Hääpäivän kulku

Aloin tuota otsikkoa kirjoittaessani miettimään, että voi kun kaikki menisikin just niin kuin suunnittelee. Valitettavasti näin tapahtuu hyvin harvoin, mutta yleensä parhaat muistot tuleekin pienistä kämmähdyksistä. En silti toivo, että liukastun kalliolla hääpotretteja ottaessa ja oon mutaisella mekolla loppu päivän. 😀 

Meidän häihin on tällä hetkellä vielä reilu vuosi aikaa, joten mitään minuutti aikataulua ei ole vielä laadittu. Sellaiset suuret linjaukset alkaa olla päätetty ja niiden mukaan lähdetään rakentamaan sitten hääpäivän ohjelmaa. Tällä hetkellä meillä on varattuna vihkiminen, juhlapaikka, vieraille kuljetus, valokuvaaja sekä dj. Valokuvaajaksi valitsimme Jarno Salmivalli Photographyn ja Dj on DJ Ruoto. Kertokaahan, jos teillä on kokemuksia näistä herroista. 🙂 

Mulla oli ensin kauhee stressi siitä, että mitä vieraat tekevät sillä aikaa kun me otetaan kirkon jälkeen potretit. Ei nähty vaihtoehtona sitä, että otetaan kuvat ennen kirkkoa, koska molemmat halutaan, että nähdään ensimmäisen kerran alttarilla. Lisäksi meidän kuvat otetaan ravintola Saariston ympäristössä ja kun juhlapaikka on saaressa niin ois ollu aika tyhmä, että vieraat pönöttäis siellä samalla kun meitä kuvataan. Ja sitten mä sain ihan loistoidean, kiitos Facebookin hääryhmän! Varasin vierailemme ratikka-ajelun. Ratikka tulee hakemaan vieraat kirkolta, ajeluttaa n.tunnin ja jättää ne Olympiaterminaalin pysäkille, joka on ihan juhlapaikan vieressä. Siitä he pääsevät kuljetusveneellä juhlapaikalle, jossa me olemme ottamassa heitä vastaan. Ratikkaan ois tarkoitus hommata pientä suolaista ja juotavaa. Voisin kysyä myös esimerkiksi veljeltäni jos se haluaisi toimia matkaoppaana ja kertoa vähän mitä reitillä näkyy.

Juhlat lähtee siis sillä käyntiin, että tervehdimme ovella kaikkia vieraita. Joidenkin mielestä tämä on tylsää ja virallista, mutta mä haluan tällä varmistaa sen, että varmasti tulee edes sen kerran vaihdettua kaikkien kanssa muutama sana. Tämän jälkeen on kiva kohottaa malja ja aloittaa juhlat. Mä en oikeesti toivo juhlilta muuta kuin, että kaikki vieraat nauttii ja on sellainen positiivinen ilmapiiri, hyvää ruokaa ja juomaa. Mitään ohjelmaa emme ole suunnitelleet vielä tarkemmin, mutta eiköhän perinteinen häätanssi, kimpun- sekä sukkanauhan heitto meille tule. Tosin häätanssi ei tule olemaan valssi, saa nähdä mitä keksitään.. Toisaalta mä toivon, että moni pitäis puheen, mutta pelottaa, että mä oon semmonen pillittävä morsian sitten koko illan. 😀 Semmonen ns. ekstra ohjelma on vielä auki, mutta stand up-koomikko tai ilotulitus pyörivät mielessä. En tiedä myöskään, pitäisiköhän DJ:n lisäksi hommata vielä bändi.

Olen nyt alkanut miettimään myös sellaista pientä oheisohjelmaa, jotka ei ole varsinaisia ohjelmanumeroita. En tiedä olisiko tämä hyvä toteuttaa ratikka-ajelun aikana vai juhlapaikalla, mutta haluaisin, että kaikki kirjottaisivat pienelle paperipalalle ohjeita ja vinkkejä avioliittoon ja ne laitettaisiin kannelliseen purkkiin. Niitä olisi kiva lueskella jälkeenpäin ja jäisi mukava muisto. Lisäksi mä olen miettinyt jos tekisi sellaisen Photobooth seinän itse. Hommaisi jotain kaunista kangasta ja pingottaisi sen esim. styrox-levyyn ja ostaisi pientä rekvisiittaa. Laitettaisiin meidän oma järjestelmäkamera jalustalle ja hommattaisiin siihen vielä kaukosäädin niin vieraat voivat itse käydä ottamassa näitä kuvia. Ystävällinen valokuvaajamme Jarno lupasi onneksi auttaa tämän järjestelyssä ja kattoo kameran asetukset kuntoon. 🙂 

Juhlapaikan hintaan sisältyy paikka klo 00 asti, mutta taisinkin jo aikaisemmin mainita, että me otetaan lisätunnit klo 02 asti. Tällöin pilkku tulee n. klo 1.30. Kun vihkiminen alkaa jo klo 13 niin luulisi, että toi on ihan hyvä aika jo mennä nukkumaan. Ainakin morsian on varmaan suhteellisen väsynyt tuolloin. 😀 Voisko ne häät jo olla? 

