Loputon krapula – rv 10-12

Viime viikot ovat olleet yhtä hullunmyllyä. On juostu neuvolassa ja TYKSissä. Pikku-R sai MPR-rokotteen, josta kuumeili vielä seuraavan päivän valokuvauksessakin. Äitiyspolin käynti oli yhtä yllätyksellinen, kuin valokuvaus kuumepotilaan kanssa, kun lääkäri ilmoitti, että niskaturvotusultra tehdään samalla reissulla. Siellä se liikuskeli vimmatusti, josta päättelin sen olevan hengissä. Lääkäri kun ei kuunnellut tai etsinyt sykkeitä missään kohtaa.

Päätimme julkistaa vauvauutiset pikku-R:n synttärijuhlissa. Osa sukulaisista hihkui innosta, osa oli vain ”Jaaha”. Pahiten aivoon otti miehen tädin kommentti: ”Ethän sä ole vielä vanhoistakaan kiloista päässyt eroon, mutta ei kaikkien tarvitsekaan olla mannekiineja!”. No kiitos! Tämän tiesin itsekin, teki kyllä mieli tarkentaa, että ne vauvakilot lähti jo keväällä, että tää röllykkä tässä on laiskan kilpirauhasen ansiota. 

Raskaudesta nauttiminen ei ole onnistunut niin kuin olin suunnitellut. Ekat 6 viikkoa pysyttelin aamupäivät vaakatasossa tai hyvin lähellä lattiarajaa, jotta heikotuksen iskiessä saisin laitettua jalat nopeasti kohti kattoa. Loppuaika on mennyt väsymyksen ja loputtoman krapulan kanssa taistellessa. Kahdetkaan päiväunet eivät tunnu riittävän. Yökötys on niin voimakasta, että se on rajannut ruokavalion minimiin. Lempijuusto, jääkaapin ja viemärin haju ja pikku-R:n ruuat saavat yökkimään tosi pahasti. Kaikki lihat ovat edelleen pannassa. Kun mies paistoi lohta itselleen ruuaksi, mä söin ruokani eteisessä, johon haju ei vielä ollut ehtinyt. Muutenkin olen ollut lähiaikoina vaimona aivan helvetillinen noita-akka, mutta siitä huolimatta tuo ukko väittää mua rakastavansa. Hän on jopa hieronut mun pyllyä, kun iskias on alkanut vaivaamaan jo nyt niin paljon, että meinaa lähteä jalat alta.

No, pian on eka kolmannes takana, ja kaksi kivempaa edessä. Nimittäin se, etten näytä enää vain lihavalta ja turvonneelta, kun vauvavatsa alkaa näkymään ja liikkeet tuntumaan!