Pientä pintaremonttia

Työmarkkinoilla käy kova kuhina. Osaajia löytyy joka lähtöön. Mitä enemmän uutisoidaan henkilöstön vähennyksistä, sitä enemmän ihmiset miettivät: Kuka saa tai pitää työpaikan? Kovat, kauniit, aktiiviset menestyjätkö, joille tärkeintä on säilyttää asemansa pelissä. Entäpä ne herkät tavikset, jotka uskovat perinteisiin arvoihin. Sitä että kun tekee kovasti töitä, joku päivä onnistaa.

Haukotus. Kyllä pitää miettiä, minkälaisen kuvan itsestään antaa

Aika ennen verkkoa ja sosiaalista mediaa oli jotain suloista unta. Ei tarvinnut brändätä itseään. Kaikessa ei ollut kyse siitä miltä asiat näyttivät vaan mitä kaveri oikeasti oli saanut aikaiseksi. Ainut tapa tulla suositelluksi ja kuulluksi, oli tehdä oikeasti työnsä hyvin, sekä saavuttaa työkavereiden ja esimiesten, että viimekädessä työnantajan luottamus. Nokkelimmat ja nenäkkäimmät itsensä esilletuojat menestyivät takuuvarmasti, mutta heitä ei tarvinnut apinoida edetäkseen työelämässä.

Minkäs voit. Sun pitää rakentaa sun profiili tonne. Keräät kontakteja LinkedInissä. Muistat twiittailla ja pistää kuvia Instaan. Pari selfietä Feceen. Ai niin se meni jo.

Tietyt ihmiset ovat tarkoituksella jäyttäytyneet pois tästä trendistä. Heitä ei löydy millään verkon syövereistä, vaikka kuinka googlettaisi. He luottavat edelleen siihen, että heidän työnsä puhuu puolestaan. Heidän naamansa näkyy, jos on tarvis, mutta heitä ei kiinnosta ylenpalttinen jakaminen. He ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jolle ehkä hieman naureskellaan. Ehkä heitä jopa salaa hieman kadehditaan. He ovat koviksia, koska heidän ei tarvitse joka käänteessä muistuttaa: ”Täällä mä oon. Hei etsä tiedä kuka mä oon.”

Ei tämä näin yksinkertaista ole. Kaikella on väliä. Mitä sä teet on- ja offline.

Mitä jos kirjoittaa ansioluetteloon harrastukseksi nukkuminen. Erityisominaisuudeksi erinomaiset unenlahjat. Tutkimusten mukaanhan todella moni työssäoleva on näissä todella heikkolahjainen. Se jos mikä profiloi. Toisaalta mukaan pitäisi kyllä sitten liittää se audiovisuualinen todiste siitä, että näin tosiaan on. Olet potentiaalinen työntekijä silloinkin kun et ole. Kaikesta tekemisestäsi ja olemisestasi jää jälki. Ja kaikki kiinnostaa myös tulevaa tai nykyistä työnantajaasi.

Sä luot itsestäsi brändin, mutta sun on pystyttävä myös tarvittaessa todistamaan että sä olet yhtä kuin sun brändi.Eli onhan täs muutoksessa hyväkin puoli. Et voi jauhaa skuubaduubaa.

Ennen saatoit liioitella osaamistasi. Harrastuslistalla saattoi olla lista luetuista kirjoista, vaikka todellisuudessa Tuntematon Sotilas oli viimeisin sitä lajia. Mutta mitä väliä. Eihän kukaan jaksanut tai nähnyt sitä vaivaa, että lähti selvittämään sinusta kaiken mahdollisen. Se olisi vaatinut todellista salapoliisityötä. Eikä ketään toisaalta kiinnostanutkaan. Vaikka ehkä tiedostettiin, että olit jotain muutakin kuin mitä paperilla luki tai mitä olemuksesi antoi ymmärtää, luotettiin siihen ensivaikutelmaan. Tekemäsi pieni pintaremontti oli sittenkin vain pintaa. Se miten kättelit, oli paljon tärkeämpää.

