Hyvät yöunet on mulle tärkeitä. Vaan ei niitä aina ole. Viimeyönä kuuntelin puoliin öihin asti kahden eri seinäkellon tikitystä. Ne tikitti hieman eri tahtiin ja niiden äänet ovat keskenään hieman erilaiset. Kuuntelin jääkaapin hurinaa, se ei käy tasaisesti. Välillä se ei käy ollenkaan, vaan napsuu. Palovaroitin vilauttaa määrittelemättömin väliajoin punaisen valon. Miksi? Täytyy selvittää. Joku ajoi skootterilla naapurustossa, niin kovaa kuin se kulkee. Moottorin ääni ei noussut eikä laskenut, se jurrutti tasaisesti rajoitinta vastaan. Varmaan ärsyttävää, kun haluais mennä kovempaa. Vauva vieressäni itkutti vähän väliä, korjasin tilannetta aikani tutilla, mutta 01.30 hain maitopullon. 120ml jääkaappimaitoa, yöllä 30 sekuntia mikron hurinaa tuntuu viideltä minuutilta. Sekunnit näytöllä vaihtuvat todella hitaasti. Harvakseltaan tyttö yöllä enää syö, eikä nytkään varsinaisesti nälkä ollut. Piti vain saada tuttu lämmin maitopullo, muutama imu, asennonvaihto poikittain minun ja miehen väliin ja unet jatkui. Annoin suukon pienelle kantapäälle joka oli vaarallisen lähellä poskeani, silitin  tytön selkää ja siirsin juomattoman maitopullon johonkin tyynyjen taakse, suloinen pieni tyttö. Toisinaan työläs, omalla tavallaan vaativa, mutta kuitenkin niin vaatimaton ja täysin oma itsensä. Hetken päästä tarkistin kädellä, että vauva hengittää. On helpompi tietää että kaikki on kunnossa, kun kuuluu ääntä ja liikettä. Kun mitään ei kuulu, huolestun heti. Pitää tarkistaa asioiden olevan kunnossa. -Voi paska, pyykit on kuivurissa. En jaksa. Loppuyö meni paremmin, en kuullut enkä nähnyt enää mitään, mutta 07.00 herätessä minua väsytti vietävästi. Heräsin kun tyttö (8kk) löi mua avarilla poskeen ja hymyili iloisesti kaksi hampaan alkua alaikenessään. Hymyilin takaisin, huomenta Sunshine. Väsytti, mutta olo oli silti positiivinen.

Muut lapset heräilevät vuorotellen klo 9 mennessä. Osa tuskailee tämän viikon koulun alkamista, osa odottaa koulun alkamista. Ilmassa on monenlaista tunnetta. Kaikki enimmäkseen odottaa iltaa ja Pennyn kotiutumista. En jouda nyt analysoimaan kouluja. Enkä koiranpentua. Mun pitäisi vaihtaa kissanhiekkalaatikkoon hiekat ja imuroida huusholli. Hakea pyykit kuivurista, jotka illalla unohdin. Tiskiallas on puolillaan. Vauva on saanut itsensä jumiin puoliksi sohvan alle. 9v. tyttö etsii desifiointiainetta, toinen korvisreikä punoitaa. Annan suullisia ohjeita, mutta tyttö on huono seuraamaan niitä. Käyn ojentamassa desinfiointiainepullon vessan kaapista, toistellen samalla neljättä kertaa antamaani ohjetta. Paska kaveri kävelee levottomasti perässäni ja läähättää. Siirrän vauvan keskelle lattiaa, odotan hetken seuravaa telkun mainoskatkoa ja vien koiran ulos. Mies on käyttänyt sen ennen töihin lähtöä, n. klo 05.00. Vauva katsoo televisiosta lähes hypnoottisesti vain mainokset, ei mitään niiden väliltä. Koira on nopea ja mainoskatkot pitkiä, pissatus kestää alle mainoskatkon keston. Mun hiukset on likaiset, en voi lähteä suihkuun, mutta voin pestä ne vessan lavuaarissa. Vauva seuraa toimitusta vessan ovelta lattialla. Se nyppii pienillä sormillaan kynnyksen ja lattian saumasta jotain. Sormet menee suuhun, niissä on koirankarvoja. Mun on alettava imuroimaan heti, vaikka mun tukka tarttis föönauksen, jotta niistä sais pesun jälkeen ”hyvät”. Kyllä tää tästä, asia kerrallaan. Tyttö 8kk alkaa kohta aamutorkuille, keitän toiset kahvit ja tiskaan vasta sitten. Ihan normi aamu. Tästä tulee hyvä päivä. 😀

Erityisen hyvää perjantaita! 🙂