monivärinen asu

Monivärinen asu on minulle aina haaste, tänään esittelen melko neutraalin version väripostaussarjassani asusta, jossa kaikki osat ovat eri värisiä. Enemmän värejä on mahdollista asuihin tuoda esimerkiksi kerrospukeutumisen avulla, mutta en henkilökohtaisesti ole useammassa värissä enää omalla mukavuusalueellani pukeutumisen suhteen.

Värisarjan aiemmat osat ovat tässä: 1, 2, 3, 4 ja 5 sekä 6.


Kolmen värin asussa kaikki asun osat ovat eri väriä ja asusteet eivät ole asun muiden elementtien kanssa samaa väriä. Tätäkin näkee paljon, vaikka kolmen värin asut ovatkin tyypillisempiä. Usein nähty versio on esimerkiksi siniset farkut, harmaa paita, musta takki ja ruskeat asusteet. Tässäkin värireseptissä värien lämpö, kylläisyys ja syvyys vaikuttavat paljon asun levottomuuteen tai rauhallisuuteen.


Näin monen värin asu on helposti levoton, ellei valitut värit soinnu toisiinsa läheisyytensä ja värilämmön vuoksi. Omaan asuuni pukisin mielellään vaaleamman tai vaikka harmaan takin ruskean sijasta, mutta väänsin asun tarkoituksella oman mukavuusalueen rajamaille ja toisaalta pidän siitä kovasti. Asussani sininen, kerma ja ruskea ovat ns. pääväreinä ja musta on  tuomassa kontrastia asukokonaisuuteen. Miltä selkeästi monivärinen asu tuntuu ja tulisiko puettua näin montaa väriä ylle samalla kertaa?

Asun kaikki vaatteet on käytetty yli 30 kertaa. Takki on vuodelta 2015/2016 Marimekolta, silkkipaita samoilta ajoilta Gina Tricotista, housut ovat alkuvuodelta, kengät ja laukku kevään hankintoja.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *