Uusi päivä

2.7.2019 heidix

Miten sinä enää jaksat vauvajuttuja?

Olin 38v kun kuopus syntyi ja minulle ihmeteltiin monesta suusta: – Miten sinä enää jaksat vauvajuttuja? Noin muotoillun kysymyksen edessä tulee btw vanha olo, oli sitten 25 tai 38. -Helposti, vastasin kuitenkin naurahtaen. En ole jaksanut jokaiselle selittää, että ne neljä vauvaa jotka tein 20 – 29 vuotiaina on perheessä nyt ne lapset, jotka oikeasti minun energiaani syövät. Ei vauva. Tuttava kyseli jokin aika sitten, nukkuuko vauva yöt hyvin? -Joo, nukkuu ihan hyvin. Heräsin kerran viime yönä, mutta se ei ollut vauva joka oli alkamassa syömään, vaan teini 16v kolisteli jääkaapilla.

Kouluikäiset lapset on usein vailla palveluita, varsinkin kun äiti viettää vauvavuotta kotona. Ainakin ne kehtaa kysyä kaikkea. Yleensä kyytiä. Jokainen isommista lapsista on hieman omaan napaansa tuijotusiäissä (jotkut ihmiset ovat koko ikänsä). Luin jostain, että ihmisen maailma on noin viiden sentin kolikon kokoinen niin kauan ennen kuin otsalohko on täysin kehittynyt. Se tapahtuu yleensä 25 ikävuoteen mennessä. Vauva ei varsinaisesti tarvitse kyytiä kuin neuvolareissuille.

Isommat lapset ei myöskään muista laskea vauvaa lukuun juuri ollenkaan. He eivät siis ole vielä viimeksi kuluneen 7kk vauva-arjen aikana ymmärtäneet, että jos he haluavat liikuttaa minua johonkin suuntaan, minun on liikutettava myös vauvaa. Minä liikun täysin vauvan ehdoilla. Liikkumiseni ei oikeastaan milloinkaan onnistu niin, että laittaisin vain kengät jalkaan ja kävelisin ovesta ulos. Pitää vaihtaa vauvalle eka vaippa, tai vauva pitää syöttää ensin tai se on päiväunilla jne. Se tarkoittaa, että jos ylipäätään suostun lähtemään hakemaan jonkun mitättömän matkan päästä isoa lasta kotiin, saattaa joutua hetken odottamaan ja samassa ajassa kävelisi kotiin. Ilmeisesti odottelu on kuitenkin wörttiä, koska lapset valitsevat sen mielummin kuin kävelyn.

Kaikkiin kyytipyyntöihin ei tietenkään pidä suostua vaikkei olisi vauvaakaan. Meiltä on kotoa kouluun ja lähes kaikkiin aktiviteetteihin matkaa turvallista valaistua kävelykatua pitkin n.2km. Olen yrittänyt opettaa, että tuon matkan selviää kävellen tai fillarilla vallan mainiosti. Ei siihen tarvitse autokyytejä. Mut ei ne usko. Oppia yritetään kaataa vaikka millä verukkeilla. Viime keväänä kyytitilaukset olivat määriltään jo suuremmat kuin tämän pikkukaupungin taksikopilla.

Milloin on kaaduttu koulussa ja jalka on kipeä ja pitää tulla hakemaan, mutta auton kyytiin tullaan kuitenkin juosten ontumatta. Milloin sataa vähän vettä ja ei oikein olisi kiva kävellä kotiin. Uudet kengät hankaa. Kengässä on reikä ja sukka kastuu. Reppu on liian painava (varsinkin jos kantaa kaikkia kirjoja aina mukana). Kerttukin saa kyydin (Kertun koulumatka on 1km!!). Ja kun ei vaan jaksais.

