Alku
Oikeastaan otsikko on vähän harhaanjohtava. Blogi alkaa kyllä tästä, mutta itseasiassa matkani kohti yksinkertaisempaa elämää alkoi jo hiukan vajaat kaksi vuotta sitten.
Silloin takana olivat rankat vauva- ja taaperovuodet enkä ollut kahteen vuoteen nukkunut yli kahta tuntia putkeen. Vaikka 24/7 kitisevä vauva oli kasvanut iloiseksi ja reippaaksi (joskin huonosti nukkuvaksi) taaperoksi, jolla ei ollut uhmaiästä tietoakaan, elämä tuntui täysin hallitsemattomalta kaaokselta. Kaapit olivat täynnä tavaraa, joka oli vain sullottu sinne, mahdollisimman ylös tietysti, ettei lapsi ylety, rappusten alla oli ”piilossa” suojapahvit huonekaluista, jotka oli purettu pakkauksistaan jo kuukausia sitten, ”vierashuone” toimitti pyykkivaraston virkaa ja tiskipöytä pullisteli jatkuvasti pesuvuoroaan odottavaa tiskiä. Yhtä sekaisin kuin kotimme, tuntui olevan oma pääni. Unohtelin asioita, vaikka olisin kirjoittanut ne ylös, en saanut mitään aikaiseksi ja tunsin vain ajautuvani hallitsemattomasti päivästä toiseen, yrittäen jotenkin selvitä.
Sitten yhtenä aamuna luin muistaakseni Aamulehdestä jutun amerikkalaisesta perheenäidistä, jolla on alle 100 vaatetta. Perheessä myös syntyi uskomattoman vähän jätettä vuodessa, olisikohan ollut kilon verran, jos sitäkään? Samassa jutussa perheen äiti kertoi, että lapsia on turha sääliä, vaikka he kuluttavatkin hyvin vähän rahaa tavaraan, sillä he esim. matkustelevat paljon. Jotenkin tämä lehtijuttu oli se herätys, jota olin kaivannut. Aloin googlettaa tavaran karsimista ja päädyin Oma koti valkoisen 1000 tavaran haasteeseen ja tavaran karsimisvinkkeihin . Blogin kautta tutustuin myös Kon Mari- kirjaan, jonka sitten ostinkin (jo hyvin valveutuneena antimaterialistina!) Elisa kirjan kautta e-kirjana. Löysin myös muita minimalismiblogeja, kuten esimerkiksi ihanan Minimalismin ilon, jota seuraan edelleen.
Karsiessani tavaroita ja vähentäessäni uuden ostamista olen samalla pienin askelin ja melkein huomaamattani muuttanut elämääni kohti eettisempää kuluttamista, pienempää kemikaalikuormaa ja terveellisempää elämäntapaa.
Nyt, kaksi vuotta tuon herätyksen jälkeen koen eläväni elämää, joka on, ainakin melkein, hallinnassani. Kotimme tavaramäärä on vähentynyt kolmas- tai neljäsosaan aikaisemmasta ja vaikka sotkua lapsen leikeistä ja koiran kuratassuista väkisinkin syntyy, se ei aiheuta ahdistusta tai leviä epämääräiseksi sotkuksi pääni sisään. Lisäksi olen vähentänyt kosmetiikan käytön minimiin, syön hyvin vähän punaista lihaa, liikun säännöllisesti ja nukun hyvin (suurin kiitos tästä toki kuuluu lapselleni, joka alkoi nukkua täysiä öitä kuin taikaiskusta täytettyään 2 vuotta). Ja, kun lehtijuttua lukiessani olin pitänyt 100 vaatteen tavoitetta ihailtavana ”mutta ei mahdollisena minulle”, vaatekaapissani on nyt reilusti alle 100 vaatetta. (Lisäksi on kyllä vielä ulkovaatteet ja kengät, joista ei mielestäni Suomessa voi tinkiä, jos haluaa ulkoilla ympäri vuoden.)
Matkani kohti eettisempää kuluttamista sekä terveellisempää ja yksinkertaisempaa elämää jatkuu, tervetuloa seuraamaan!