Suklaakakkua ja vuoden ensimmäiset glögit
Päätimme kaverin kanssa viettää iltaa ja kokeilla Sacherkakun tekoa. Resepti löytyi Kinuskikissan blogista. Se poikkesi jonkin verran perinteisestä sacherohjeesta, koska kakun väliin lisättiin kermavaahtoa. Sulaa suklaata ja kermaa, eli toisin sanoen aivan täydellinen kakku tyttöjeniltaan! Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin leiponut kyseistä kakkua ja olimme kuulleet sen olevan melko haastava aloittelijoille. Ehkä sen vuoksi kokeilimmekin sitä heti ensimmäiseksi.
Rehellisesti kerrottakoon, että kaveri teki pohjan. Avocado ei voi ottaa siitä kunniaa itselleen.
Kakun leikkaamisesta sen sijaan otan kaiken ”kunnian” itselleni…
Muille amatöörikokeille vihjeenä: jos kakkupohjan leikkaus menee pieleen, kuorrute peittää onneksi lähes kaikki kosmeettiset virheet.
Sulatimme suklaata vesihauteessa kuorrutusta varten.
Voilà!
Että näin. Tällaista pientä sähellystä tällä kertaa. Tekemällä oppii. :) Seura oli kaikesta huolimatta mahtavaa, yhdessä oli kiva leipoa ja lopputuloskin oli suklaisen suussasulava. Glögilasi toiseen käteen ja illan elokuva pyörimään!