Poppamies istuu nurkassa

Johtajuutta on monenlaista. On energisiä, äänekkäitä johtajia. Johtajia, joille oman egon pönkittäminen on tärkeintä. On mielipidejohtajia. Niitä, joiden mielipiteiden uskotaan olevan oikeita, vaikka ne ovat joskus kauempana totuudesta kuin totuus itse. On monenlaisia johtajia, mutta harvoin poppamiehiä ja –naisia. Noita hiljaisia johtajia, jotka istuvat huoneen, avotilan tai neukkarin nurkassa. Jotka eivät pidä meteliä itsestään, mutta kun tulee hiljaisuus he puhuvat ja kaikki kuuntelevat. Poppamies näkee jo kaukaa, laajemmasta perspektiivistä miten asiat ovat. Hänen ympärillään on rauhan aura. Haastavina aikoina hän levittää ympäristöönsä suhteellisuudentajua ja ymmärtämystä. Hyvinä aikoina hän vain hymisee tyytyväisenä ja hymyilee, mutta ei koskaan ylimielisesti. Sillä poppamies tietää, että tuulet voivat muuttua. Tämähän on nyt vain yksi tapa määritellä ne kaverit, jotka pakoilevat johtamista.  

Niin, tarvitsemmeko johtajia, joista tuntuu olevan vaikea saada mitään irti.On vain sääli, että nykyään arvostetaan kaikkea sitä, mitä poppamiehet ja –naiset eivät ole. Pitää olla äänekäs, persoonallinen, esilläoleva ja kaikkitiedostava jees-tyyppi. Pitää tuoda jatkuvasti esille, mitä on saatu aikaan ja mitä vielä on tekemättä. Pitää pitää ääntä, ettei vaan kukaan unohda, kuka meitä oikeasti johtaa. On luettu kaikki itsensäkehittämisoppaat ja käyty kaikki kehittämiskurssit, mutta kun kohdataan käytävällä, yhtäkkiä vaietaan. Tehopakkausten liidellessä omissa korkeuksissaan, poppamiehet asettuvat heimonsa pariin. He ovat läsnä, vaikkakin hiljaisina, hieman jopa vetäytyvinä voimina. Hetkinen. Ei nämä äänekkäät tapaukset ole mistään tyhjästä asemaansa saavuttaneet. Ilman heitä ei bisnes pyörisi. 

Totta. Nuo supertyypit eivät ole johtajia suotta. He ovat usein älykkäitä, huumorintajuisia ja sopeutuvaisia henkilöitä. He eivät välttämättä ole edes tahallisesti niin narsistisia tai tilantäyttäviä kuin antavat ensisilmäykseltä ja –kuulemalta ymmärtää. Jotkut heistä jopa tiedostavat omat heikkoutensa ja ymmärtävät poppamiesten ja –naisten merkityksen. Tämä jos mikä on hienoa, koska nopetempoisessa digimaailmassa poppamiehen viisaudet voivat kaikua tyhjille toimistoseinille. Näitä riittää. Kavereita, jotka eivät tajua, että maailma on muuttunut. Johtajuus on muuttunut. 

Mutta pitääkö poppamiesten ja –naisten olla katoava luonnonvara. Nuoremmassa sukupolvessa heitä on yhä vähemmän. Heille ei ole yksinkertaisesti enää tilaa edes huoneen nurkassa. Viisauksiin ei ole aikaa. Pitää tehdä tulosta. Nopeammin ja tehokkaammin. Poppamiehet ovat vasta aamukahvilla, kun tehojohtajat ovat luoneet uuden strategian, päivittäneet talousluvut kuntoon ja käyneet henkilöstön kanssa kehityskeskustelut. Mihin tarvitaan poppamiehiä, kun jokainen voi ihan itse opetella sitä ajankäyttöä ja rauhoittumista.  

Jos olemme niin täydellisiä, mihin tarvitsemme ylipäätään johtajia. Meidänhän oletetaan olevan yhä itseohjautuvampia, oman osaamisemme ja jaksamisemme parhaimpia asiantuntijoita. Yksi poppamies- tai nainen on museoon kuuluva kapistus. Ok. Onhan se kiva tulla aamulla töihin, kun joku huikkaa huomenet – hiljaisuuden keskellä. Joo, se lienee se meidän poppamies. Keittää muuten hyvät kahvit.

