Ei kahta ilman kolmatta…

Edelliseen postaukseeni olin saanut kommenttina ”tyhjennä pää. ja kysy vain sydämmeltä. se on ainakin ns. tässä tapauksissa se varmin keino ♥”. Tämähän on aivan totta ja se muistui muutenkin mieleeni kun eksyin puolivahingossa tapaamaan erästä miestä. Me emme kyllä tavanneet treffin merkeissä vaan ihan vain kaverina, mutta omaksi yllätyksekseni tämä mies herätti sisälläni jonkin omituisen tunteen. Ja se tunne ei ollut epävarmuus, vaikka tällä hetkellä se onkin päälimmäisenä tunteena.

Mies on nyt kahdesti heitänyt ilmaan lauseen, että hän voisi auttaa minua haaveessani. En ole täysin varma onko hän ollut ihan tosissaan, sillä tuntuu että hänkin pitää minua vähän kajahtaneena lapsihaaveeni kanssa. Enkä saa sanaa ulos suustani kun hän on lähellä. jotta voisin kysyä ja keskustella siitä mitä hän todella haluaa ja onko hän ylipäätään tosissaan. Kaikkien muiden kanssa olen ollut niin itsevarma ja ladellut ehtoja, mutta tämä mies sai perhosia vatsaani ja olen vain kikatellut kuin mikäkin pikkutyttö!

Kaikesta epävarmuudesta huolimatta olen ollut viimeaikoina todella innostunut kaikesta ja sen on huomannut jo lähipiirikin. Eräs tuttava sanoi että olen ihanan keveällä mielellä. Ehkä se kevätkin sieltä jo kolkuttelee meikäläisen rintoja! Tai sitten ne on ne perhoset siellä vatsanpohjassa…