Mulle tuli mieleen vanha kuvapari jonka näin ehkä vuosi tai kaksi sitten somessa. Siinä oli rinnakkain kahden eri sukupolven edustajan kuva. Tyyliin isä tai isoisä ja poika tai pojanpoika, en tarkkaan muista. Vanhemman sukupolven edustajan kuva oli selkeästi vuosikymmeniä vanha, siihen oli tallennettu mies omalle ajalleen arvostettuun tyyliin. Armeijakuva miljöössä, josta pystyi päättelemään että henkilö oli arvostettu tai ainakin itse ylpeä asemastaan ja valokuvaan oli sommitteluineen panostettu. Julkaisualustana toimi albumi. Nuoremman sukupolven edustajan kuva oli some alustalle tarkoitettu profiilikuva tai joku snäppikuvakaappaus, joka ei varmastikaan koskaan ole ollut muuta kuin digitiedosto ja se oli nopeasti silmäiltynä otettu kännykän etukameralla matkalla johonkin liibadaabaan. Muisto sekin, ei sillä. Mutta siinä ne olivat rinnakkain digimuodossa.

Jokin aika sitten insta ilmoitti, että joissakin maissa tykkäysten määrä piilotetaan kokeiluna muilta kuin päivityksen julkaisijalta, koska se aiheuttaa ilmeisesti somekateutta ja pahaa mieltä. Maailma on totisesti muuttunut 2000-luvulla teknologian suhteen. Ihmiset ei. Ihminen on ollut samanlainen fysiologian ja anatomian kirjan mukaan tuhansia vuosia lukuunottamatta, että umpisuolemme päästä on tullut turha ja yhä edelleen ihmiset löytävät ja lukevat päivityksiä kallionseinämistä tuhansien vuosien takaa ja mennyttä aikaa yritetään ymmärtää ja oppia siitäkin jotakin. Historiaa pitää osata ja ymmärtää, jotta uutta voidaan oppia. Meneekö tämä kenties jatkossakin näin ja mitä tästä ajasta tullaan ajattelemaan?

Mitä ihminen ajattelee tulevaisuudessa eli vuosikymmenien päästä isoäidistään, äidistään tai isoisästään tai isästään tai isoisomistänytonkaanhenkilöstään, joka tekee päivityksiä tänäpäivänä? Onko insta silloin olemassa edelleen ja antaako se muiston 40 vuoden takaa? Mitä se kertoo?  – Minun isoäitini oli todella arvostettu, hänellä oli somessa nelinumeroinen määrä seuraajia ja jokaisessa päivyksessään vähintään satoja tykkäyksiä. – Minun äitini päivitti kuvan Pradan laukusta Manhattanilla auringonlasku taustalla. -Minä olen sukua ruotsalaiselle bloggaajalle, jolla oli yli 500 000 seuraajaa. – Mun äidin instaseinällä oli vain samansävyisiä kuvia. – Meillä oli koira jolla oli 15000 seuraajaa.

Mitä ttua oikeesti 😀 Minä en lähtisi näillä perusteilla kokemaan somekateutta, en instassa, enkä blogissa, en kenellekään enkä kenenkään lemmikille. Tykkäysten määrä ei mielestäni ole määre, joka arvottaa ihmisen tai eläimen ja jonkunlainen somekasvatus elämässä nykyään pitäisi konkreettisesti jokaiselle olla. Joku opus, josta jokainen voisi lukea, että ei kannata ahdistua somesta ja tutkitut perusteet miksi. Tykkäysten vähyys ei tarkoita että ihminen ei olisi mitään, tai että tehdyt asiat eivät olisi mitään tai että niillä ei olisi merkitystä. Ihan höpö höpö juttuja.

