Onpas ollut hiljaista täällä. Ei ole tuo tarinointi ollut ensimmäisenä mielessä. Sen sijaan mielessä on pyörinyt kaikkea muuta; mitä tehdä ontuvan, mutta tavallaan myöskin toimivan parisuhteen kanssa? Mikä musta tulee isona (paitsi se vahva)? Miten jaksaisin kiinnostua muustakin kuin kaikesta oman kehon rääkkäämiseen ja oikeanlaiseen ravintoon liittyvästä (aka lähinnä omasta duunista olis hyvä kiinnostua hippusen enemmän..)? Ja mihin mun kardiovaskulaarinen kunto on kadonnut??

Kuvassa tämän aamun aamupala; protskupannarii päällystettynä avokadolla ja juustolla + raejuustolla. Suolaisen ja makean yhdistelmä on nam.

Kysymyksiä on paljon, vastauksia ei niinkään. Sen takia oon nyt väliajalla. Erityisesti kummastuttaa tuo aerobisen kunnon olemattomuus; oon oikeasti kuvitellut olevani suht hyvässä kunnossa. No, muutaman viikon säännöllinen Crossfittailu on osoittanut sen, että asia ei ole näin. Voimaa löytyy kyllä jonkun verran, mutta kestävyyttä ei. Hikeä pukkaa jo siinä vaiheessa kun näen soutulaitteen tai viivajuoksu -viivat. Ei kai auta muu kuin kaivaa juoksukengät naftaliinista ja pyrkiä shokkiterapialla (=juoksulla. Mä vihaan sitä.) saamaan kroppaan vähän kestävyyttä ja uutta eloa. Vihaan juoksua lähes yhtä paljon kuin pullaa. Yök.