Kerrottakoon tässä heti alkuun, että neuvolamme vaihtui heti ensimmäisen käynnin jälkeen. Ensimmäinen käynti oli mitä oli, joten olimme ihan tyytyväisiä vaihdokseen. Toinen neuvolakäynti ei kuitenkaan nostanut neuvoloiden pisteitä lainkaan, vaan ristin ne mielessäni lähinnä pakolliseksi pahaksi. Tällä kertaa nopea pikakäynti venyi melkein kahden tunnin sessioksi, jossa saimme kuulla neuvolatädin sukulaispojista, jotka käsi kädessä marssivat armeijaan. Erityisen loukkaantunut olin kuitenkin siitä, ettei täti miinustanut lainkaan vaa’an näyttämästä painosta teoreettista kahden kilon vaatteiden painoa, vaikka painotin, että tässä nyt on erityisen painava villatakki päällä. Kehtasi vielä kysyä punnituksen jälkeen, että turvottaako. Ihan kuin tässä ei muutenkin jo olisi saanut tarpeeksi suurta kriisiä kehitettyä omasta painosta. Kuten joku tänne blogiinkin oli kommentoinut, niin minäkin luulin olevani tällaisen vartalokriiseilyn yläpuolella. En ole koskaan erityisemmin tuntenut tuskaa siitä miltä näytän tai siitä onko vartalossani jotain ylimääräistä. Vetoan kuitenkin kriiseilyni kanssa nyt jo näkyvään mahaan, vaikka raskausappsi väittääkin mahan näkyvän vasta ensi viikolla. Olen nimittäin jo monta viikkoa käyttänyt töissä löysiä paitoja ja pitänyt housujen ylimmän napin reilusti auki.

Toinen neuvola piti sisällään myös väkivaltakeskustelun ja avomies paheksui suuresti, että mitään perheväkivaltaan liittyvää ylipäätään vihjailtiin. Neuvolan täti kuitenkin korosti, että väkivaltaa epäillään yleensä lähinnä silloin jos äiti tulee ilman isää vastaanotolle. Ok, eli kaikki perheet joiden isä ei vaikka työkiireiltään pääse mukaan keskellä päivää oleviin neuvoloihin ovat perheväkivallan uhreja. Tämän jälkeen käytiin läpi negatiivisia tunteita, täti kertoi, että on ihan normaalia ajatella, että lapsi putoaa parvekkeelta, mutta huolestuttavaa jos sitä odottaa innolla. Tässä vaiheessa meitä molempia nauratti, sillä koko juttu oli niin absurdi, eihän kukaan tolkun ihminen odota innolla, että pääsee pudottamaan lapsen parvekkeelta. Tädin suuresti paheksuva ilme kuitenkin pakotti vakavoitumaan ja mietin, että siinä meni meidän vanhemmuuspisteet. Saatiin varmaan joku merkintäkin ja nyt avomies ei ainakaan voi jäädä yhdestäkään neuvolasta pois.

Huomenna koittaa ensimmäinen virallinen ultra. Käynti ei kuitenkaan herätä ainakaan toistaiseksi mitään tunteita, sillä kävimme jo kuukausi sitten varhaisultrassa yksityisellä. Tai no onhan se ihan kiva nähdä miltä se möykky nyt näyttää, kun viime kerran perusteella tulevan vauvan ruuminrakenne on lähimpänä meidän isopäistä koiraa. Nähtäväksi jää onko siellä nyt jotain ihmismäisiäkin piirteitä jo havaittavissa, odotukset ainakin ovat korkealla.