Noh, niin tai näin. Välillä vaan on kiva tehdä päivittämisen ilosta päivityksiä someen ”koska mä voin”. Jakaa niitä asioita jotka itseä ilahduttaa tai ihmetyttää tykkäsi niistä kukaan tai ei. Kaikkia ei voi miellyttää ja aina joku on erimieltä tai ei halua olla mieltä ollenkaan, oli alustana asfaltti, metsäpolku, blogi tai some – ihan  missä vain, missä  viestintää nyt sitten tapahtuukaan. Kenenkään menestys ei kuitenkaan ole toiselta pois, en tarkoita ihan sitä. Toiset tekevät somesuosiolla leipänsä, se on täysipäiväinen työ jossa laitetaan itsensä kokonaan likoon. Nostan hattua ja arvostan ihan jokaista, jotka tuon menestyksekkäästi ovat tehneet ja jaksavat sitä ja sen tuomaa odotusten painetta sietää, koska sisältöä on tuotettava  suosion ylläpitämiseen säännöllisesti ja tiuhaan. Menestyksen mukana tulee luonnollisesti julkisuus, kaikki eivät halua sitä ja kaikille se ei sovi.

Somepäivityksen elinkaaren on kerrottu olevan muutama tunti ja näin varmasti onkin. Harvemmin seuraavana päivänä enää tykkäyksiä samaan päivitykseen kovin montaa satelee. Tai no, tämä ainakin osittain ilmeisesti liittyy koodauskieleen ja sanaan lähdekoodi, josta en ymmärrä yhtään mitään. Minä en tiedä, miten somealustat toimii ja liittyykö tämä lähdekoodiin, mutta minun instassa seinällä olevat päivitykset eivät ole kronologisessa järjestyksessä. Kärjessä saattaa olla muutamia pari kolme päivää vanhoja päivityksiä, sitten yksi tuoreempi ja taas joku eilinen ja sitä rataa.  Jos asetan itseni tykkääjän asemaan, se etten tykkää ei johdu päivityksistä vaan siitä, että ne ovat alustalla aivan sekaisin ja itselläni on jotenkin sisäsyntyinen mielikuva, että vanhoista päivityksistä ei vaan tykätä, edes minä. Minusta siis tuntuu että päivityksistä pitäisi tykätä juurikin saman päivän aikana niiden ilmestyttyä, mutta monesti ne näkyvät minulle vasta kolme päivän päästä, en  katso somea kovinkaan montaa kertaa päivässä, aina en edes joka päivä. Osittain ongelma johtuu siis sovelluksesta. ”Vika” ei todellakaan ole ”aina” julkaisijassa, vaikka julkaisijalla on kyllä oma vastuu myös. Olisi hyvä kysyä julkaisua/päivitystä tehdessään, mitä sillä viestittää ja mitä haluaa viestittää.

Edelliseen liittyen, löysin sovellusviidakosta someäpsin ”vero” jota kyllä lämpimästi suosittelen testaamaan. Tuolla julkaisut ovat kronologisessa järjestyksessä, mutta käyttäjiä saisi olla enempi, käyttäjäthän kaikkeen sisällön luovat. Tuostakin on olemassa matemaattinen sääntö – kaikista käyttäjistä n. kaksi-kolmasosaa luo koko sisällön. Loput vain tykkäilee tai on tykkäilemättä ja on henkilöitä kuten minä, jotka eivät vain yksinkertaisesti välttämättä avaa somea päiväkausiin.

Tämmösillä tänään. Ei olla somekateellisia, se on turhaa. Somekasvatus lapsille on minusta ihan yhtä tärkeä aihe huomioida kasvatuksessa siinä kuin kaikki muutkin elämää ohjaavat arvot. K-rajat eivät ole tuulesta temmattuja, mutta koska someilmiö on melko uusi, parin sukupolven aikana syntynyt juttu, ei kaikista  somen vaikutuksista voi olla pitkää tieteellistä näyttöäkään.  Tämä on ehkä sellainen globaali kulttuuri-ilmiö, eikä meistä aikuisista juuri ketään ole saanut somekasvatuksen oppimäärää. Se on keksittävä itse. Peruskoulussa opetetaan netikettiä, se on hyvä ja tärkeä asia, mutta liketti tai sometti olisi lisänä ihan oiva oppimateriaali myös. Jos sellainen jossain jo on käytössä niin mainiota.

