Vauva-arjen rytinöitä

Rytinällä sieltä äitiyden huipulta tultiin alas maan kamaralle. Eipä ole pikku-R tuon päivän jälkeen syönyt syötettynä kuin pari hassua lusikallista, nekin jos paikalla on ollut muita kuin mä tai en ole ollut paikalla lainkaan. Mun mielestä on vaan hyvä, että opettelee syömään itse, ja että ylipäätään syö! Sitä sotkua ja siivousta mä en jaksaisi montaa kerta päivässä… 

Pikku-R lähti tänään isänsä kanssa ekaa kertaa kahdestaan neuvolaan. Ihanaa, että uskaltaa päästää ne kahdestaan liikenteeseen, eikä tarvitse olla sydän syrjällään. Vaikka tosiasiassa ehdin kyllä jo huolestua, kun piti olla vaan vartin aika, ja pojilla menikin tunti. Syömisistä olivat jutteleet paljon. Neuvolatädin mukaan sormiruokailun tultua muoti-ilmiöksi, on lasten painot lähteneet laskusuuntaan. Hän kehoitti antamaan soseita ja sormiruokaa samalla ruokailulla, joka Omin sormin suuhun -kirjassa (Rapley & Murkett) taas kielletään. Sormiruokailussa on kyllä paljon hyviä puolia, mutta luulen että meidän kohdalla sitä tullaan toteuttamaan vain osittain pikku-R:n pienipainoisuuden takia.

Asia mitä en tullut edes ajatelleeksi ennen lapsia on äidin sairastaminen, nimittäin äidit eivät saa enää sairastaa.  Sairastua kyllä voi, mutta koti ja lapset on hoidettava siitä huolimatta. Eilen nimittäin nousi yllättäen kuume Ikea-reissulla. Mun mies oli sopinut täksi päiväksi ohjelmaa aamusta iltaan, eikä suostunut perumaan kuin toisen niistä JOS en voi hoitaa pikku-R:ää samalla. No, jos hän olisi kuumeessa, ei hän takuulla hoitaisi pikku-R:ää, vaan makaisi kuoleman kielissä kaivaten herkkuja ja paijausta. Mä sen sijaan olen saanut osakseni murhaavia katseita… Odotan kauhulla iltaa, kun mies lähtee muuttoavuksi ja me jäädään pikku-R:n kanssa kotiin. Pikku-R sai influenssarokotteen, joten hänellekin voi nousta kuume. Huomenna miehellä on työpäivä, eli ei toivoakaan, että saisin itse levätä.