Huuh miten tää aika kuluu näin nopeasti?!

Kohta on kolmas viikko Bikini Challengea takana päin. Otin mitat haasteen aluksi ja päätin, että seuraavan kerran mittanauha heiluu viidennen viikonlopulla. Tunnen itseni sen verran hyvin, että joka viikkoinen tai pahimmassa tapauksessa joka päiväinen vaa’alla rampaaminen tai mahamakkaroiden mittaaminen ei johda mihinkään. Alan stressaamaan liikaa ja tuloksethan siitä kärsii. Toki olen peilistä tujoitellut omaa kuvaani ja hypistellyt ja nipistellyt kroppaani. Jonkinmoista kiinteytymistä on jo havaittavissa ja muutos tuskin on vain omissa silmissäni, sillä avokkini kehaisi yksi päivä peppuni pyöristyneen (JES eroon tästä lättäpyllystä vihdoinki!).

Suurin muutos on kuitenkin se, että viihdyn kropassani paremmin. Olo on ryhdikkäämpi ja energisempi kuin aikaisemmin. Nälkää en pahemmin ole joutunut kokemaan ja treenitkin luistaa hyvin. Oon itse asiassa aika innoissani näistä treeneistä. En muista, milloin viimeksi olisin tällaisella tohinalla kehittynyt. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että edellisellä ja tällä viikolla olen joutunut skippaamaan yhden aerobisen treenin ajanpuutteen vuoksi. En näe mitään järkeä herätä viideltä aamulla lenkkeilemään jo muutenkin lyhyiden yöunien päälle ja vain hyvin harvoin ehdin vetää aerobisen treenin salitreenin päälle. 

Olen oppinut, että omaa kehoa pitää kuunnella. Jos väsyttää, silloin täytyy levätä. Yöunista en suostu tinkimään yhtään enempää kuin tähän mennessä olen joutunut. Pitkin vuotta tavoitteenani on ollut oppia nukkumaan kahdeksan tunnin unet, mutta tähän ei vielä olla päästy. Olen opetellut menemään unelle aikaisemmin, mutta uni ei tahdo tulla silmään tästä huolimatta. Unitreeniä jatkan kunnes saavutan tavoitteeni.