Kuten otsikostakin voisi päätellä, on meilläkin päästy siihen vaiheeseen että mikään ei ole hyvin. Tai päinvastoin, kaikki on liiankin hyvin. No jokatapauksessa, ”hirviö kohtauksia” on JO nyt enemmän mitä osasin kuvitella!

Jälkeenpäin itselläkin naurattaa kun muistelee pari päivää sitten koettua ensimmäistä kohtausta, jossa ukko-kulta sai valitettavasti kuulla kunniansa.. Onneksi miehillä on yhtä lyhyt muisti kuin kissoilla, joten isommilta murheilta vältyttiin! Koko kohtaushan sai alkunsa siitä, että ukko alkoi siivoilemaan ennen yövuoroon lähtöä helpottaakseen mun iltaani, ja minä puolestani revin pelihousuni koska hän käveli niin äänekkäästi. Siis oikeasti?! Sanokaa nyt joku että tämä on ihan asiaan kuuluvaa, enkä ole muuttumassa oikeaksi hirviöksi. Ukko parka, miten se kestää mua tällaisena seuraavat seitsemän kuukautta? Huhujen mukaan tämä ”pahin vaihe” pitäisi mennä ohi, tai ainakin helpottaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, eli innolla sitä odotellen!

Saisi kyllä muutenkin aika kulua vähän vauhdikkaammin. Ultaan olisi vielä kaksi viikkoa, ja neuvolaan kolme viikkoa. Onneksi on koirakaveri joka pitää päivisin liikkeellä, eikä anna koko aikaa vaan murehtia! Ja yleensä on ukko-kulta iltaisin kotona ja hoitaa koiran, niin mamma saa rauhassa ”nauttia” raskaus-oloista! Sinänsä voin väittää olevani onnekas, kun saan aamut ja päivät viettää ilman mitään oireita! Illalla taas vuorostaan tuntuu kuin kuolemaa tekisi.

Nämä tämän hetkiset oireet on kyllä muutenkin saaneet välillä ihan tosissaan huolestumaan.. Perus pahoinvointi ja väsymys on kyllä ihan fine, mutta alavatsan ja munasarjojen vihlomiset on välillä sitä luokkaa että itku pääsee. Soitin neuvolaankin (taas) muutaman kerran, mutta kuulemma ei taas mitään hätää niin kauan kun vuotoja ei ole. Kerroin että pelkään kohdun ulkoista, mutta ei kuulemma vieläkään mitään hätää, kun kipuja ei ole 24/7. Okei, onhan ne ammattilaisia ja paaaaljon kokeneempia asiaan suhteen kuin minä tulen ikinä olemaan, mutta tuntuu hullulta ettei ensikertalaista tutkita ja tarkastella enempää, varsinkin jos pelottaa! 

Eipä auta valittaa, täytyy vaan hammasta purren odotella vielä se pari viikkoa, että on edes jotain varmuutta.. Nyt muuten hieman harmittaa että parille läheiselle jo asiasta kerrottiin.. Mutta kun ei malttanut! Oli pakko purkaa tätä innostusta, joten asiasta tietää nyt anoppi, ja pari läheisintä ystävää. Äsken kuuntelin kärpäsenä katossa, kun ukko kertoi parhaalle ystävälleen.. Kyllä se väkisinkin suun veti hymyyn, kun kuuli miten innoissaan hän asiasta oli, muidenkin kuin minun seurassani!

Päivemmällä kun olimme kaupungilla asioilla, iski yllättäen sellainen käsittämätön onnellisuuden tunne, ja uskalsin ensimmäisen kerran ukolle ääneen sanoa, että meille tulee vauva <3