Marimekon kevätnäytöksessä helmat hulmusivat!

Marimekon kevätnäytöksessä helmat hulmusivat!

Marimekon kevätnäytöksessä helmat hulmusivat, kun kesän 2015 mallisto esiteltiin perinteikkäästi Esplanadin puistossa. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin jo 25. kerran! Yleisöä paikalla oli runsaasti ja kuvauspaikkaa oli vaikea löytää. Halusin kuitenkin napata pari tunnelmakuvaa näytöksestä, sillä päivä oli mitä kaunein. Kuvaamista vaikeutti hieman myös toisessa kädessäni keinuva kuohuva, jolla ystäväni kanssa juhlistimme tätä perinteistä ja tunnelmallista […]

Aalto Yliopiston, NÄYTÖS 15 on muodin pääaineen opiskelijoiden vuotuinen muotinäytös.

Aalto Yliopiston, NÄYTÖS 15 on muodin pääaineen opiskelijoiden vuotuinen muotinäytös.

NÄYTÖS 14. Kuva: Mikko Raskinen Mallistot: Rolf Ekroth, Antti Peltoniemi, Sophie Sälekari   NÄYTÖS 15 on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muodin pääaineen opiskelijoiden vuotuinen muotinäytös. Perinteisestä pienimuotoisesta kevätnäytöksestä on kasvanut Helsingin odotetuin muotitapahtuma, joka vuosittainen kerää noin 1000 hengen yleisön, jonka joukossa on kotimaisten muoti- ja muotoiluvaikuttajien lisäksi tunnettujen kansainvälisten muotimedioiden ja muotitalojen edustajia […]

Teollisen painokankaan suunnittelu ja prittien piirtäminen on arkipäivää Jatulin työhuoneella

Teollisen painokankaan suunnittelu ja prittien piirtäminen on arkipäivää Jatulin työhuoneella

Helsingin keskustan sydämestä löytyy Nina Jatulin työhuone. Lähdin Ninan työhuoneelle tutustumaan printtisuunnittelun maailmaan, ja siihen mitä haasteita teollisen painokankaan suunnittelussa on. Kaksituntisen keskustelumme aikana eksyimme jopa kauas elokuvamaailmaan. Hankalinta tämän jutun teossa olikin aiheen rajaaminen. Ninan kanssa jutteleminen oli niin antoisaa ja mielenkiintoista, että haluaisin jakaa teille kaikki mietteemme suomalaisesta muotoilusta. Siinä tapauksessa tästä kirjoituksesta […]

Uhana Designin kevät/kesä 2015 malliston lanseeraus!

Uhana Designin kevät/kesä 2015 malliston lanseeraus!

  Uhana Designin kevät/kesä 2015-mallisto esitellään yleisölle lauantaina 18.4. vaateliike Super Mukavassa, Tampereella. Tapahtuma järjestetään klo 14-18 ja on avoin kaikille! Mikäli kaipaat uusia Uhanan tuotteita vaatekaappiisi, niin kannattaa osallistua tapahtumaan. Malliston tuotteet ovat tapahtuman ajan -10% alennuksessa. Näin nappaat ihanat uutuudet heti itsellesi. 😉   Tapahtumassa pääset nauttimaan myös livemusiikista, kun lavalle saapuu tamperelainen […]

Solja Temmes yhdistää koruissaan chileläistä punontatekniikkaa ja suomalaisia sävyjä.

Solja Temmes yhdistää koruissaan chileläistä punontatekniikkaa ja suomalaisia sävyjä.

Solja Temmes on graduaan valmisteleva vaatetussuunnittelun opiskelija Lapin Yliopistosta. Soljaa kiehtoo vaatetussuunnittelun lisäksi myös valokuvaus ja kuvataiteet kuten grafiikka. Valokuvauksen hän on ottanut sivuaineekseen. Solja on käynyt opiskelija vaihdossa Etelä-Amerikassa, Chilessä. Chilessä Solja oppi Espanjan kielen lisäksi punontatekniikan, jolla hän valmistaa korunsa.   Kysyn Soljalta, miten Englannin kielellä pärjää Chilessä? Hän kertoi, että koulun opettajat […]

Muoti- tai lifestyle-yritys: hae mukaan Maailmanvalloittajiin!

Muoti- tai lifestyle-yritys: hae mukaan Maailmanvalloittajiin!

Tekesin Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelma tarjoaa apuaan muoti- ja lifestyle -alan yrityksille. Hae mukaan Maailmanvalloittajiin, joka auttaa yrityksiä kehittämään ja kasvattamaan liiketoimintavalmiuksiaan ja ottamaan harppauksen kohti kansainvälistä menestystä liiketoiminnassaan. Valmentajina, mentoreina ja inspiraattoreina toimivat sekä kokeneet liiketoimintakehittäjät että alan ansioituneet ammattilaiset Suomesta ja ulkomailta. Yritysten lähes vuoden mittaiselle kasvumatkalle valitaan maksimissaan 12 potentiaalista yritystä. Muotialalla ansioituneet […]