ENSIMMÄINEN HÄÄHANKINTA

Muistatteko kun kirjoitin siitä, että en hanki vielä mitään krääsää vielä kun mieli varmasti kerkee vielä muuttua. Nohh, nyt on tapahtunut molemmat. Ensimmäinen hankinta häitä varten tehty ja mieli muuttunut teemavärien suhteen. Aloitin hankinnat tärkeimmästä ja ostin vessakorit. 😀 Haha, en mä oikeesti lähtenyt niitä etsimään, mutta kun sopivat tuli vastaan ni mietin, että sama kai ne nyt on hankkia kun jossain vaiheessa pitää kuitenkin. Minusta on muutenkin tuntunut siltä, että häät järjestyy vähän kuin itsestään. Yks päivä mietimme sitä hääyötä ja katselimme hotelleja, laitoin sähköpostia menemään ja nyt sekin on jo aika varmalla pohjalla. Esitin vielä pari lisäkysymystä, mutta emmeköhän me Hotel Kämpiin päädy. Menen sinne jo perjantaina kaasojen kanssa ja lauantaina menemme Villen kanssa viettämään hääyötä myös sinne, mutta eri huoneeseen kuin perjantaina. 

Mä oon jotenkin aina tykännyt enemmän kultaisesta kuin hopeasta. Useimmat korut on mulla kultaisia, laukuissa kultaiset yksityiskohdat jne. Hieman Pinterestin selailua tähän lisäksi niin teemavärit menivät uusiksi. Meille tuleekin siis laivaston sininen, vaaleanpunainen ja kulta. Ainut mikä mua vähän häiritsee, että aterimethan eivät tule olemaan kultaisia, mutta onneksi niitä ei pöydissä koko ajan ole. Lisäksi kultaisia juttuja on paljon vaikeampi löytää kuin hopeisia mutta noo 😀 Joulusesonkia odotellessa!

kulta, häät, teemavärit

                                                 www.pinterest.com

 

suhteet oma-elama hopsoa

MISSÄ RAJA MENEE?

Ajattelin nyt kirjoittaa aiheesta, jonka uskon jakavan mielipiteitä aika vahvasti. Nimittäin sosiaalinen media ja häät. Miten yhdistää nämä kaksi vai kuuluuko niitä yhdistää? Meidän häissä sosiaalinen media tulee näkymään ja olen kyllä ajatellut omaa hashtagia ihan vaan sen takia, että pystyy löytämään kaikki tuttujenkin ottamat kuvat. Tästä laitetaan varmaan kyltti johonkin kohtaan juhlapaikalle. Mua ei myöskään haittaa jos meidän häistä jaetaan kuvia esimerkiksi Facebookissa, kunhan niissä esiintyville ihmisille se on ihan ok. 

wedding, instagram

                                               www.pinterest.com

Mihin vetää siis raja someilussa? Se nyt on vaan fakta, että tilanteeseen ei pysty eläytymään samallatavalla linssin läpi. Siksi mä toivon, että meilläkin vieraat keskittyy siihen tunnelmaan ja eläytyvät hetkeen eivätkä koko ajan heilu puhelimet kädessä. Eräs päivä Snapchatissa tuli vastaan snäppi, joka oli kuvattu kirkosta kun paria vihitään. Ihan oikeesti? Ja kuka ees haluaa, että vieraat todistaa sun ”Tahdon”-hetken omaan my storyyn? 

Uskon, että raja siinä, mikä on liikaa ja mikä on ok, on erittäin häilyvä. Onkin hyvä, että nykyään hääpari infoo some-puolesta jo hääkutsun yhteydessä. Toisilla on omat hashtagit ja Facebook-sivut ja toiset eivät voi yhtään sietää jos heidän häistään laitetaan kuvia Facebookkiin. Luin myös sellaisesta, että morsian haluaa itse olla ensimmäinen joka lisää häistään kuvia Facebookkiin. Me ollaan kyllä super rentoja tämän someilun suhteen. Toivon vaan, että vierailla olisi meidän häissä muutakin tekemistä kuin selailla Facebookkia. 😀 

Kenen häät tulevat näkymään sosiaalisessa mediassa? 

suhteet oma-elama uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan