Tänään piti heti aamusta myöntää itselle, että on ehkä sittenkin parempi pysytellä vielä kotona tämä päivä, sillä elimistö ilmaisi varsin vahvasti pahoinvoinnin ja vatsakipujen saattelemana, ettei se arvosta antibioottikuuria. Onneksi olin eilen sen verran kaukaa viisas, että tajusin ostaa myös maitohappobakteereja, sillä nyt voisi olla muuten aivan ylitsepääsemättömän vaikea olo. 

Vaikka aamu seitsemältä olikin aika selvää ettei opiskelusta tulisi tänään mitään, laitoin silti itseni valmiiksi päivän haasteita varten. Jalkaani löysin viileän beigen väriset korkeavyötäröiset housut, joissa on leveät lahkeet ja prässit. Yläosaksi suht tyköistuvan, ohuen ja hieman läpikuultavan, tummansinisen v-kaula-aukkoisen neuleen, joka on jo kovassa käytössä kulunut pehmeäksi ja jopa vähän nuhjuisen näköiseksi. Siihen vielä kaveriksi vaniljanvalkoinen huivi kaulaan ja hiukset kahdelle ranskanletille, ja olin aika tyytyväinen lopputulokseen. Ja asiasta olisi tietenkin kaivattu kuva, mutta sitä on niin pirun vaikea ottaa itse, enkä tajunnut pyytää tyttöystävääni kuvaamaan mua kun hän oli vielä kotona ja valo oli siihen hyvä.

Kun oli saanut pukeuduttua, suorastaan harmitti ettei päässyt kouluun. Mulla olis ollut ulkonäön puolesta niin paljon itsevarmuutta, että olisi ollut helppo kohdata epävarmuus, joka nousee pintaan kun yhtäkkiä pitääkin yrittää sisäistää usean päivän opit koulussa. Mä kun olen sitä ihmistyyppiä, joka sietää hyvin vähän sitä tunnetta ettei osaa jotain heti tai on pudonnut kärryiltä. Mutte eniten mua harmitti, kun en päässyt suunnittelemaan yrittäjyyskoululuokan sisustusta iltapäivällä.

Mä siis olen myös opintoihin integroidussa yrittäjyyskoulussa, mikä on ollut ainakin tähän mennessä eräänlainen onnenpotku, sillä tämän myötä mun on ollut mahdollisuutta antaa haaveilleni lupa tulla osaksi tulevaisuudensuunnitelmiani. Ei ole tarvinnut työntää niitä takaisin Ö-mappiin, koska nyt on ollut mahdollisuus pohtia yrittäjyydestä tietävien kanssa sitä, onko koko haave edes realistinen. Ja nehän ovat potkineet sitten mua perseelle tämän asian suhteen, ja välillä jopa mietin että mennäänkö liian nopeaa eteenpäin. Toisaalta juuri tämmösten asioiden kanssa kaipaakin paljon tukea ja rohkaisua, kun lähtee tekemään jotain, joka on itselle todella henkilökohtaista ja tärkeää, mutta jonka toteuttamisesta ei tiedä mitään, ja on suuri vaara että tulee tehtyä asiat aivan väärin heti alusta asti.

Takaisin siihen sisustukseen, sillä tänään olis ollu juuri se kerta, kun olis päässy koulusta vähän luovempaan ja erilaiseen ympäristöön miettimään minkälaista tilaa lähdetään tekemään, sillä kurssin pitäjä, Flatlight filmsin Katariina, olisi vienyt meidän pienen ryhmän työpaikalleen jatkamaan tilan käyttäjien profilointia ja tarpeiden huomiomista. Aiemmin siis ollaan tehty moodboardit ja mietitty sitä, miten yrittäjyyskoulun brändin pitää näkyä tuossa tilassa ja millaiseksi me se itse koetaan. Tämä luokan sisustaminen on musta tosi mielenkiintoista, sillä kerrankin on mahdollisuus vaikuttaa siihen miltä yks sun tärkeimmistä oppimisen välineistä näyttää, tuntuu ja toimii. Ja on mulla oma lehmä ojassa myös, sillä haaveilen vähän, että ensi vuonna siellä voisi viettää pidempiä iltapäiviä perjantaisin oman liiketoimintasuunnitelman parissa jossain mukavassa nurkassa, jonka kalusteet ja ilmeen on ajatuksella suunnitellut ja toteuttanut.

Olen mä kuitenkin jotain kivaa tänään ehtinyt tekemään, sillä lakkasin kynnet pitkästä aikaa. Mä olen niin huono pitämään lakat siistinä, että usein mulla ei olekaan sitä ollenkaan, tai vain pelkkää kirkasta lakkaa. Nyt kuitenkin laitoin tätä, kun tämä oli juuri sopivasti saman värinen kuin mun paita. Lisäksi tämä on yksi nitä harvoja sinisiä lakkasävyjä, jotka ei minun mielestä näytä typerälle omalla kynnellä. Mun kädet kun on aika kirjavat aina välillä, kun niiden verenkierrolla on aivan oma elämä.
Alkuperäinen kuva täältä…

Haaveilin käyväni vielä kirjastossa tälle päivälle hakemassa sieltä jonkun romaanin hiihtolomaksi. Luin kesällä Millenium-trilogian ihan huippuvauhtia läpi, ja nyt houkuttaisi toistaa sama. Tykkään kovasti siitä millaiseksi Mikael Blomqvistin henkilöhahmo on kirjoissa kuvattu ja Lisbeth Salanderin tunteiden ja ajatusten kirjosta pitkin kirjasarjaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että on kerrankin aikaa ja lupa hemmotella itseään teen juonnilla, kirjaan keskittymisellä ja makealla kahvileivällä.