukset olivat asianmukaisesti lukittuja josta olimme tyytyväisiä. Se kertoi kuitenkin huolenpidosta, paljon olimme matkoillamme nähneet avoimia ovia ja täysin hylättyjä ja turmeltuja paikkoja. Rinnekoneet olivat huoltorakennusten vierellä, mutta koneiden ovetkin olivat lukittuja, josta niin ikään olimme hyvillämme. Harmitti yrittäjän puolesta. Tuntui, että hän oli olosuhteiden uhri. Toki tuntematta asiaa ja sen taustoja tarkemmin. Köysipuisto lepäsi niin ikään metsittyneessä tilassa. Tilanteen lohduttomuus oli todettu varsin nopeasti. Kun nyt tänne asti olimme ajaneet, päätimme lähteä etsimään loma-asuntoja. Opasteet löytyivätkin pian ja ajoimme auton rinteen laelle

Loma-asunnot seisoivat varsin ryhdikkäinä metsittyneessä rinteessä. Näköala laskettelurinteeseen oli kasvanut umpeen, mutta talot vaikuttivat olevan vielä pelastettavissa.

Asuntojen vieressä oli myös leikkipuisto jossa ei ollut leikitty hetkeen.

Loma-asuntojen jälkeen tie jatkui vielä vähän ylöspäin. Meidän mielikuvissa asuntoja olisi ollut enemmänkin, joten jatkoimme matkaa. Tie ei vakuuttanut, mutta olihan se tarkistettava ettei mitään mielenkiintoista jää näkemättä. Taloja ei löytynyt lisää.

Jotta jotain kuitenkin näkisi pitäisi tuon heinikon läpi kahlata tuolle kivelle. En ole mikään arkajalka, mutta koiranomistaja oppinut mm. paikat joita kannattaa välttää. Tämä näytti punkkiviidakolle. Kesäpäivä oli kaunis ja kuumakin, jotenkin tulin maininneeksi myös käärmeiden mahdollisuuden tuossa heinikossa, tuoreena mielessä oli Hytermän reissulla kohtaamamme komea käärme. 

Sukelsin vauhdikkaasti kivelle kun samalla tunsin että jaloissani kahisi jotakin vaikka kuinka olin katsonut tarkkaavaisesti eteeni.

Seisoin tyytyväisenä kivellä josta avautuikin upea näköala. Samalla pohdin, että täältä pitäisi päästä poiskin.

Mies teki löydön, käärmehän siellä oli luikerrellut, ja kuulemma oikein söpö sellainen. Pah sanon minä. Hetken hengityltyäni päätin olla urhea ja loikin takaisin. Niin vain syntyi seikkailu tästäkin reissusta 😀

Lekotista pyörähdimme vielä Savonrannan kylälle jossa kaikki oli jo kiinni, mutta totesimme, että joskus pitäisi päiväaikaan ajella uudelleen. Keskustassa virtaava koski oli lumoavaa katseltavaa.

Savonrannalta löytyy myös myllymuseo ja käsityömyymälä. Tännekin on palattava vielä uudelleen.

Mietin pitkään onko tässä reissussa ainesta jutuksi. Siirsin jatkuvasti jutun kirjoittamista. Ei siitä mitään tule. Kävimme täällä viime kesänä, vähän ennen kuin olin edes aloittanut bloggaamista, joten kuviakaan ei ollut montaa. Tarina ei ole kummoinen, mutta ehkä se on meille muistutus siitä, että osaisimme arvostaa asioita, paikkoja ja kokemuksia lähellämme. Pienistä asioista ja teoista syntyy muistoja, jotka voivat säilyä sydämessämme lopun elämäämme.