itseinho on leviävä tauti (vaginaviha mustaa myös mielen)

010b8749cb63f3644619b77c47b4e642db333e7428.jpg

Vihasin ja inhosin itseäni hyvin pitkään. Kului monta kuukautta, kun vihasin vaginaani ja sen oikkuja. Inhosin omaa kroppaani ja syyllistin itseäni sen toimimattomuudesta. Että ”miksi minä olen tällainen likainen, viallinen ja toimimaton nainen”. Iltaisin toivoin herääväni aamulla eri ihmiseen ja aamuisin olin pettynyt ymmärtäessäni, etten ollut sen parempi kuin eilen.

Joskus sain niin suuria itseinhon puuskia, että löin ja raavin ihoani ja itkin hallitsemattomasti. Halusin pois omasta kehostani, enkä kestänyt katsoa tai ajatella sitä.

Kroppani mureni, ja samalla minä stressaannuin ja masennuin.

Itseinho on siitä huono asia, että se leviää herkästi. Kun oma kroppa tuntuu mitättömältä ja turhalta, on vaikeaa nähdä hyvää missään muussakaan. Aloin inhota myös muita ihmisiä ja heidän ongelmiaan. En halunnut nähdä ystäviäni, sillä en jaksanut keskustella heidän kanssaan. Opinnot tuntuivat turhalta suorittamiselta, jotka eivät saaneet ajatuksia pois itsestäni. Ajattelin vain itseäni, ja sitä kuinka huono olin.

Missään ei vain ollut mitään mieltä.

Lopulta on vaikea sanoa, johtiko vaginan ja kropan oireilu masennukseen vai masennus oireiluun. Tiedän sen, että kun aloin voida paremmin, voin paremmin sekä henkisesti että fyysisesti.

Se oli yksi helmikuun alun päivä, kun päätin lopettaa itseni vihaamisen. Mietin, että en vain voi tai jaksa enää vihata kroppaani ja itseäni. Hyödytön ja silmitön viha oli tehnyt koko elämästäni tyhjän tuntuista. Ajattelin: mitä sitten, että olen vinksin vonksin ja kroppani sairastaa, tämä on minun kehoni ja minun täytyy elää sen kanssa aina. Kapinoin omia ajatusmallejani vastaan: miksi minun täytyisi ajatella, että olen huono? Kuka sen määrittää, että sairasteleva ihminen ei kelpaa? 

Siitä lähti paraneminen. Olen voinut sen jälkeen paremmin mielessäni ja kropassani. En täydellisesti, mutta melko hyvin. Kun mieleni jaksaa ailahduksia ja takapakkeja, kestän pienet kipuilut ja uskallan toivoa tulevilta viikoilta ja kuukausilta parempaa.

Olen pikkuhiljaa alkanut taas nähdä itseni kauniina. Olen tuntenut itseni taas seksuaaliseksi nuoreksi naiseksi. Päähäni mahtuu muitakin ajatuksia, kuin itseinho. Minä elän taas.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *