Ei se maailma niin pyöri, että me kaikki jäädään kotiin.
Vielä löytyy yrityksiä ja organisaatioita, jotka palkkaavat pienten lasten äitejä. Ei tarvitse ajatella, että peli on menetetty, kuten taannoin HS:n kolumnissa pohdittiin.
Jostain löytyy vielä työnantajia, joiden mielestä pienten lasten äiti on ihan kelpo työntekijä, vaikka viikolla tulisi äkillisiä poissaoloja, kun pikku-Petteri sairastuu akuuttiin korva- ja silmätulehduskierteeseen.
Kun puhutaan äitien kotiinjäämisestä, ehkä pitäisi puhua siitä miten yhteiskunnan asenteet ovat parissakymmenessävuodessa kääntyneet takaisin 50-lukulaiseen koti-, perhe- ja isänmaa-ajatteluun.
Mihin pyritään?
On tavallaan ironista, että 50-luvulla syntynyt naissukupolvi näki valtavan vaivan siinä, että Suomeen luotiin toimiva päivähoitojärjestelmä. Ei ollut todellakaan kummallista, tai lasten kannalta traumatisoivaa, että 80- ja 90-luvulla lapsi laitettiin äitiysloman jälkeen, eli noin vuoden ikäisenä tai sitä nuorempana kunnalliseen päivähoitoon. Vai onko jotenkin osoitettavissa, että nämä vieraan hoidossa olleet, olisivat jotenkin kotona kasvaneita ongelmallisempia?
Kotona tapahtuva hoito sisältää omat hienoutensa, mutta keskustelussa äitien töihinpalaamisesta unohdetaan usein taloudelliset syyt (reilu 300 egee käteen kuukaudessa). Kuinka monella oikeasti on varaa jäädä kotiin rakentelemaan lapselleen niin sanottua täydellistä, kiiretöntä lapsuutta? Eräässä aikakausilehdessä tuotiin hyvin esille se, miten tämä ”kotoilu” asetaa valtavia paineita perheiden naisille, kun kaiken pitäisi olla täydellistä.
Paineet alkavat jo synnytyslaitoksella. Ei kivunlievitystä. Synnystys alakautta. Imetys on suotavaa. Etkö osaa oikeaa otetta, vai miksi haluat käyttää korvikkeita? Kyllä lapsen paikka on kotona. Päiväkodissa on jatkuva hoitajapula ja hoidon tasoon ei voi luottaa. Jos lapselle ei ole aikaa, hän kasvaa ilman kodinturvaa. Oletko näitä uraäitejä? Työsi on tärkeämpää kuin kestovaippojen ompelu ja lattekahvittelu lapsen kanssa.
Ja sitten. Miksi Suomessa puolet avioliitoista päättyy eroon? Erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat avioliitossa kovilla. Onko tämä tilastollinen fakta vai väärinmuistettu tulkinta?
Näiden asioiden keskinäinen yhdistäminen voi olla harhaanjohtavaa. Varmasti kotiinjääminen voi olla äidille, joka ennen lasten saantia nautti työstään, kova paikka. Mutta kyllä tämä arjenpyöritys lasten kanssa myös asettaa omat vaatimuksensa vanhempien keskinäiselle suhteelle.
Olet huono äiti kun menet töihin ja lapsesi viettää samaan aikaan pitkän päivän tarhassa. Vieraan hoidossa. VIERAAN HOIDOSSA. Aivan kuin tällä lapsella ei olisi isää, joka yhtälailla ”kärsii” siitä, että lapsi on vieraan hoidossa. Olisihan se hienoa, jos voisi käydä töissä ja pitää lapset siinä lähellä siihen asti kun he menevät kouluun. Syyllistäminen on suotavaa, koska joillain meistä tuntuu aina olevan parempi tietämys siitä, mikä on hyvää elämää ja mikä ei. Mutta kuten Ymmi Hinaaja toteaisi: Ei se maailma niin pyöri, että me kaikki jäädään kotiin.
Ennen kuin kotiäidit vetävät tästä herneen nenäänsä, tämän pohdinnan tarkoituksena on osoittaa, että kotiinjäämisen pitää olla vapaaehtoista. Jos syynä on se, että työpaikka menee äitiyslomalla alta ja pienten lasten äitejä dissataan työnhakutilanteissa, jokin on pielessä. Vaikka eläisi kuinka vaatimattomasti, voi olla niin, että pelkkä toisen vanhemman palkka ei elätä koko perhettä. Ei, vaikka kuinka haluaisi. Jos lapsen hoitaa kotona, myös sitä pitää kunnioittaa. Tällaisetkin äidit ovat töihinpalatessaan erittäin päteviä. Pätevyys voi tarkoittaa muutakin kuin jatkuvaa läsnäoloa työpaikalla.