Mun koti ei oo (enää) täällä

Ajelin eilen parin tunnin matkan kotikaupunkiini juhlimaan veljeni kolmekymppisiä. Juhlat olivat mukavat ja oli ihanaa nähdä vanhoja kavereita ja perhettä. Myöhemmin illasta siirryimme baariin (baarivalintaa ei tarvinut paljon miettiä, kun yli kolmekymppisille on vain ne pari vaihtoehtoa, toinen kämäinen karaokepainotteinen paikka, toinen paikka jossa livemusiikkia ja muutenkin ehkä kivempi..) Odotin josko baarissa olisi nähnyt lisää tuttuja. Ei näkynyt. Muutenkin tuntui että ihmiset olivat jostain ihan eri planeetalta, enkä tuntunut kuuluvani sinne.

Jotenkin alkoi ahdistaa ajatus, että Tampereelle muuton jälkeen jossain vaiheessa muka kuvittelin haluavani palata takaisin tuohon kaupunkiin. Onneksi en palannut vaan elämä muotoutui Pirkanmaalle.

En viihtynyt baarissa kauaa vaan lähdin kävelemään yksi kaupungin läpi kohti yöpaikkaani. Pikkukaupungissa hyvää on se, että välimatkat ovat olemattomat 🙂 Yö tuoksui jo kesäiselle kun kävelin pitkin tyhjiä katuja. Koko kaupunki näytti ihan vieraalle. Yritin muistella niitä monia kertoja kun olen niitä katuja yöllä tallannut, mutta ne tuntuivat niin kaukaiselle, että en saannut sitä tunnetta tavoitettua mitä ehkä hain. Miten kaupungista, joka oli niin pitkään kotini, on voinut tulla täysin vieras ja kylmä paikka, vaikka sinne niin paljon hyviäkin muistoja liittyy.

Aamulla halusin lähteä pian matkaan, halusin omaan kotiin oman perheen luo. Kotini on nyt täällä, ja täällä minun on hyvä olla 🙂