Esimerkkikävelin melkein joka päivä koko kevään vauva vaunuissa kauppaan (yli 120km/kk), että pystyin hyvällä omalla tunnolla sanomaan, että olen itsekin kävellyt tänään samat kilometrit ja ylämäet + viisi litraa maitoa ja päivän ruoat vaunujen alaritsillä. Jos ei ollut kauppaan asiaa, niin tein tikusta asiaa ja lähdin vaikka koiraa lenkittämään ja saattamaan lapsia kouluun. Mutta autoa en mielellään käynnistä! Ei kaikilla ole edes autoa. Se ei ole peruste olla liikkumatta, vaikka pihassa on auto. Tyttö 9v on jälkeen päin sanonut, että oli kiva kun kävelin aamuisin samaa matkaa. Kuva on viime syksyltä. Vauva oli vielä mahassa ja koirakin oli pentu.

Ruoka. Ei riitä että tekee lämpimän ruoan perheelle. Pitäisi tehdä 4 eri ruokaa. Ja mielellään eri aikoihin. Ainoastaan yksi lapsista on sellainen, jolle kelpaa kaikki ruoka.Viikonloppuisin pakotan kaikki paikalla olevat istumaan saman pöydän ääreen syömään ja jos joku ei tykkää ruoasta, niin maistaa silti pitää ja sitten täytyy varmaan olla syömättä. Suunnittelen viikon ruokalistaa niin, että jokaiselle viikon aikana osuu mieliruokia, mutta joka päivä mieliruoka kaikille ei vain ole mahdollista. Koulujen loma-aikojen aikaan joutuu tietty vähän viilaamaan enempi ruokia, kun lapset syö kaikki ateriat kotona. Vauva syö kaikista vaivattomimmin purkista ja kaikki menee mitä tarjotaan.

Kotiavaimia on hävinyt (a’ 17e/kpl) vuosien aikana lapsien toimesta niin paljon, että ollaan päädytty numeroyhdistelmäturvakaappiin pihapiirissämme, josta löytyy aina kotiavain. Hyvä idea, mutta tämä toimii vain, jos avainta käytettäessä se palautetaan takaisin paikalleen. Heti. Vauva hukkaa vain tuttejaan.

Tässä kun nyt katselen nuorimmaisen 7kk tyttövauvan laskuvarjohyppääjä asentoa ja navan varassa lattialla pyörimistä ja kuuntelen hänen turhautunutta ääntelyä, kun hän ei vieläkään osaa liikkua metritolkulla eteenpäin, en voi kuin todeta: -Aika helpolla sinun kanssa vielä pääsee. En todellakaan pidä vauva-arkea yksinään erityisen haastavana tai rasittavana. Pelkät vauvajutut tuntuu aika luksukselta.

En myöskään enää mieti kasvaako lapsesta parempi ihminen valmissoseilla vai itse luomuporkkanoista keitetyillä soseilla yms. Mun eka vauva täytti 18 vuotta toukokuussa ja tässä vuosien mittaan on d-vitamiini suositukset yksistään muuttuneet niin moneen kertaan, että yksikään vauvoistani ei ole saanut oikeaa määrää verrattuna toisiinsa. Siitä huolimatta neljä ekaa vauvaani on kasvanut ja kehittynyt normaalisti, d-vitamiini määristä huolimatta. Viideskin kasvaa tasaisesti neuvolan nolla käyrän tuntumassa.

Kaikista neuvolan fysioterapia ehdotus ideoista huolimatta, yksikään lapseni ei ole jättänyt opettelematta kävelemään vuoden ikään mennessä, vaikka eivät ryömineet vielä 7kk iässäkään kunnolla. Teki niin tai näin, jokaisesta ihanasta söpöstelevästä vauvasta kasvaa aikanaan vähintäänkin toisinaan veemäisesti käyttäytyvä ja hermoja raastava aivan normaali teini. Joka ei kävele, vaikka osaa. Siinä vaiheessa menettää jotenkin merkityksensä, käyttikö hänelle aikanaan kestovaippoja vai ei.

Niin että miten minä vielä melkein nelikymppisenä jaksan vauva-arkea? Oikein hyvin. Haastavuus ja kuluttavuus alkaa suurinpiirtein siinä 6-7 ikävuoden tietämillä, kun kunkin lapsen kohdalla ensimmäisen kerran kirjaudutaan wilmaan, eikä sillä juuri ole merkitystä onko äiti silloin 35 vai 45. Ehkä sitä 45 tienoilla osaisi jo suhtautua wilmaviesteihin kypsästi. Tähän asti wilmaa käyttäessä on nimittäin tuntunut siltä, että jos kännykän heiton mm-kisat on olemassa, tekisin aika loistavan kaaren.

Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. 🙂

-Heidix

Avainsanat: koululaiset, lapsuus, vanhemmuuden haasteet, vanhemmuus, vauva-arki, vauvavuosi

Perhe Lapset Vanhemmuus

1.7.2019 heidix

Lapsen kasvatus ja alkoholi (oma lapsuus ja omien lapsien lapsuus)

Sen lisäksi että muutaman päivän lomailee arjesta, on ilmeisesti myös rentoiltava loman jälkeen vielä yksi päivä kotona. Tultiin siis lauantaina miehen ja vauvan kanssa hotellilomalta ja sunnuntai meni loman perään vielä ihan chillatessa. Henkinen lomadarra. Arki rullaa taas, mutta mulla tuli tuosta henkisestä lomadarrasta mieleen pari kapulaa arjesta ja haluan nämä ajatukset nyt maailmoille päästää.

Alkoholi sinänsä ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Harvakseltaan olen sitä elämän aikana nauttinut ja silloinkaan en kerralla yli suositusmäärien. Minun pääkoppani on iät ajat ollut siitä hauska, että en tarvitse kuin 1 tavallisen kaupan sidukan ja se nousee päähän. Olen kokenut, että minun kohdalla ei ole mitään itua juoda, koska tavoitteena ei ole humalahakuinen juominen ja silti olen humalassa jo 2 dl jälkeen 4,5% vahvuista juomaa, eli en voi ottaa alkoholia lainkaan humaltumatta ja en pidä yhtään humalantunteesta. Siispä. En ole juonut pisaraakaan alkoholia vuosiin. En ole tehnyt mitään tietoistakaan päätöstä olla ollenkaan juomatta, mutta alkoholi ei nyt vain istu minun arkeeni. Ei minulla ole aikaa olla humalassa, koska haluan olla 100% toimintakykyinen koko ajan. Mieheni jakaa arvomaailmani onnekseni täysin.

Omat vanhempani käyttivät lapsuudessani alkoholia ja ikävä kyllä käyttö oli melko runsasta ja humalahakuista ja siihen liittyi oikeastaan kaikki mahdollisest lieveilmiöt huutotappeluineen, fyysisine tappeluineen, poliiseineen, ambulansseja jne. Olin lapsi sen kaiken keskellä ja se joka arvio tilanteen vakavuuden ja soitti apua paikalle, alle kymmenen vuotiaana. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuohan on ollut aivan kamalaa. Positiivisesti ajateltuna sain konkreettista oppia oman kokemuksen kautta, että miten alkoholi ei kuulu lasten kasvatukseen.

Muistan lapsuudestani keskusteluja kavereideni kanssa. Jaettiin samoja kokemuksia. Kotona oli välillä ihan tosi hirveätä melko monella ja lapsen aivoilla ajateltuna, kuvittelimme kai kaikki, että sehän on ihan normaalia koska se tuntui olevan niin yleistä. Ei se ole normaalia. Tuon tosin lapsi ymmärtää vasta aikuisena, kaikki ei silloinkaan.

Jokin aika sitten luin lööpeistä alkoholiverouutisia. Viro laskee tai laski alkoliveroa, jotta saavat menetetyt alkoholituristit takaisin. Minulle heräsi kysymys, että pyöriikö tämä maailma oikeasti alkoholisteilla tai vähintääkin vähän viinaan menevillä? En tiedä, mutta tämä oli oma aasinsiltani alkoholin käytön yleisyyteen ja miten se näkyy lapsiperheissä myös välillisesti. Vaikka itse on aikuinen, omien vanhempien alkoholinkäyttö voi satuttaa edelleen.

Tämähän on pahimmillaan sukupolvien välinen jatkumo, vaikka alkoholistin lapsi ei ala/päädy itse juopoksi. Alkoholistinkin lapsi nimittäin kasvaa (varmaan tuurilla) suht hyvä tapaiseksi aikuiseksi ja tekee omia lapsia. Kuinkas sitten suhtautua niiden samojen henkilöiden alkoholin käyttöön , jotka ovatkin yht äkkiä isovahempia?

