Poppamies istuu nurkassa

Johtajuutta on monenlaista. On energisiä, äänekkäitä johtajia. Johtajia, joille oman egon pönkittäminen on tärkeintä. On mielipidejohtajia. Niitä, joiden mielipiteiden uskotaan olevan oikeita, vaikka ne ovat joskus kauempana totuudesta kuin totuus itse. On monenlaisia johtajia, mutta harvoin poppamiehiä ja –naisia. Noita hiljaisia johtajia, jotka istuvat huoneen, avotilan tai neukkarin nurkassa. Jotka eivät pidä meteliä itsestään, mutta kun tulee hiljaisuus he puhuvat ja kaikki kuuntelevat. Poppamies näkee jo kaukaa, laajemmasta perspektiivistä miten asiat ovat. Hänen ympärillään on rauhan aura. Haastavina aikoina hän levittää ympäristöönsä suhteellisuudentajua ja ymmärtämystä. Hyvinä aikoina hän vain hymisee tyytyväisenä ja hymyilee, mutta ei koskaan ylimielisesti. Sillä poppamies tietää, että tuulet voivat muuttua. Tämähän on nyt vain yksi tapa määritellä ne kaverit, jotka pakoilevat johtamista.  

Niin, tarvitsemmeko johtajia, joista tuntuu olevan vaikea saada mitään irti.On vain sääli, että nykyään arvostetaan kaikkea sitä, mitä poppamiehet ja –naiset eivät ole. Pitää olla äänekäs, persoonallinen, esilläoleva ja kaikkitiedostava jees-tyyppi. Pitää tuoda jatkuvasti esille, mitä on saatu aikaan ja mitä vielä on tekemättä. Pitää pitää ääntä, ettei vaan kukaan unohda, kuka meitä oikeasti johtaa. On luettu kaikki itsensäkehittämisoppaat ja käyty kaikki kehittämiskurssit, mutta kun kohdataan käytävällä, yhtäkkiä vaietaan. Tehopakkausten liidellessä omissa korkeuksissaan, poppamiehet asettuvat heimonsa pariin. He ovat läsnä, vaikkakin hiljaisina, hieman jopa vetäytyvinä voimina. Hetkinen. Ei nämä äänekkäät tapaukset ole mistään tyhjästä asemaansa saavuttaneet. Ilman heitä ei bisnes pyörisi. 

Totta. Nuo supertyypit eivät ole johtajia suotta. He ovat usein älykkäitä, huumorintajuisia ja sopeutuvaisia henkilöitä. He eivät välttämättä ole edes tahallisesti niin narsistisia tai tilantäyttäviä kuin antavat ensisilmäykseltä ja –kuulemalta ymmärtää. Jotkut heistä jopa tiedostavat omat heikkoutensa ja ymmärtävät poppamiesten ja –naisten merkityksen. Tämä jos mikä on hienoa, koska nopetempoisessa digimaailmassa poppamiehen viisaudet voivat kaikua tyhjille toimistoseinille. Näitä riittää. Kavereita, jotka eivät tajua, että maailma on muuttunut. Johtajuus on muuttunut. 

Mutta pitääkö poppamiesten ja –naisten olla katoava luonnonvara. Nuoremmassa sukupolvessa heitä on yhä vähemmän. Heille ei ole yksinkertaisesti enää tilaa edes huoneen nurkassa. Viisauksiin ei ole aikaa. Pitää tehdä tulosta. Nopeammin ja tehokkaammin. Poppamiehet ovat vasta aamukahvilla, kun tehojohtajat ovat luoneet uuden strategian, päivittäneet talousluvut kuntoon ja käyneet henkilöstön kanssa kehityskeskustelut. Mihin tarvitaan poppamiehiä, kun jokainen voi ihan itse opetella sitä ajankäyttöä ja rauhoittumista.  

Jos olemme niin täydellisiä, mihin tarvitsemme ylipäätään johtajia. Meidänhän oletetaan olevan yhä itseohjautuvampia, oman osaamisemme ja jaksamisemme parhaimpia asiantuntijoita. Yksi poppamies- tai nainen on museoon kuuluva kapistus. Ok. Onhan se kiva tulla aamulla töihin, kun joku huikkaa huomenet – hiljaisuuden keskellä. Joo, se lienee se meidän poppamies. Keittää muuten hyvät kahvit.