Työmarkkinoilla käy kova kuhina. Osaajia löytyy joka lähtöön. Mitä enemmän uutisoidaan henkilöstön vähennyksistä, sitä enemmän ihmiset miettivät: Kuka saa tai pitää työpaikan? Kovat, kauniit, aktiiviset menestyjätkö, joille tärkeintä on säilyttää asemansa pelissä. Entäpä ne herkät tavikset, jotka uskovat perinteisiin arvoihin. Sitä että kun tekee kovasti töitä, joku päivä onnistaa.

Haukotus. Kyllä pitää miettiä, minkälaisen kuvan itsestään antaa

Aika ennen verkkoa ja sosiaalista mediaa oli jotain suloista unta. Ei tarvinnut brändätä itseään. Kaikessa ei ollut kyse siitä miltä asiat näyttivät vaan mitä kaveri oikeasti oli saanut aikaiseksi. Ainut tapa tulla suositelluksi ja kuulluksi, oli tehdä oikeasti työnsä hyvin, sekä saavuttaa työkavereiden ja esimiesten, että viimekädessä työnantajan luottamus. Nokkelimmat ja nenäkkäimmät itsensä esilletuojat menestyivät takuuvarmasti, mutta heitä ei tarvinnut apinoida edetäkseen työelämässä.

Minkäs voit. Sun pitää rakentaa sun profiili tonne. Keräät kontakteja LinkedInissä. Muistat twiittailla ja pistää kuvia Instaan. Pari selfietä Feceen. Ai niin se meni jo.

Tietyt ihmiset ovat tarkoituksella jäyttäytyneet pois tästä trendistä. Heitä ei löydy millään verkon syövereistä, vaikka kuinka googlettaisi. He luottavat edelleen siihen, että heidän työnsä puhuu puolestaan. Heidän naamansa näkyy, jos on tarvis, mutta heitä ei kiinnosta ylenpalttinen jakaminen. He ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jolle ehkä hieman naureskellaan. Ehkä heitä jopa salaa hieman kadehditaan. He ovat koviksia, koska heidän ei tarvitse joka käänteessä muistuttaa: ”Täällä mä oon. Hei etsä tiedä kuka mä oon.”

Ei tämä näin yksinkertaista ole. Kaikella on väliä. Mitä sä teet on- ja offline.

Mitä jos kirjoittaa ansioluetteloon harrastukseksi nukkuminen. Erityisominaisuudeksi erinomaiset unenlahjat. Tutkimusten mukaanhan todella moni työssäoleva on näissä todella heikkolahjainen. Se jos mikä profiloi. Toisaalta mukaan pitäisi kyllä sitten liittää se audiovisuualinen todiste siitä, että näin tosiaan on. Olet potentiaalinen työntekijä silloinkin kun et ole. Kaikesta tekemisestäsi ja olemisestasi jää jälki. Ja kaikki kiinnostaa myös tulevaa tai nykyistä työnantajaasi.

Sä luot itsestäsi brändin, mutta sun on pystyttävä myös tarvittaessa todistamaan että sä olet yhtä kuin sun brändi.Eli onhan täs muutoksessa hyväkin puoli. Et voi jauhaa skuubaduubaa.

Ennen saatoit liioitella osaamistasi. Harrastuslistalla saattoi olla lista luetuista kirjoista, vaikka todellisuudessa Tuntematon Sotilas oli viimeisin sitä lajia. Mutta mitä väliä. Eihän kukaan jaksanut tai nähnyt sitä vaivaa, että lähti selvittämään sinusta kaiken mahdollisen. Se olisi vaatinut todellista salapoliisityötä. Eikä ketään toisaalta kiinnostanutkaan. Vaikka ehkä tiedostettiin, että olit jotain muutakin kuin mitä paperilla luki tai mitä olemuksesi antoi ymmärtää, luotettiin siihen ensivaikutelmaan. Tekemäsi pieni pintaremontti oli sittenkin vain pintaa. Se miten kättelit, oli paljon tärkeämpää.

Voit panostaa ulkoisiin seikkoihin, mut vielä tänäänkin sun tärkein pääoma on se, mitä sun päässä on ja kuinka sä kohtelet toisia ihmisiä.