– Väsymys ja sen syvyys. Kuolemanväsymys sai aivan uuden merkityksen. Olin alkuraskaudesta niin väsynyt, että harkitsin töissä päiväunia vessassa ja mietin kaikkia mahdollisia keinoja miten voisin nukkua ihan koko ajan.

– Se miten yksin on raskauden kanssa kumppanista huolimatta. Vaikka voinkin avoimesta puhua kaikesta niin silti tuntuu ettei toinen mitenkään voi täysin ymmärtää sitä mitä käyn läpi.

– Omituisten mielitekojen sijaan olen ruvennut ällöämään monia asioita. En pysty syömään lainkaan kananmunia, monet rasvaiset ruuat inhottavat, liha ei oikein maistu, eikä edes tee mieli pizzaa vaikka se on yksi suosikkiruokiani. 

– Olen vieläkin aivan ihmeissäni siitä miten nopeasti vauva kehittyy. Tai ylipäätään siitä, että olemme tehneet ihmisen. Ihan oikea tyyppi kasvaa sisälläni jatkuvasti sormineen ja varpaineen. Miten on edes mahdollista, että mahassa kehittyy vauva joka ajattelee, tuntee ja kuulee ihan itse. 

– Lastenvaatteeista vähintään 95% on joko vaaleanpunaista, sinistä tai valkoista. Eikö maailmassa tosiaan ole muita vauvavärejä?

– Tolkullisen vauvakirjallisuuden löytäminen on mahdotonta. Ihmisiä kiinnostaa kolmen seinällisen verran miten paistetaan pihviä, mutta lastenkasvatukseen riittää yksi surkea alahylly. Vinkkejä kaivataan todella kipeästi järkevistä tietokirjoista, myös kaikki lapsiin/lapsiarkeen liittyvät pokkarivinkit otetaan kiitollisena vastaan. 

– Raskauden helppoudesta. Keskiraskauden alkamisen jälkeen kasvava maha on ollut fyysinen oire siitä, että ylipäätään olen raskaana. Muutenkin pääsin älyttömän helpolla myös alkuraskaudesta, vaikka odotin kaikkien kauhutarinoiden toteutumista. Oikeastaan raskaus on suurimman osan ajasta ihan kivaa. 

– Tunteellisuus. En ole kovin tunteellinen ihminen, en ole koskaan itkenyt elokuvissa tai oikein muutenkaan. No nyt itken aivan kaikesta. Itkin kun avasin Kelan kirjeen, itkin kun sain postissa pahvilaatikollisen vauvalle vaatteita, itkin ultrassa, itkin Pirates of Caribbeanissa, olen itkenyt ilman mitään syytä lukuisia kertoja, nytkin vähän itkettää pelkkä ajatus itkemisestä ja tätä on täysin mahdotonta hallita. 

– Itsetunto-ongelmat. Luulin, että itsetuntoni on todella vankalla pohjalla, mutta kyllä nämä raskauden kehonmuutokset ovat saaneet pohtimaan omaa vartaloa ihan liioitellun paljon. Pahinta on se kun oma kroppa ei pystykään johonkin mihin tietää sen normaalitilassa pystyvän, ei jaksa samoja asioita kuin ennen ja tuntee siitä huonommuutta. Huoli siitä palautuuko vai jääkö ikuisesti kehnoksi. 

– Olen todella yllättynyt myös siitä miten innoissaan muut ihmiset ovat, tutut ja tuntemattomat tuntuvat olevan aivan halkeamaisillaan ilosta ja jännityksestä. Epäilen vahvasti, että monet ovat innoissan, koska kuuluu olla, eihän kukaan halua profiloitua lapsivihaajaksi.