Suhteet Oma elämä

Ei kiitos lapsille ja seuralaisille

Tämä aihe varmasti herättää jokaisessa jonkunlaisen mielipiteen eli se, että ketä häihin kutsutaan. Me olemme tehneet sen päätöksen, että pidämme lapsettomat häät sekä myös avecit jätetään kutsumatta. Mä tosiaankin uskon niin, että kukaan ei tästä loukkaannu ja asia on kaikille ok, koska meidän päivä ja me päätetään, mutta nyt kun olen seurannut ihmisten keskustelua Hää-ryhmissä Facebookissa on alkanut nousemaan pieni pelko siitä, että joku vielä loukkaantuu tästä asiasta. 

Saattaa ehkä kuullostaa vähän itsekkäältä, mutta mä en oikeesti kestäis sitä, että en kuule papin aamenta sen takia kun joku huutaa kurkku suorana kirkossa. Tämähän voi tapahtua vaikkei lapsia olekkaan, mutta ainakin pienemmällä todennäköisyydellä. 😀 Lisäksi kun me pidetään häät täällä Helsingissä ja meidän useat ystävät ja sukulaiset tulevat kaukaa niin uskon, että heidän on helpompi järjestää hoito kotipaikkakunnalla kuin tuoda lapset tänne. Olis myös inhottavaa, että ystävieni pitäisi poistua juhlista sen takia jo kuudelta kun Mattia väsyttää tai Pauliina on sokerihumalassa. Ja kai vanhemmatkin tarvitsee joskus omaa-aikaa? Mikäs sen parempaa kuin jättää lapset isovanhemmille ja tulla nauttimaan rauhassa meidän juhlista. Lähimmät ihmiset, joille olen jo tästä sanonut ja joilla on lapsia, ovat olleet asian kanssa kyllä ihan sujut eivätkä kokeneet tätä mitenkään ongelmallisena. Toivotaan, että näin on myös silloin kun hääpäivä koittaa. 

Olemme päättäneet myös, että emme laita avecillisia kutsuja ellemme tunne tätä seuralaista. Ainut mikä mua tässä mietityttää on, että miten tehdä sellaisille pariskunnille, joista olemme tekemisissä vain toisen osapuolen kanssa. Toisaalta, en itse ainakaan loukkaantunut siitä, että minua ei kutsuttu avomieheni seuralaiseksi häihin, vaikka olemme olleet jo kymmenen vuotta yhdessä. Minusta tämä oli täysin fine, koska en tunne hääpariakaan. Jotenkin tuntuis, että jos kutsuttais joku henkilö meidän häihin vaan sen takia, että se nyt on sattunut alkaa seurustelemaan ystävämme kanssa pari kuukautta ennen häitä, se tilanne ois aika akward tilanne molemmille. Meillä olisi häissä ihminen jota emme tunne emmekä tiedä miten hän käyttäytyy ja kyllä hänestäkin saattais tuntua oudolta onnitella hääparia, jota ei ole koskaan ennen nähnytkään. Jos joku tästä päätöksestä oikeesti suuttuu niin se kyllä loukkaa minua, koska minusta meidän hääpäivän idea on tulla juhlimaan meidän onnea ja avioliittoa eikä kyöhnäämään uuden rakkaan kanssa.

Kaiken tämän lisäksi nämä molemmat päätökset vaikuttavat erittäin paljon myös budjettiin. Jos kutsuisimme lapsia, ne pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon myös suunnittelussa ja hommata heille omat ruuat, hoitajat, leikkinurkkaus yms. Tähän sais menemään taas todella paljon rahaa. Myös yksi aikuinen tulee maksamaan n. 130€/hlö enkä oikein nää fiksuna sijoittaa tälläistä summaa ihmiseen, jota en ole koskaan nähnyt enkä välttämättä tule näkemään enää uudelleen. Mä tosiaan toivon, että meidän lähimmät ystävät ja sukulaiset kunnioittavat näitä meidän päätöksiä, eivätkä vedä hernettä nenään kutsun saapuessa. 

Kenellä muulla pyörii näitä ajatuksia päässä ja mihin olette päätyneet? Onko tälläiset linjaukset herättäneet keskustelua lähipiirissä? 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Syvällistä