Loma ohi ja paluu arkeen
Kokkailut ja blogin kirjoittaminen on jäänyt täysin taka-alalle elokuussa, kun lähdinkin reissulle ja sieltä palattuani aloitin jälleen opiskelut. Enpä onnistunut pysymään tuossa neljän viikon tavoitteessa, koska kiireisenä päivänä oli paljon helpompaa joko käydä syömässä Unicaféssa tai väsätä kotona jotakin tuttua ja nopeaa.
Sain silti leivottua yhden uuden suklaakakun ja inkiväärikakun. Lisäksi kokeilin uudestaan valmistaa hernekeittoa kuivatuista herneistä, kun viimeksi se ei mielestäni ihan täysin onnistunut. Nyt voin ilokseni ilmoittaa, että uusimmasta keitosta tuli oikein hyvää! Liuotin herneitä pidempään kuin viimeksi, ne taisivat olla vedessä pari päivää. Annoin keiton kiehua 2,5 tuntia ja poistin tarkasti irtoavat herneenkuoret. Viimeksi en tajunnut, että kuorten poistamisessa täytyy nähdä vähän vaivaa, mutta sen jälkeen keitosta tulee pehmeää.
Yritän panostaa blogiin tässä kuussa enemmän kuin elokuussa ja selvitä kuukausihaasteesta kunnialle. Joskus on vain sallittava itselleen vähän enemmän aikaa, onneksi kokkausblogi on joustava harrastus. 😛