Henkilöstöstä on tullut resurssi, melkein patteri

Onko näin? Tätä termiähän viljelevät nykyisin kaikki. Henkilöstöstä on tullut kasvotonta resurssia. Resurssia voi kohdella yhtenä mönttinä. Välillä se pistetään pieniin palasiin ja kas kuin muovailuvahasta meille syntyy uusia mönttejä. Kun resurssi toimii, se tai ne on kohdennettu oikein. Epäselväksi vain jää, että mikä oli kohdennuksen kohde. Mönttien muotoa tai sitä, mitä ne pitävät sisällään ei kukaan oikein varmasti tiedä.  Mutta väliäkös tuolla, kun kohdekin vaihtuu kvarttaalittain. Tämä on kyllä todella negatiivisesti sanottu. Onhan meillä nykyisin panostettu henkilöstön hyvinvointiin. On liikuntasetelit ja virkistyspäivät.  Ihmisten henkilökohtaiseen kehittymiseenkin kiinnitetään huomiota. Toista se oli ennen. Nykyajan sukupolvet eivät osaa arvostaa mitään. 

Työelämässä on käynnissä murros. Median ja asiantuntijoiden mukaan se liittyy osaksi sukupolvien välisiin eroihin. Varmasti sillä on väliä, jos Paula Koivuniemen kuuntelijat ja Cheekin kuuntelijat eksyvät samoihin pikkujouluihin. Mutta hetkinen. Eikö juuri jossain ollut, että koskaan aiemmin ei ole ollut aikakautta, jolloin makuerot olisivat olleet niin pieniä eri sukupolvien välillä kuin nykyisin. Se kaksikymmentä vuotta palvellut resurssi onkin juuri varannut ne liput stadikalle ja se viikon töissä ollut resurssi luukuttaa ”Aikuista naista”. 

Haiskahtaa vähän siltä, että tässä ollaan luomassa vastakkainasettelua, koska joku kolmas osapuoli hyötyy siitä. Kuka? Se onkin hyvä kysymys. Ajan kuluessa ei varmasti kukaan. Mitä sitten, jos Y-sukupolvi suhtautuu työelämään eri tavalla kuin sitä edeltävät sukupolvet. Puhumattakaan tulevasta Z-sukupolvesta.  Kirjaimet vain vaihtuvat, mutta resurssi pysyy ja kasvottomuus. Ei palkata henkilöitä ja ihmisiä vaan resursseja. Kun yksi resurssi on käytetty loppuun, aina löytyy uusia resursseja. Tämän ymmärtäminen ei vaadi oikeaa syntymävuotta. Riittää, että on ollut jonkin aikaa työelämässä tai vähintään seurannut sitä sivusta.  

Nuoria helposti syytetään passiivisuudesta, mutta unohdetaan että suuret ikäluokat ovat innokkaina jäämässä pois työelämästä ja sitä hieman nuoremmat taistelevat hanakasti eläkeiän nostoa vastaan. Samaan aikaan kolme-neljäkymppisten pitkittynyttä nuoruutta päivitellään. Pitäisi perustaa perhe ja silti antaa työelämässä kaikkensa. Toisaalta vanhojen kettujen katsotaan menettäneen jo pelin. Ylipalkattuja ja joustamattomia. Resurssien pitää joustaa. Resurssien pitää kestää. Kuten patterin. Kun patteri menee vanhaksi, se vaihdetaan uuteen. Mutta samaan laitteeseen ei voida laittaa molempia, kun sitten on vaikeaa enää tietää, että kumpi petti ensin. Olisi tietysti niin paljon helpompaa, jos näillä pattereilla olisi nimet. Sitten tunnistaisimme ne molemmat ja voisimme hyödyntää niitä yhtäaikaa. 

Olipa paatos. Mihin tässä nyt pyritään?  Kyllä henkilöstöstä puhutaan myös voimavarana ja yrityksen tärkeimpänä pääomana. Moni on löytänyt unelmaduuninsa ja on tyytyväinen työpaikkaansa. Kyllä ja noissa yrityksissä tuskin puhutaan vain resursseista, ja toivottavasti ei koskaan pattereista.