Kadehdin ihmisiä jotka tietävät varmasti, että haluavatko lapsia vai eivät. Tämä tilanne, jossa ikää on yli kolmenkymmenen, eikä asia ole vieläkään selvinnyt, alkaa olla jo hiljalleen sietämätön. Nuorempana olin varma että haluan lapsia jossain vaiheessa, mutta silloin sitä asiaa oli niin helppoa lykätä tulevaisuuteen. Nyt kun asian siirtäminen eteenpäin vuosilla ei enää olekaan se ratkaisu, on alkanut ahdistaa. Vähän alle kolmenkymmenen iässä ajattelin että biologia varmasti hoitaa asian, ja tyrkkää eteen jossain vaiheessa sen sietämättömän kuuloisen vauvakuumeen, ja sitten niitä lapsia vaan haluaa niin paljon että asiaa ei enää edes mieti. Sitä kuumetta on tässä nyt odoteltu noin viitisen vuotta. Nyt alkaa pelottaa että mitä jos sitä vauvakuumetta ei ikinä tulekaan, vaan ratkaisua pitää lähteä tekemään ihan kylmiltään ”järkiperustein” ?

Tästä on alkanut oikeasti tulla sellainen asia jota mietin päivittäin, ja myös olen asiasta eri mieltä päivittäin. Joskus tuntuu että kyllähän se lapsi olisi kiva, ja toisinaan että ei tähän elämään lasta mahdu. Puitteethan olisivat mitä parhaimmat juuri nyt. Molemmilla vakityöt, oma koti ja elämä rauhoittunut sen verran että tässä olisi mainio aika perheen perustamiselle. Toisaalta ajatus lapsen tuomista rajoitteista ja elämänmuutoksista ei tunnu yhtään hyvälle. En tiedä yhtään miten jaksaisin esim. yövalvomisia. Uni on niin tärkeää minulle. Kun katselen töissä puolet yöstä valvoneita pikkulasten äitejä kulkemassa zombiena, ei tule tunnetta että ”hei, tuota minäkin haluan!”

Me olemme miehen kanssa kyllä molemmat todella perhekeskeisiä, viihdymme omien perheidemme kanssa paljon, ja jopa silloin kun koirat ovat hoidossa, tuntuu että koti on liian hiljainen ja kaipaamme ympärillemme ääntä ja elämää. En epäile yhtään etteikö meistä tulisi hyvät ja rakastavat vanhemmat. Miehelle tämä on helpompaa, hän tietää varmasti että haluaa lapsia vaikka heti. Tämä onkin nyt minun ongelmani.

Voihan olla että asia on jo tietämättämme ratkaistu puolestamme, emmekä edes voisi saada lapsia.

En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toivon että ajatuksiini tulisi selkeyttä. Mitä nopeammin, sen parempi.

V***ttaa! Meni perjantai-ilta perseelleen.

Tiesin että mies tapaa kavereitaan, ja oikein odotin että saan ihan rauhassa viettää koti-iltaa viinilasin, jäätelön ja jonkun romanttisen hömppäleffan kanssa.

Väärin!

Ukon kaverit puskee meille, alkaa katsoa jotain hemmetin Suomi-Norja lätkäpeliä (kukaan ei varmaan ennalta arvaa tulosta) ja juomaan kaljaa! Niiden kuski lähtee yhdeksältä, mutta eihän muu lössi voi lähteä kun on peli vielä kesken! (mitä voi vielä käydä jos Suomi johtaa usealla maalilla) Mikä johtaa siihen, että minä sain ajaa ne kaupunkiin. Sitten etsitään jotain avainta pitkin Tamperetta ja siitä ajan pojat baariin. Kun pääsen vihdoin kotiin on kello jo yksitoista illalla, eikä oikeastaan enää huvita ottaa viiniä eikä aloittaa leffaakaan kun nukuttaa niin paljon. Tänään olisi ollut meillä töissä kemut, mutta koska kotimatka on nykyään pitkä, lähdin kiltisti kotiin kello 16. Eli tänään olen ehtinyt katua jo kahdesti muuttoa tänne kauas. Jos asuttaisiin vielä kaupungissa, olisin minä voinut jäädä työkemuihin, ja ukko kavereineen olisi päässyt baariin vaikka kävelle, ei niin että minä ajan taksina ympäri Tamperetta toista tuntia!

Ok, mies näkee kavereitaan todella harvoin, joten ei tämä nyt ole mikään niin iso juttu, mutta silti harmittaa että oma ilta meni pilalle siinä sivussa.