Mua jännittää. 

Olen päättänyt aloittaa uuden luvun elämässäni.

Aikaisemmin olen jättänyt asioita tekemättä, koska en ole uskaltanut/halunnut/pystynyt. Olen kokenut, etten ole riittävän hyvä. Olen pelännyt epäonnistumista. Pelko on estänyt minua tekemästä asioita, joita olisin todella halunnut tehdä. Viimeisen vuoden aikana päässäni on kypsynyt ajatus siitä, että mitä, jos alkaisin elää, olla ja tehdä. Minun ei tarvitse enää piiloutua, häpeillä tai kokea olevani huonompi kuin muut. 

Olen tuhlannut yli kaksikymmentä vuotta erinäisten asioiden murehtimiseen ja märehtemiseen. Olen häpeillyt kroppaani. Kokenut olevani läski yli 12 kiloa sitten tikkulaihoin jalkoineni ja kylkiluut paistaen. En ole nauranut suu korvissa, koska olen hävennyt liikaa rakoa hampaitteni välissä. Ala-asteella kaverini tokaisi pottuvarpaideni olevan isot ja rumat. Tästä syystä en ole käyttänyt sandaaleita ennen viime kesää. Käytin myös lukioon viimeiselle asti aina pitkähihaisia paitoja ihottuman takia. En halunnut, että kukaan näkee, että minulla on atooppinen iho. Eihän kukaan voisi ymmärtää; suomalaisistahan vain 20 prosenttia kärsii ainakin kerran elämässään atooppisesta ihottumasta. Bikineissäkään en ole juuri julkisilla rannoilla tai uimahalleissa viihtynyt poikamaisten muotojeni seurauksena. En aio enää häpeillä ulkomuotoani. 

Olen myös kyseenalaistanut luonnettani ja älyllisiä lahjojani. Sosiaalisissa tilanteissa olen ollut kauhuissani; miten kukaan voisi olla kiinnostunut juuri minun sanomisistani. Joukossa on aina hauskempia, sanavalmiimpia ja sosiaalisempia ihmisiä. Olen hakeutunut opiskelemaan alaa, jolle tiesin pääseväni varmasti, vaikka tämä ei unelmatyötäni olekaan. Epäonnistumisen pelko on estänyt minua hakemasta unelma-alalle. 

Mitä enemmän listaan asioista, joita olen jättänyt tekemättä tai tehnyt sen takia, että olen ollut epävarma itsestäni, sitä enemmän minua alkaa naurattaa.  Tajuan vihdoin, miten paljon olen rajoittanut elämääni omien pelkojeni ja epävarmuuksieni takia. Aioin vihdoin ja viimein alkaa työstää itseäni siihen suuntaan, millainen todella haluan olla. Tämä pitää sisällään se, että olen vihdoin päättänyt pyrkiä opiskelemaan alaa, joka tuntuu omalta ja haalia ympärilleni ihmisiä, joiden seurassa voin olla oma itseni. Olen myös päättänyt treenata itseni siihen kuntoon, josta olen haaveillut vuosia! 

Mikä sitten katkaisi kamelin selän? Miten havahduin tähän naurettavalta kuulostavaan tilanteeseen? Olen erinäisten kiemuroiden ja koukeroiden kautta ajautunut tähän tilanteeseen, jossa nyt olen. Mutta viimeinen pisara oli se, että en kehdannut kertoa kenellekään poikaystävääni lukuunottamatta aloittamastani dietistä. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että kyse oli monien parjaamasta Fitfarmin nettivalmennukesta! Noh nyt päräytän sen tähän: Ostin Bikini Challenge valmennuksen ja ajattelin kasvattaa lihasta ja hankkia ryhdikkäämmän olemuksen. Mitäs hävettävää siinä on? No ei sitten niin mitään. 

En haluaisin myöntää olevani pinnallinen ihminen, mutta olenhan minä. Ei siitä mihinkään pääse. Treenatessa joudun jatkuvasti pyörimään oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Tämä mukavuusalueen rajan yli pomppaaminen on yltänyt viime aikoina myös salin ulkopuoliseen elämään. Olen alkanut tekemään asioita, jotka olivat aikaisemmin nounou ja kas! Mitä ihmettä, en ole kuollut häpeään tai mihin muuhunkaan tuntemukseen. Epäonnistumiset ovat innoittaneet minua olemaan parempi seuraavalla kerralla. Asiat muistaa kummasti paremmin, kun ne kerran tai pari mokaa. Mukavuusalueelta poistuminen on myös paras keino kehittää itseään. Ei paljoa mieltä lämmitä, jos pompottelee jo niitä osaamiaan asioita päivästä toiseen. Haastetta kehään ja uusien ongelmien pariin!

Tätä blogia ajattelin pitää ajatusten kaatopaikkani, jonne puran tuntojani, milloin mistäkin. Lähinnä varmaan treenaamisesta ja omista höpöhöpö-henkisistä esteistäni. Nyt on todellakin aika potkaista itseä takamukselle ja alkaa uskaltaa! Puhisen tarmoa ja haluan nähdä, mihin asti tämän tytön rahkeet riittävät.