Tästä se (toivottavasti) lähtee…
… sillä eilen eikä tänään ole ”lähtenyt” oikein mikään. Olen ollut poissa koulusta jo kolme päivää, sillä vointini ei ole ollut mitä mainioin. Huonon voinnin lisäksi seitsemän kuukautta vanha kissani on järjestänyt minulle tekemistä yllin kyllin merkkailemisen muodossa, ja perässä on saanut juosta luutu kädessä, kaiken muun ympärijuoksentelemisen lisäksi. Terveydenhuoltoa on tullut konsultoitua omasta takaa ja katin puolesta, se raukka kun pääsee palleistaan maaliskuun ensimmäinen maanantai. Tänään olen kuitenkin ollut iloinen siitä, että saan vihdoin ja viimein helpotusta olooni antibioottien muodossa, sekä on ollut aikaa uppoutua omiin ajatuksiin.
Mutta miten tähän on päädytty?
Synnyin syyskuun ensimmäinen vuonna 1991 aamuyöllä, enkä millään olisi tahtonut tulla kohdun toiselle puolen, joten väsytin rakkaan äitini aivan täysin. Väsytystaistelu on jatkunut siitä asti, sillä minusta on kasvanut melko itsepäinen ja analyyttinen viisastelija, jonka uteliaisuutta ja tiedonhalua on vuoroin kiitelty ja manailtu suvun ja ammattikasvattajien puolesta.
Tällä hetkellä mä opiskelen elämäni kolmatta toisen asteen tutkintoa. Ensimmäiset kaksi suoritin yhtäaikaa, ja musta tulikin sitten työtön vaatetusompelija ja ylioppilas samalla kertaa. Sen jälkeen kulutin vuoden aamutakissa toisella silmällä Jamie Oliverin kokkailuja tv:stä tuijottaen ja toisella silmällä työpaikkailmoituksia ja omia työhakemuksiani tuijotellen. Vuoden työnhaku ei tuottanut tulosta, mutta kerkesin harjottelemaan myyntiä kuintenkin pariksi kuukaudeksi ennen kuin päädyin sattumien saattelemana opiskelemaan merkonomiksi. Tässä sitä on tahkottu kohta vuosi, ja kivaa ja kiinnostavaa on ollut, vaikka tämä oli mun vuoden 2011 kevään hakupapereiden viimeisistä viimeisin hakuvalinta. Mutta nämä viimeiset kaksi vuotta onkin olleet ne opettavaisimmat vuodet koko mun tämänastisesta elämästä, sikäli kun on tapahtunut niin paljon asioita, joihin on voinut itse vaikuttaa niin vähän.
”Vähemmistökansalaisen mietelmät” -nimi tulee siitä, että saan olla äärimmäisen onnekas kuuluessani kahteen vähemmistöön tässä yhteiskunnassa. Poikaystävän sijasta mulla on tyttöystävä, vaikka lapsuusaika menikin aivan mallilleen prinsessaleikkejä leikkiessä ja balettia harrastaessa. Toisinaan se tuntuu rasitteelta ja toisinaan voimavaralta, kuten sekin että mulla on yhtä pitkä ja pieni vartalo kuin kaikilla niillä paparazzi.fi -sivuston kaunokaisilla. Miksi mä sen kerron? Koska mä tulen varmaan marisemaan enemmän kuin ikinä siitä, kun valmisvaatteet ei istu ja on muodoton pötkö, joka ei kenenkään mielestä vaan saisi käyttää korkokenkiä, koska on muutenkin jo niin pitkä. No, käytän niitä korkkareita silti. Ja yritän pukeutua niin, että on kiva ja hyvä olo, eikä näytä pakkasen raiskaamalle pulkannarulle.