Oma tyyli. Voi sitä jokapäiväistä murhetta ja tuskaa siitä mitä sitä päällensä pukisi. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pystyvät illalla valitsemaan seuraavan päivän vaatteensa. Vaikka kuinka kävisin rättivarastoani läpi, aamulla illalla valitsemani kokonaisuus näyttää kaamealta. Vaihdan ensin housuja muutamaan otteeseen, kunnes totean: ”ihan sama”. Sen jälkeen alkaa paitahelvetti. Mielikuvat paidoista päälläni eivät vastaa millään tavalla todellisuutta ja vaihdan kymmeniä kertoja. Kello tikittää ja olen jo myöhässä töistä. Ratkaisu: farkut ja kaiken peittävä huppari.
Minulla ei ole koskaan ollut selkeää suuntaa siitä, millainen oma tyylini on. Teininä se oli ehkä vähän helpompaa. Olin pieni punkkarityttö, joka kulki risaisissa farkuissa, mustassa paidassa ja lyhyessä punaisessa tukassa. Tosin välillä mielialojen mukaan seassa saattoi olla hieman goottityyliäkin. Tai hopparia. Ei kuitenkaan koskaan mitään tyttömäistä. Iän karttuessa en halunnut enää erottua joukosta ja yritin pukeutua nätimmin ja aikuismaisemmin. Ei muuten ollut helppo tehtävä huonon itsetunnon omaavalle poikatytölle. Tulos oli katastrofi. Katsellessani kuvia lukion viimeisiltä vuosilta, ei voi kuin ihmetellä mitä helvettiä olen ajatellut?? En halunnut luopua täysin rentsusta poikatyttö-punk -tyylistä (mikä sekin oli jo omalta osaltaa täysin sekamelska), mutta yritin silti olla vähän tyttömäisempi. Tulos: epämääräinen rekkalesbo-maalaisjuntti-halpishalliliisa.
Ehkä noista ajoista on vähän tullut parannusta, mutta edelleen oma tyyli on täysin kysymysmerkki. Työ ei niinkään vaikuta pukeutumiseeni, koska en kovinkaan usein ole asiakkaiden kanssa tekemisissä. En siis tarvitse hienoja edustusvaatteita kuin ehkä kerran kuussa. Toisaalta, välillä olisi ihan mukavaa että täytyisi pukeutua hienosti ja edustavasti. Ainakin tietäisi miltä pitäisi näyttää. Aamufiilikset vaikuttavat eniten siihen, mitä päälleni vedän. Yleensä ottaa päähän niin rankasti ja väsyttää, etten jaksa välittää. Silloin päädyn mainitsemaani farkku-huppari -yhdistelmään. Tämä on hyvin yleistä alkuviikoista, varsinkin jos viikonloppu on vietetty kosteissa merkeissä ja sunnuntaina on lapattu ääntä kohden kaikki mahdollinen, mitä jääkaapista on löytynyt. Välillä taas elämä hymyilee jo heti aamusta, vaikken aamuihmisiä olekaan ja tekee mieli laittaa jotain hienompaa. Näin talvella sana ”hienompi” käsittää itseni kohdalla hieman kireämmät farkut ja joku kivan näköinen neule. Sekin yleensä musta. Jos oikein villiinnyn, saatan laittaa jopa puuteria ja ripsaria! Vau! Toisinaan kun elämä potkii päähän ja herään aamulla pienoiseen kapinahenkeen ”Fuck the world” -asenteella, pieni punkkarityttö nostaa taas päätään jolloin risaiset farkut ja bändipaidat kaivetaan kaapin perukoilta. Nämä aamut saattavat myös sisältää aiemmin mainitun ripsarin.