Puheenaiheet Raha Työ Ajattelin tänään

Henkilöstöstä on tullut resurssi, melkein patteri

Onko näin? Tätä termiähän viljelevät nykyisin kaikki. Henkilöstöstä on tullut kasvotonta resurssia. Resurssia voi kohdella yhtenä mönttinä. Välillä se pistetään pieniin palasiin ja kas kuin muovailuvahasta meille syntyy uusia mönttejä. Kun resurssi toimii, se tai ne on kohdennettu oikein. Epäselväksi vain jää, että mikä oli kohdennuksen kohde. Mönttien muotoa tai sitä, mitä ne pitävät sisällään ei kukaan oikein varmasti tiedä.  Mutta väliäkös tuolla, kun kohdekin vaihtuu kvarttaalittain. Tämä on kyllä todella negatiivisesti sanottu. Onhan meillä nykyisin panostettu henkilöstön hyvinvointiin. On liikuntasetelit ja virkistyspäivät.  Ihmisten henkilökohtaiseen kehittymiseenkin kiinnitetään huomiota. Toista se oli ennen. Nykyajan sukupolvet eivät osaa arvostaa mitään. 

Työelämässä on käynnissä murros. Median ja asiantuntijoiden mukaan se liittyy osaksi sukupolvien välisiin eroihin. Varmasti sillä on väliä, jos Paula Koivuniemen kuuntelijat ja Cheekin kuuntelijat eksyvät samoihin pikkujouluihin. Mutta hetkinen. Eikö juuri jossain ollut, että koskaan aiemmin ei ole ollut aikakautta, jolloin makuerot olisivat olleet niin pieniä eri sukupolvien välillä kuin nykyisin. Se kaksikymmentä vuotta palvellut resurssi onkin juuri varannut ne liput stadikalle ja se viikon töissä ollut resurssi luukuttaa ”Aikuista naista”. 

Haiskahtaa vähän siltä, että tässä ollaan luomassa vastakkainasettelua, koska joku kolmas osapuoli hyötyy siitä. Kuka? Se onkin hyvä kysymys. Ajan kuluessa ei varmasti kukaan. Mitä sitten, jos Y-sukupolvi suhtautuu työelämään eri tavalla kuin sitä edeltävät sukupolvet. Puhumattakaan tulevasta Z-sukupolvesta.  Kirjaimet vain vaihtuvat, mutta resurssi pysyy ja kasvottomuus. Ei palkata henkilöitä ja ihmisiä vaan resursseja. Kun yksi resurssi on käytetty loppuun, aina löytyy uusia resursseja. Tämän ymmärtäminen ei vaadi oikeaa syntymävuotta. Riittää, että on ollut jonkin aikaa työelämässä tai vähintään seurannut sitä sivusta.  

Nuoria helposti syytetään passiivisuudesta, mutta unohdetaan että suuret ikäluokat ovat innokkaina jäämässä pois työelämästä ja sitä hieman nuoremmat taistelevat hanakasti eläkeiän nostoa vastaan. Samaan aikaan kolme-neljäkymppisten pitkittynyttä nuoruutta päivitellään. Pitäisi perustaa perhe ja silti antaa työelämässä kaikkensa. Toisaalta vanhojen kettujen katsotaan menettäneen jo pelin. Ylipalkattuja ja joustamattomia. Resurssien pitää joustaa. Resurssien pitää kestää. Kuten patterin. Kun patteri menee vanhaksi, se vaihdetaan uuteen. Mutta samaan laitteeseen ei voida laittaa molempia, kun sitten on vaikeaa enää tietää, että kumpi petti ensin. Olisi tietysti niin paljon helpompaa, jos näillä pattereilla olisi nimet. Sitten tunnistaisimme ne molemmat ja voisimme hyödyntää niitä yhtäaikaa. 

Olipa paatos. Mihin tässä nyt pyritään?  Kyllä henkilöstöstä puhutaan myös voimavarana ja yrityksen tärkeimpänä pääomana. Moni on löytänyt unelmaduuninsa ja on tyytyväinen työpaikkaansa. Kyllä ja noissa yrityksissä tuskin puhutaan vain resursseista, ja toivottavasti ei koskaan pattereista.

Puheenaiheet Raha Työ Uutiset ja yhteiskunta