Voi olla että tästä tulee yksi mieleenjäävimmistä vapuista, ainakin niin pieleen se on mennyt kun vaan olla ja voi.

Pari päivää sitten allergia otti askeleen huonompaan suuntaan lääkkeistä hulolimatta, ja vappuaaton iltaan mennessä saavutti jo infernaaliset piirteet!

Tarkoitus oli mennä miehen kanssa yhdessä tutuillemme viettämään vappuaattoa (minun kavereitani) mutta mies tekikin viimehetken päätöksen lähteä omien kavereidensa kanssa. Hetken mietin että onko minun mitään järkeä lähteä, kun olokin oli niin järkyttävä. Päätin kuitenkin että ikäväähän se on olla vappuaattoa yksin ja että lähden nyt ainakin kokeilemaan kyläilyä. Lähdin autolla, koska täältä herran selän takaa julkisilla pääseminen olisi ollut liiallinen ponnistus ja olokin oli sitä luokkaa että alkoholi ei ollut ensimmäisenä mielessä. Nappasin koirat mukaan ja ajelimme kylään. Heti ensitöiksi kun pääsimme kyläpaikkaan sisälle, toinen koiristamme otti ja kusi sohvalle! Miten noloa.

Kestin kaksi tuntia ja sitten oli pakko luovuttaa. Nenä oli niin tukossa ettei henki kulkenut, yskitti ja silmät näyttivät kun olisin itkenyt viikon.

Suihku, nenäkannu ja höyryhengittäminen helpottivat sen verran että pääsin sänkyyn asti ja nenä aukesi jopa sen verran että hengittäminen vaakatasossa onnistui ja vaivuin uneen. Heräsin kun mies kömpi kotiin jossain kahden maissa ja kömpi sänkyyn, sännätäkseen hetkeä myöhemmin oksentamaan. Lyhyestä matkasta huolimatta ei ennättänyt vessaan, vaan kuulin miten oksennus lensi pitkin eteistä. Mietin peiton alla että mitenhän paha siivo tuli. Onneksi vain ”kohtalainen”. Eteisen ja vessan matto oksennuksessa, sekä kynnys ja pöntön reunat. Pahemminkin olisi voinut mennä… Raahasin matot kylppäriin ja huuhtelin ne, sekä siivosin loput jäljet. Mattojen parempi pesu olkoon miehelle rangaistuksena tälle päivää!

Ei muuta kun uudelleen nukkumaan, ja parin tunnin päästä herätys siihen, kun toinen koiristamme oksentaa sohvalle. Sohvanpäällys pois ja pesuun. Oksea tuli myös lattialle, joten lattian siivous siihen samaan hintaan.

Mietin jo siinä vaiheessa että mitä pahaa olen tehnyt, kun olo on jo valmiiksi aivan hirveä, ja nyt vielä kaikki tämä siihen päälle.

Viimeinen herätys vähän ennen kahdeksaa kun toinen koira alkaa kakoa jalkopäässä. Sen ehdin nostaa sentään lattialle, ja tekstiilipinnat säästyivät tällä erää.

Siinä vaiheessa en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa.

Vappupäivän aion viettää vistusti sisätiloissa möllöttäen. Onneksi ei ole krapulaa!

Että sellainen vappu.

Laitoin ratsastuksenopettajalleni viimeviikolla viestiä aikeestani lopettaa. Yllätyksekseni yleensä aika ”kovanaaman” oloinen opettaja vastasi minulle pitkän, ystävällisen ja kannustavan viestin jonka perusteella päätin että en nakkaa hanskoja tiskiin vielä. Mutta hyvä että kerroin tunnoistani hänelle, koska nyt varmasti jatkossa hän tietää millaisia tunteita ryhmänvaihto on minulle aiheuttanut, ja minulla on helpottunut olo että sain asiasta kerrottua.

Päädyimme ratkaisuun että nyt jonkin aikaa ratsastan samalla helpolla hevosella niin että voin keskittyä paremmin ratsastukseen ja rentoutua. Myös muutama yksityistunti ongelmakohtien hiomiseen voisi olla paikallaan. Parasta oli kuitenkin kuulla että olen edistynyt huimasti, vaikka sitä en itse ehkäole huomannut ryhmävaihdoksen jälkeen. Istunta, tasapaino ja hevoseen vaikuttaminen ovat kuulemma edenneet paljon höntsyryhmästä lähdön jälkeen. 

Oloni on ollut nyt paljon iloisempi kun en päätynyt luovuttamaan. Tämä on laji, jossa kehittyminen ei mene viivasuoraan ylöspäin, eikä edes portaittain, vaan ylä- ja alamäkien kautta. Nyt on vain ollut sitä alamäkeä 🙂