Ihan alkujaan minulle syttyi lamppu kirjoittaa tästä, kun kuulin taannoin lapsen (K-ikärajan ylittänyt) tuskailevan ihan itkuun asti, miten saada lisää seuraajia ja tykkääjiä. Aloin herkkiksenä asiaa pohtimaan, ensimmäiseksi minulle nousi tunne, että ”tää ei ole oikein”. Enkä tarkoita sitä, että suosionpuute olisi ongelma vaan sen tuottama ahdistus. Mistä koko tykkäysfilosofiassa ylipäätään on kysymys? Ja siitä se ajatusrumba sitten lähti. Haitaksi ei ollut, että olen kuluneen puolen vuoden aikana lukenut amatööritasolla somen historiaa ja mediavaikuttamisen psykologiaa. On eriasia tehdä somea työkseen ja huvikseen, eikä tarvitse olla sometähti opiskellakseen asiaa ja ymmärtääkseen asiaa. Joku saattaa nousta tuurillakin viraaliksi jollain taidonnäytteellään, mutta tähden lento on vain lento, jos se jää kertaluonteiseksi. Pinnalla pysyminen somessa ja jatkuva suosio on yleensä vuosien pituinen mittava tavoitteellinen projekti, jossa asioita on mietitty etukäteen, julkaisuajankohtia, sisältöä ja  julkaisemistiheys etukäteen suunnitellen jne. Olen vain keittiöfilosofi näitä pohtimaan, mutta totuuden siemen pohdinnastani silti löytyy.

Hyvää viikonloppua.

-Heidix

Aamut on aikaistuneet entisestään. Mäyräterrorinpentu herää ja herättää n.klo 04.00. Sillä on silloin kaikki mahdollinen. Pissahätä, kakkahätä, nälkä, jano, pienen mäyräkoiran asioita kerrottavanaan ja järkyttävä määrä hallitsemattomasti purkautuvaa energiaa.

Ulosmentäessä hätä on niin suuren suuri, että pentua ei voi laskea lattialle tai tarpeet tulevat siihen. Vedän aamutakin päälleni ja tukkani on niin kuin se on. Pentu rimpuilee kiireissään niin kamalasti, että pantaa ei meinaa saada kaulaan. Ulkona pentu tekee tarpeensa justiinsa siihen ja heti, mihin hänet lasketaan. Sitten kiireesti syömään. Pentu juuri ja juuri kykenee hyppämään ulkokuistin kaksi matalaa askelmaa kuistille ja osaa kävellä ovesta sisälle eteiseen, mutta alaspäin kuistin portaat ovat aivan pelottavat ja korkeat.

Pienen kääpiömäyräkoiran pieni häntä heiluu koko ajan, sitä naurattaa ihan kauheasti. Pienet suupielet näyttävät vetävän hymyyn myös. Pieni koira juoksee huoneesta toiseen kynnet laminaattiin rapisten kuin käpylehmä. Takapää nousee vuorotellen pääpuolen kanssa ja sekä taka- että etujalat näyttävät ottavan tasa-askelia tai loikkia, ei  vuorottelevia askelia. Puolentoista tunnin päästä heräämisestä pentu nukahtaa kesken juoksemisen. Keksittiin pennulle nimi ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Käytin siis tutustumassa kertaalleen pentulaatikolla pentuun kasvattajan luona. Penny muutti viikkoa myöhemmin meille ja meidän sydämiin.

Tyttö (8kk) ja Penny leikkivät samoilla leluilla. Molempien ”hampaita kutittaa”. Vauvaa naurattaa koiravauvan touhut. Molempia pitää välillä erotella toisistaan. Koiravauvaa vauvan varpaista, tutista ja sormista ja vauvaa koiravauvan mistä nyt kiinni sattuisi saamaan, eikä kumpaakaan voi jättää valvomatta hetkeksikään. En tiedä kummasta jatkossa ostamme lelut näille vauvoille, eläinkaupasta vai vauvanleluhyllystä. Molemmat toimii. Tyttö on ollut tähän asti laiska liikkumaan, hän on lähinnä pyörinyt ja kierinyt sattumanvaraisiin suuntiin, mutta viikonlopun aikana tyttö on lähtenyt ryömimään määrätietoisesti eteenpäin ja alkanut myös varaamaan ”seisotettaessa” jaloilleen. Aikaisemmin tyttö nosti jalat suoriksi eteen, kun häntä yritti seisottaa. Voi olla sattumaa, tai voi olla, että pieni mäyräkoira on motivoinut tyttöä liikkumaan.

