Parisuhde+raskaus = katastrofi?

Olen ollut vähän ristiriitaisissa fiiliksissä kirjoitanko tänne mitään. Pelottaa, että tämä blogi paljastuu lapsen tulevalle isälle ja koska kaikki ajatukseni eivät aina ole olleet niin positiivisia en välttämättä halua että hän tutustuu ajatuksiini tätä kautta.

Aloitin blogin alunperin, koska päätin vuoden alussa että tulen tämän vuoden aikana raskaaksi. Hinnalla millä hyvänsä. Olen halunnut jo lasta vuosia, enkä jaksa enää tuhlata niitä enempää. Mielessäni oli tietysti ajatus siitä, että kaikkein paras tilanne olisi, jos löytäisin myös parisuhteen. Raskaushormoonien ristiaallokossa olen kuitenkin alkanut miettimään, miten kukaan pystyy säilyttämään parisuhteensa raskauden aikana.

Itse koen tuntevani jotain suurta ihmisvihaa kaikkia vastaantulijoitaki kohtaan. Olen lenkillä avautunut ventovieraille ihmisille, raivonnut ratissa kahta kauheammin ja ajattelen oikeasti, että paras paikka missä raskaana oleva nainen voi olla on pimeä, mielellään pehmustettu huone. Siellä pitäisi soida joku rentouttava musiikki tai vauvan syke ja ruokaa pitäisi olla laidasta laitaan.

En tiedä onko ongelma raskaudessa vai minussa jo muutenkin, sillä tuntuu etten vain ole kykeneväinen elämään parisuhteessa kenenkään kanssa. Ainakaan saman katon alla. Aika näyttää tuleeko meistä koskaan ydinperhettä.