Vauva+helteet+aurinko=huono

Sunnuntai ja puolipäivää sadetta. Ihanaa. Nyt on hyvä hetki muistella paria edeltävää päivää. Helle, aurinko ja vauva ei ole minun mielestä todellakaan hyvä yhdistelmä.

Oltiin torstaina, perjantaina ja lauantaina enimmäkseen sisällä auringolta suojassa ja kuumaa ilmaa paossa. Silti vauva oli ihan nihkeä ihoinen lähes koko ajan ja tietystikin tavallista tyytymättömämpi. Yöt nukkui pelkässä vaipassa, mutta onneksi nukkui kuitenkin kohtuu hyvin. Kiinteäruoka (varsinkaan lämmin) ei kuumalla maistu tytölle tavalliseen tapaan (ei minullekaan ennen kuin illalla) ja vauva on tavallista väsyneempikin kuumalla – siitä huolimatta, että nesteitä kyllä hyvin nauttii.

Vaunut lämpenee kuumalla ilmalla tosi nopeasti myös varjossa, ja kun tuultakaan ei juurikaan ollut, ei mielestäni +28 kelit ole sellaiset, että lähtisin vauvan kanssa ulkoilemaan edes varjoon, vaikka itseäni miten himottaisi päästä kesästä nauttimaan – ainakaan täällä sisämaassa. Meillä on nyt kuitenkin vielä ollut onni, että kotona sisällä on ollut viileämpää kuin ulkona. Tietysti jos tilanne olisi toisin, olisi mietittävä jokin muu ratkaisu.

Toivottavasti ensiviikko olisi sellainen sopivan helteinen, +25 auringossa riittäisi mulle. Jos käristyskupoli kuitenkin ensiviikolla palaa takaisin, muistakaahan, että ennaltaehkäisy myös helteillä on paras keino voida hyvin ja  ihan kaikille. Maalaisjärjellä ja olosuhteiden mukaan ja ne jotka ei pysty huolehtimaan itsestään ovat heikoilla. Imeväisiä on hyvä ruokkia maidolla tavallista tiheämpään, pitää pois auringosta kokonaan ja vaippoja kannattaa vaihtaa tiuhempaan myös, ettei pöpöt pääse muhimaan. Veden kanssa pitää olla varovainen, suullisia voi antaa, mutta reilu veden juonti voi sekoittaa vauvan elektrolyyttitasapainon.

Voihan se tietysti olla, että saadaan räntää ensiviikolla ja kaivetaan villasukkia jalkaan, kun ei ne ole oikein nyt osaneet ennustaa varmaksi tai lähellekään varmaa mitä säätä meille on tulossa.

Perhe Lapset Vanhemmuus

Aamupäivän flow

Spontaanit päivät on parhaita. Tai jos ei nyt ihan koko päivää, niin edes pieni spontaani hetki päivässä. Kun voi vain olla hetkessä kiinni ja nautiskella. Tulee hyvä mieli.

 

Mun flow tuli tänään vauvan aamupäivänokosien aikana. Lakkasin kaikki 20 kynttäni keskeytyksettä  ja join ison lasillisen kylmää hanavettä. Ilman kiirettä. Nythän mulla on energiaa vaikka mihin. Vauva on taas hereillä ja huutelee lounastaan. Lounaan jälkeen käydään isomman tytön kanssa (bebe tietysti vaunuissa mukana) hakemassa lähikaupasta jätskit. Sen jälkeen kaivan varastosta tekstiilipesurin ja pesen vähän mattoja. Mun sweet candy kynnet vilkkuen. Tästä tulee hyvä päivä!

Energistä päivää kaikille. <3 Hellikää ja arvostakaa itseänne, silloin jaksaa huomioida maailmaa ympärillä. Arjen pienet ilot on parhaat ilot.

 

 

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Lapset