Kahden tulen välissä

Olen ollut vähän yllättynyt siitä kuinka paljon isäksi haluavia miehiä todellisuudessa on. Vähän ihmetyttää itseäni, miksen ole lähtenyt tähän jo aiemmin. Toisaalta tiedän nyt ajan olevan oikea, mitä se ei aikaisemmin ole ollut. Tiedän pärjääväni yksinkin tarpeen vaatiessa.

Tällä hetkellä olen kyllä niinkin onnellisessa tilanteessa, että ympärilläni häärää kaksi miestä, jotka molemmat haluavat kanssani sekä parisuhteen, että sen perheen. Toisaalta myös niin onnettomassa tilanteessa, että joudun toiselle heistä antamaan rukkaset ja särkemään ainakin hetkellisesti heidän unelmansa. Päätös ei ole mitenkään helppo. Kumpaakaan en tunne vielä kovin hyvin. Kumpikin heistä vaikuttaa siltä, että tahtovat oikeasti isäksi. Kumpikin heistä ovat siinä kohtaa samanlaisia kanssani, että he haluaisivat ostaa jonkun vanhan talon ja kunnostaa sen omannäköiseksi. Kummaltakin siis löytyy taitoa ja mielenkiintoa tehdä käsillä asioita. He ovat myös molemmat tietoisia siitä, etteivät ole ainoita miehiä elämässäni…

Eroavaisuuksiakin tietysti löytyy. Heillä on keskenään jonkin verran ikäeroa. Tästä johtuen toisella on aika paljon enemmän elämänkokemusta kuin toisella. Toinen heistä on enemmän kotihiiri ja toinen tykkää taas menosta ja meiningistä. Toinen vaikuttaa rauhalliselta viilipytyltä kun taas toinen on enemmän sellainen adhd-ihminen. Eroa löytyy enemmänkin, mutten liikaa paljastele ettei kukaan tunnista heitä.

Molemmissa on siis hyviä ja huonoja puolia. Niin kuin meissä kaikissa. Ja minä tohelo ihminen en oikein tiedä miten minun pitäisi edetä tässä asiassa. Tapailenko heitä molempia hetken aikaa ja katson löytyykö oikeasti mitään yhteistä? Tapailenko heitä vain yhtäaikaa, vaikka se ei kovin reilua taida ollakaan? Kirjoitanko nimet paperille ja vedän hatusta ja sillä mennään? Mitä teen tulevan ovikseni kanssa? Miten olis vaan joku lobotomia? Mun pää räjähtää!