Minulla ei ole oikeutta puuttua muiden elämäntapaan, mutta mielestäni silloin on, jos se koskettaa minun lapsiani. Jos etukäteen sovittukin ajankohta lapsenlapsen hoitoavulle tai muulle yhteiselle tekemiselle on isovanhemman humalan tai krapulan vuoksi peruuntunut, se on tosi ikävää. Pettymyksiä, pettymyksiä. Yhä edelleen. En pidä siitä, että omat lapseni ja siinä samassa myös minä joudun pettymään kerta toisensa jälkeen, kun jokin sovittu asia ei toteudukaan. Jos tekee tarkistussoiton vanhemmalle / lapsen isovanhemmalle etukäteen, hän loukkaantuu. Sitä ei lasketa, että monestiko olen kokenut elämäni aikana viinan vuoksi pettymyksen ja että epäluottamus on itse aiheutettua. Olen kaikesta huolimatta oitis ärsyttävä ja kusipää jos alan kyselemään, että olethan kunnossa.

En tiedä onko tästä aiheesta ollut paljon keskustelua, mutta minun mielestä syytä olisi olla. On nimittäin tosi vaikea vetää linjaa aikuisena omaan suhtautumiseen omien vanhempien juomiseen ja miettiä mikä on oikea tapa toimia milloinkin. Ja kuinka sen selittää omille lapsilleni, jota tämä myös koskettaa.

Tällä hetkellä asiat ovat melko hyvin, mutta se on jossain vaiheessa vaatinut kokonaan yhteydenpidon lopettamisen vanhempiin / lasten isovanhempiin. Täydellistä jyrkkyyttä ja ehtojen asettamista. Itse olen kokenut sen kiusallisena puuttumisena muiden elämäntapaan ja itselle myös tosi raskaana ja on ihan helkkarin vaikea selittää lapselle, joka ei pysty tämmöisiä asioita käsittelemään, että miksi ei ole voinut mennä mummolle tai vaarille kylään. Inhoan valehtelemista, mutta en ole päässyt täysin eroon myöskään tarpeesta suojella oman vanhemman arvokkuutta.

Alkoholismi on sairaus ja olen omille lapsilleni kertonut tämän sairauden oireen päällä ollessa, että vanhempani / lasten isovanhempi on nyt sairas ja estynyt tapaamasta meitä. Mutta minunkin lapset kasvaa aikuisiksi ja 3/5 on jo sen ikäisiä, että ymmärtävät mikä tilanne oikeasti on milloinkin ollut. Ymmärtämisen tunne asiasta ei ole erityisen mukava silloinkaan, kun lapsen järki kasvaa. Ja olenko minä välikätenä toiminut oikein kertomalla tavallaan totuuden, tavallaan en?

Miten omassa lasten kasvatuksessa olisi oikea tapa opettaa suhtautumista alkoholiin ja ennen kaikkea opettaa ymmärtämään kontrastia, kun alkoholiin suhtautuminen kaikilla ihmisillä ei olekaan sama? Toivoa parasta, että lapset omaksuisivat oman suhtautumiseni alkoholiin ja ymmärtäisivät, että liika käyttö on haitallista? Onko oikeaa tapaa käyttää alkoholia olemassakaan, vaikka se on laillinen päihde? Onko alkoholin käytöllä missään tilanteessa oikeasti pelkästään (siis ei varmaan millään asialla ole vain pelkkää hyvää vaikutusta) positiivisia vaikutuksia? Hirveästi kysymyksiä herää.

Haluaisin ihan tosi kovasti tehdä kasvatuksellisesti oikein. Toinen juttu on sitten se, että tietoa ei voi kaataa kenenkään päähän, mutta asioiden omaksumisessa kai voi vanhempana tehdä parhaansa, esimerkki on hyvä keino. Mutta onko tervettä opettaa, ettei ole missään tekemisissä alkoholin kanssa?

Kuulostiko tutulta? Sana on vapaa.

-Heidix

Perhe Oma elämä Lapset Syvällistä