Ulkopuolella

Istumme hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikan odotushuoneessa, ja minä tuijotan ovessa lukevaa tekstiä vähän kuin ihmetellen että miksi me olemme täällä. Päähäni ei kai vieläkään ole uponnut että vauvaa ei nyt ilmeisesti ole tulossa iloisen helpolla ja huolettomalla, luonnollisella tavalla.

Koko käynnin ajan minulla on täysin ulkopuolinen olo, aivan kuin minun ei vain kuuluisi olla siellä. Puheet verikokeista, tutkimuksista ja hormoneista tuntuvat sellaisille, että ne eivät kuulu minun elämääni. Mies silittää kättäni kun näkee kasvoiltani järkytyksen kun lääkäri määrää minut johonkin munatorvien aukiolotutkimukseen ja vakuuttelee että ei se satu, on vain epämiellyttävää. Ja hormonireseptin saamme myös mukaamme. Minä, joka en halua syödä särkylääkkeitäkään kuin viimeisessä hädässä joudun nyt ottamaan jotain ylimääräistä hormonip***kaa elimistööni.

Mitä minä olen tehnyt väärin että minua rankaistaan. Miksi se syy ei voinut olla miehessä, joka sitä vauvaa enemmän haluaa. Kaikki tämä olisikin varmasti helpompaa jos ”palkinto” olisi jonkin älyttömän vahvan vauvakuumeen tuotos, mutta kun ei minulla ole ikinä mitään maailman palavinta halua ole ollut tulla äidiksi. Nyt iski vain se viimehetken paniikki että jos sitä lasta haluaa, niin nyt sitä on yritettävä. Pian loppuu aika. Luulin että se raskaus ja synnytys olisi jo tarpeeksi paha. Mutta ei, eteen heitettiinkin vielä tämä haaste.

Muutama vuosi sitten mietin illalla elämän tarkoitusta, ja että meillä kaikilla on varmasti joku läksy jota tänne on tultu oppimaan. Mietin että olisi kiva tietää mikä on oma. Näin yöllä unta entisestä poikaystävästäni, jolla oli uusi tyttöystävä ja sylissä vauva, ja unessa minulle sanottiin että sinun elämäsi läksy on oppia elämään sen kanssa että et saa lapsia. Oppia elämään sen kanssa, että näet ympärilläsi muita jotka saavat perheen, ja sinun on opittava hyväksymään se että sitä ei ole tarkoitettu sinulle. Heräsin salmana ja täysin virkeänä tuon jälkeen. Se oli jotenkin puistattavaa. Niin todellista. Sen jälkeen jäin miettimään, että no, tämähän on helppo nähdä, ja nyt alan pelätä että tuo ”ennuste” pitikin paikkansa. 

Kommentit (2)
  1. Musta tuntuu edelleen ajoittain samalta, että miten mä oikein pystyn tähän. Jokainen pienikin sivuvaikutus ärsyttää, teen tämän vapaaehtoisesti itselleni. Mutta toisaalta haluan rohkaista, aukiolotutkimus ei oo niin paha kuin luulisi ja ihan rehellisesti sanottuna en ole saanut sivuvaikutuksia jotka ylittäisi vakavuudeltaan lievää ärsytystä 🙂 Ja edelleenkin, ehkä sitten katuisin myöhemmin jos en olisi edes kertaa koittanut.

    1. Kiitos tsemppauksesta 🙂 tämä on kyllä sellainen asia elämässä, jota varmasti vielä myöhemmin katuisin, jos en nyt katso kortteja loppuun asti. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *