Kun ei ole sitä puolisoa, jonka kanssa projektia aloitella on ensimmäisenä haasteena etsiä joku isäehdokas. Ainakin vielä on toiveena, että lapsi syntyy ihan normaalin kanssakäymisen tuotoksena, eikä esimerkiksi koeputken kautta. Mutta kenen kanssa? Minusta olisi kuitenkin väärin tehdä lapsi ilman että toinen osapuoli tiedostaa mitä on tapahtumassa enkä myöskään halua tilanteeseen, jossa joudun raahaamaan isyystestiin kymmenen eri miestä.

Haluanko siis etsiä ihmisen, joka suostuisi toimimaan luovuttajana ja tekisimme sopimuksen, jossa hänen ei tarvitse kantaa mitään vastuuta? Mitä jos lapsi jonain päivänä haluaisi tietää isänsä? Olisiko parempi vaihtoehto sellainen mies, joka mielellään maksaisi elatusmaksuja, mutta ei silti tahtoisi kanssani parisuhdetta? Ehkä hän jopa haluaisi tavata lastaan sillointällöin? Entäpä joku hyvä ystävä? Joku jonka kanssa on tuntenut vuosikausia ja jonka kanssa tulee todella hyvin juttuun? Kärsisikö ystävyys yhteisestä lapsesta vai synnyttäisikö se vielä syvemmän ystävyyden? Kaikkein ideaalein vaihtoehto olisi varmaankin mies, joka tahtoisi kanssani lapsen ja mahdollisesti myös sen parisuhteen. 

Ajattelen siinä kohdin aika vanhanaikasesti, etten näe mitään syytä miksei lapsi voisi kasvattaa kahta ihmistä yhteen. Ennenvanhaan ihmiset menivät naimisiin tuntematta toisiaan juuri lainkaan ja saivat lapsia. Ja nämä ihmiset ovat niitä, jotka ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta toistensa kanssa. Eihän tämä olisi ihan se perinteisin tapa perustaa perhettä, mutta en näe tässä mitään väärää. Niin mielelläni olisin tavannut sen puolisoni joskus teininä jossain leirillä tai vaikka koulussa, olisimme opiskelleet yhdessä ja matkustaneet maailman ääriin ja takaisin. Olisimme solmineet kihlat ja muuttaneet yhdessä vuokralle asumaan. Olisimme tunteneet kymmenen vuotta ja menneet naimisiin ja hankkineet sitten vasta lapsia, mutta koska elämäni ei mennyt näin, niin miksi en voisi tehdä sitä väärinpäin?