En ole koskaan halunnut lapsia. En erityisemmin pidä lapsista, mutta en myöskään vihaa niitä. Tuttujen tai tuntemattomien lapset eivät kiinnosta, eivätkä herätä mitään tunteita. Minulla ei ole lapsiin mitään kosketuspintaa. Tai ei ollut ainakaan kuukausi sitten. Tässä sitä nimittäin nyt ollaan ja voidaan hyvinkin paksusti. Kosketuspinta lapsiin puuttuu edelleen, mutta kyllähän se tuleva lapsi pyörii ajatuksissa jatkuvasti.

Raskausuutinen osui tietenkin aprillipäivälle. Avomies haki kaupasta aamulla kuusi raskaustestiä. Tein yhden, toisen ja kolmannenkin, mutta tulos pysyi samana. Kaksi viivaa, aina vain. Avomies muistaa kuulemma tarkasti mikä biisi soi radiossa uutisen kuultuaan, itse en muista kahdesta ensimmäisestä vuorokaudesta mitään. Taisin olla jollain tasolla shokissa. Oli huijattu olo. Aprillipäivä vaihtui huhtikuun toiseen ja raskaana olin edelleen.

Tottakai tästä oli puhuttu, olimmehan tietoisesti valinneet ehkäisykeinoksi luonnolliset metodit ja aina niin luotettavat puhelinaplikaatiot sekä varmat päivät. Riski oli otettu ja tietenkin myös seurauksista puhuttu. Tiesimme molemmat, että tilanne on tämä ja tietenkin elämme sen kanssa, katsotaan päivä kerrallaan mitä tuleman pitää. Tähän väliin pitää hieman pohjustaa, että olemme tolkullisia, onnellisessa parisuhteessa, kolmenkympin molemmin puolin ja vakituisessa työsuhteessa olevia henkilöitä. Eli täysin päteviä hankkimaan vauva ainakin paperilla. Avomiehelleni lapset ovat olleet aina selkeä elämän jatkumo, itse kun en taas aikaisemmissa parisuhteissa olisi voinut kuvitellakaan hankkivani lapsia. Kyllä sitä ajatusleikkiä on käyty siitä, että olisi varmaan ihan kiva sitten joskus. Toisaalta onko oikeaa hetkeä olemassakaan? Mitä jos koskaan ei tule se maaginen sitten joskus? Mistä näitä juttuja voi oikein tietää?

Päädyin selailemaan blogeja ja mitä enemmän luin sitä enemmän ahdistuin. Tuntui siltä, että kaikki maailman raskaana olevat naiset olivat ainakin jollain tasolla suunnitelleet tai toivoneet raskautta. Missä ovat kaikki ne blogit joissa lasta ei ole suunniteltu pätkääkään? Missä ovat ne blogit joissa rillit eivät menneet vauvahuuruun tai lasta ei ylipäätään ole harkittu, aikataulutettu tai yritetty? Mitä jos en haluakaan lapsia, vai haluanko sittenkin? Mitä jos ei näe itseään lainkaan äitihahmona? Missä ovat kertomukset vahinkolapsista, joista silti tuli oikein rakastettuja? Saa muuten linkata jos tiedätte hyviä. Näitä ja muita pelkoja tässä on nyt pyöritelty ihan liiaksi yhdelle raskaana olevalle naiselle, joten ajatuksesta inspiroituneena päätin perustaa tämän blogin.

Avomiehen veljeä siteeratakseni ”sellaista se elämä on”.