Tuossa siis työaamujeni jokapäiväinen päänsärky. Koskaan en illalla tiedä millä mielellä seuraavana aamuna herään, joten turha suunnitella sen pidemmälle. Viikonloput menee sitten lähinnä jossain mukavassa, lököhousuissa ja painijapaidassa. Jos illalla on tiedossa ihmisten ilmoille lähtemistä, katastrofi on taas taattu. No ihan ensin laitetaan meikit naamaan. Luomivärit ovat vähintään kaksi vuotta vanhoja, koska niitä käytetään ehkä kaksi kertaa kuukaudessa. Tukka on lyhyt (jäännös teinivuosilta), joten sitä ei onneksi saa laitettua kuin yhdellä tavalla. Yksi päänsärky vähemmän. Sitten se alkaa. Vaatehelvetti. Kaapista kyllä löytyy kaikkea hienoa mitä olen vuosien aikana ostanut kuvitellen, että ne sopivat 150 senttiseen hieman tukevahkoon vartaloon. No ei muuten sovi. Tiedättekö kuinka vaikeaa on löytää mekkoa tälle vartalolle? Lyhyeksikin tarkoitetut mekot ovat liian pitkiä lyhyiksi mekoiksi ja liian lyhyitä pitkiksi. Nämä ”välimaaston” mekot taas näyttävät itseni päällä hurjaksi heittäytyneen mummon lavatanssiasulta. Jos löytyy oikean mittainen mekko, se on luultavasti liian kireä. Edestä päinhän naisen silhuetti pitäisi olla hyvin kaunis tissit-uuma-perse -yhdistelmä. Itselläni näkyy tissit-uuma-kahvat-uuma-perse -yhdistelmä. Joten noup, mekot ovat siis poissuljettu vaihtoehto. No sitten siirrytään housuihin. Äääääh, kaapissa on kymmenet housut ja vain yhdet, mitkä ovat juuri sopivan kokoiset. Tosin nekin 20 cm liian pitkät. Silti sovitan ensin ne yhdeksän muuta siinä toivossa, että yksi paastopäivä ja yksi salikerta olisivat sulattaneet senttejä vyötäröltä. Ei ole ja vedän jalkaan samat housut kuin aina ennenkin. Paita!! Kaikista vaatteista se kaikkein kamalain valittava. Niitä vaatekaapissani riittä, kymmeniä. Myös paidan suhteen tuo sovitusjärjestys on aika vakio. Lopulta päädyn siihen ainoaan paitaan mikä on ihan ok. Jälleen musta. Kengät ovat suht helppo valinta, koska tämän mittaiselle tallaajalle korkkarit ovat ainoa vaihtoehto. Kun katson lopputulosta peilistä, se on niiiiiiiiiin tylsä! Tuhahdan ja lähden ovesta pihalle, enkä katso peiliin loppuehtoona.
En siis ole vieläkään 27 vuoden aikana löytänyt sitä omaa tyyliäni. Mielestäni pukeudun harmaasti, tylsästi, värittömästi ja normaalisti. Inhoan normaalia ja tylsää, mutta kun mikään ei tunnu sopivan niin siihen on tyydyttävä. Vaatekaupoissa käyminen on aina ollut ja tulee aina olemaan yhtä tuskaa. Löydän paljon vaatteita, mitkä näyttävät ihan kivalta ja aikuismaiselta muovisen mallinuken päällä. Sovituskopissa karu totuus taas paljastuu ja päädyn siihen mustaan painijapaitaan, mihin olen luottanut viimeiset kymmenen vuotta. Muotisuuntauksien suhteen olen yleensä noin 2 vuotta myöhässä. Vaatekaupassa ollessani pyrin puikkelehtimaan näkymättömänä hyllyjen välissä, ettei kukaan vain kiinnittäisi minuun mitään huomiota. Välillä myyjä tulee kysymään tarvitsenko apua, jolloin sössötän paniikissa ”ei ku mä katselen vaan” ja juoksen ulos kaupasta. Pahimpiin painajaisiini kuulu se, että myyjä toisi minulle kymmeniä eri vaatteita sovitettavaksi, joista hieman säälivin katsein todettaisiin yhteisymmärryksessä noin tunnin päästä, ettei mikään olisi sopiva tälle rungolle. Silti, ehkä vielä joskus rohkaistun ja ostan sen kirkuvan pinkin paidan sieltä Vero Modan hyllystä, mitä aina salaa vilkuilen, ja pyydän jopa myyjältä apua koska kyseinen paita on sillä korkeimmalla hyllyllä, mihin en itse yletä. Viimeistään sitten kun olen saanut pudotettua sen 10 kiloa. Mikä on ollu työn alla viimeiset 9 vuotta.
