Haamu menneisyydestä

Eipä ilmestynyt kahta viivaa testiin, vaikka sorruin sen tekemään.

No mutta muihin aiheisiin…

Olen tainnut mainita ennenkin ettei ystäväni oikein pidä lapsihaaveistani tai ainakaan tavastani hankkia lapsia. Ymmärrän heidän huolensa ja ymmärrän että monille ihmisille on vaikeaa se kun joku haluaa poiketa massasta ja tehdä elämässään erilaisia asioita kun mitä ihmisiltä odotetaan yleensä. Olen myös tainnut puhua siitä, että ympärilläni häärää useampikin mies ja siitä että erääseen olen jopa ihastunut.

Vauvakuumeissani todella painin isojen valintojen edessä. Olisinko valmis ottamaan miehen, joka pystyisi fyysisesti tarjoamaan minulle sen kaiken mitä tahdon, mutta en tunne häntä kohtaan mitään suurempia tunteita… Hän haluaisi muuttaa kanssani yhteen ja elää perhe-elämää. Tämä on todella se mitä kaipaisin, mutta entä jos tunteeni kyseistä ihmistä kohtaan ei koskaan herää?

Hetkellisesti maailmaani järisytti myös mies, jonka kanssa olen puhunut paljon aikasemmin yhteisestä lapsesta. Me todella suunnittelimme tätä yli vuosi sitten kunnes mies katosi kokonaan elämästäni. Eilen hän rupesi itkemään minulle että haluaa lapsen kanssani. Niin kipeä kun aihe onkin minulle, oli pakko todeta että ei kiitos. En tahdo lasta ihmisen kanssa, johon en voi luottaa pätkääkään. Vaikka aina välillä turhaudunkin tähän kaikkeen ja tulee olo että ihan sama kenen kanssa sen muksun väännän… Vaan eipä se ole ihan sama..

Nyt alkaa tuntumaan siltä että toistelen vain itseäni jatkuvasti..  No mutta onneksi on tuo ihastus, joka piristää päivääni, vaikken yhtään tiedäkään mihin tämä elämä mua on viemässä…