Paska kaveri osaa olla pennulle hyvä kaveri ja myös huono kaveri. Heidänkään ei voi antaa olla valvomatta keskenään. Kokoero on valtava. Mörkökoira painaa reilun 35kg ja pentu reilun 1kg. Mörkökoira antaa pennun roikkua korvissaan ja huulissa, kiipeillä päällä ja purra tassusta. Emon elkein mörkökoira siirtää ja ”ojentaa” kuonollaan pentua ja ”hampailee” nätisti pennun kanssa.

Olen ollut koirien kanssa koko ikäni, monenlaista koiraa on talossa ollut, mutta koskaan ei ole ollut kahta kertaa samaa rotua. Mäyräkoira on tyystin uusi tuttavuus meille. Yhden rodun sisällä eri yksilöiden väleillä on eroja, johtuu nyt sitten rodusta tai yksilöstä on Penny osoittautunut ensimmäisten päivien aikana aivan valloittavaksi otukseksi. Villi mutta toisaaltaan kiltti. Mörkökoira on elämäni ensimmäinen puhtaasti sekarotuinen koira ja voin varmuudella sanoa, että ensimmäiseksi ja viimeiseksi myöskin jää.

Pentu tekee tarpeet ulos joka kerta kun hänet ulos viedään. Kakkoja tulee suurinpiirtein yhtä monta päivässä kuin on aterioitakin, eli ainakin 3-4 kertaa. Pissoja tulee hereillä olon mukaan, tunnissa saattaa joutua käymään 3-4 kertaa ulkona. Pentu juo vettä leikin lomassa ja pienen koiran aineenvaihdunta on nopeata ja rakko täyttyy nopeasti. Koska Penny tekee kiltisti ulos ja minä pääsen pentua helposti ulos viemään, en ole nähnyt tarpeelliseksi opettaa Pennyä pissaamaan sisälle paperille. Uskon että kahdessa kuukaudessa ennen töihin paluutani ollaan päästy hyvälle mallille sisäsiisteyden kanssa. Vahinkoja lattialle on neljän päivän aikana tullut kolme kertaa, jotka olen vähin äänin siivonnut pois. Se on 8 viikkoiselle pennulle todella vähän.

Minun on helppo lukea koiranpennun kehonkieltä, nopeasti huomasin minkälaista pennun käytös on, kun sillä on tarve päästä ulos. Ei hän siis mitenkään itse ulos pyydä. Pennun käytös muuttuu yhtäkkiä toisenlaiseksi, lähtee esim. kesken leikin kävelemään ihan toiseen suuntaan. Pentu kainaloon ja ulos, hän jaksaa kyllä pidätellä ulos asti kun toiminta pysäytetään sopivissa ajoin. Voi olla, että tämä on myös erityisherkkyyteni ansioita, että rekisteröin helposti kaikenlaiset muutokset myös koiran käytöksessä ja reagoin heti. Pissareissu pennun kanssa kestää 1-2min koska Penny tekee tarpeensa heti jos hätä on, siinä ajassa vauvallekaan ei ehdi tulla minkäänlaista hätää vaikka hetken yksin lattialla olisikin. Omakotitalossa ja omassa pihassa on etunsa pennun kanssa, ei tämä muuten näin kätevää olisi. Pidemmille ulkoiluille varataan enempi aikaa. Varsinainen lenkkeily ikä alkaa vasta 4kk tietämillä ja ensimmäiset rokotukset pentu saa 12 vkon iässä, eli kuukauden päästä. Siihen asti rokotetun emon rokotesuoja antaa suojaa myös pennulle, mutta meillä oma piha riittää pennulle temmellyskentäksi siihen asti kun hän on saanut omat rokotukset.

Oi että, vauvat ja koiravauvat on ihania. Tämä on kyllä kertakaikkisen mahtava vauvavuosi. Olen kiitollinen tästä kaikesta.

Aurinkoista tiistaita!

-Heidix