Voit panostaa ulkoisiin seikkoihin, mut vielä tänäänkin sun tärkein pääoma on se, mitä sun päässä on ja kuinka sä kohtelet toisia ihmisiä.

Puheenaiheet Raha Työ Ajattelin tänään

Yrittäminen on kehtaamista

Yrittäminen on kehtaamista

Sinulla on idea. Ehkä jopa ns. hieno liiketoimintasuunnitelma. Mitä sinulta puuttuu, on esimerkiksi rahoitus tai toiset ihmiset, jotka uskoisivat ideaasi yhtä paljon kuin sinä. Mutta. Pelkäät avata suutasi. Et kehtaa lähestyä niitä ihmisiä, jotka voisivat mahdollistaa unelmasi toteutumisen. Epäilet itseäsi ja omaa osaamistasi. Kyseenalaistat viimeisellä hetkellä, voiko tätä ideaa edes sanoa ääneen. Et vain kehtaa yrittää.

Unelmiin pitää uskoa. Eihän kukaan voi sijoittaa unelmaasi, jos kukaan ei tiedä siitä.

Kehtaamisen kulttuurista ei paljon puhuta. Onneksi on poikkeuksiakin. Kirja ”Taivas+Helvetti” ei varsinaisesti puhu kehtaamisesta, mutta se tuo harvinaisen avoimesti esille yrittäjien mielenmaiseman.  Yrittäminen on loppupeleissä juuri kehtaamista. Se on uskallusta olla rohkea, jopa röykeä, ainakin *elvetin kyseenalaistava.

Mitä jos ei ole synnynnäisesti rohkea? Mitä jos on saanut takkiinsa ne kerrat kun on kehdannut?

Mikä on liikaa kehtaamista? Voiko takkiin ottaminen olla merkki siitä, että oma idea ns. kusee. Mitä jos on aukaissut suunsa. Pyytänyt apua. Esitellyt ideaansa. Kiertänyt hattu kourassa hakemassa tukea. Mitä jos olo on kuin tv-sarjassa, jossa menestyneet sijoittajat syövät sinut elävältä, mikäli et ole tehnyt kotiläksyjäsi. Huonosti perusteltu idea, joka ei ole vielä tuottanut mitään, on kehtaajan kannalta tyhmä idea.

Yrittäminen on aina riski. Mutta jos et ole kehdannut yrittää, et voi tietää olisiko sinusta ollut siihen.

Kehtaaminen on vasta ensimmäinen askel. Sen jälkeen on vielä pitkä matka siihen, että pyörität menestyvää liiketoimintaa. Mutta jos kehtaaminenkin ottaa kovasti voimille, miten ihmeessä pärjäisit edes itse yrittämisessä. Jospa yrittäminen on tarkoitettu niille, jotka syntyvät yrittämään. Heillä on luontaisesti kyky kehdata.

Kaiken voi oppia. Kehtaamisen. Yrittämisen.Voi harjoitella.

Miten kehtaamista voi muka harjoitella? Yrittämistä kyllä voi harjoitella. Voihan sitä puuhastella jonkun parissa, ilman riskejä. Hyvässä lykyssä toiset kehtaavat puolestasi ja sinäkin menestyt. Sinusta tulee yrittäjä, koska joku kehtasi puolestasi. Mutta entäpä jos et ole niin onnekas. Entäpä jos kukaan ei ole valmis kehtaamaan puolestasi. Kukaan ei kehtaa kertoa ideastasi eteenpäin. Kukaan ei edes kehtaa kysyä sinulta, tarvitsisitko apua. Kukaan ei kehtaa valaa sinuun uskoa ja sanoa että ideasi on loistava.

Sinun on vain kehdattava.

Aloita kehtaamisen harjoittelu jostain pienestä. Sano unelmasi ääneen vaikka Facebookissa tai marketin kassajonossa. Älä välitä, miten muut reagoivat. Jonain päivänä kun olet taas kehdannut, niin joku muukin kehtaa. Ehkä te kaksi tai useampikin kehtaaja löydätte toisenne ja yrittäminen voi alkaa. Ajattele. Unelmastasi voi tulla totta, koska kehtasit.

Puheenaiheet Raha Työ Ajattelin tänään