Lapsettomuus on…
Olen taas harvemmin kirjoitellut tänne, mutta tuntuu että kun on tuo Korona aika ja kaikki niin päivät vaan soljuvat eteenpäin kuin huomaamatta…. Viime yönä makasin olohuoneen lattialla tuulettimen edessä (hellepäivät) jalat ylhäällä ja mietin lapsettomuutta ja polkuamme tähän hetkeen… Emme ole oikein missään vaiheessa harrastaneet tuota ovulaatioiden metsästämistä ja jalat ylhäällä makaamista (en ole edes varma onko siitä oikeasti apua), mutta nyt kun on hoitojen kanssa tavallaan välivaiheessa löysin itseni viime yönä juuri siitä tilanteesta…
Pohdin siinä pimeässä huoneessa maatessani ja lastenlauluja lauleskellessani (älkää kysykö, en itsekään osaa selittää mistä ja miksi alkoivat päässäni soimaan yksi pieni elefantti marssi näin ja kolme pientä ankkaa lähti leikkimään…) moniakin asioita, mutta yhtenä asiana mietin sitä, mitä lapsettomuus minulle on:
- Toivoa: Kaikki kolme vuotta yrittämistä, kolme inseminaatiota ja kolme ivf kierrosta myöhemmin löydän edelleen itsestäni sen pienen toivon, joka saa minut siihen lattialle makaamaan. Toivo joka saa yrittämään aina uudelleen ja uudelleen, pettymyksistä huolimatta.
- Rohkeutta: Rohkeutta sekä hypätä omalle epämukavuusalueelleni ja kestämään uusia pettymyksiä, mutta myös puhumaan niistä avoimesti. Pistämään itseäni uudelleen ja uudelleen , jopa kahteen paikkaan kerralla…olen siis neulakammoinen, joten ei ollut helppoa..
- Pettymyksiä: Kun hoidot eivät onnistukaan ja se testi on taas kerran negatiivinen. Tai kun ainoastaan yksi munasolu hedelmöityy..ja se tapahtuu uudelleen ja uudelleen….
- Iloa: Se kerta kun en uskonut testin olevan positiinen ja se yllättäen olikin… Tai kun pakkaseen saatiinkin yksi munasolu odottamaan siirtoa..
- Hämmennystä: kaiken tuon pyörityksen keskellä ja lunnon asettamien rajoitusten kohtaamista
- Surua: kun huoman ettei asiat menneet niin kuin niiden toivoi menevän. Kun se raskaus ei sitten alkanutkaan.. tai kun se meni kesken…
- Rakkautta: miestäni kohtaan, joka on edelleen siinä ja ainakin yrittää ymmärtää ja tukea.. Joka tekee asioita joita ei sillä hetkellä oikeasti jaksaisi tai jotka pelottavat myös häntä, mutta ei aina näytä sitä jotta minun olisi helpompi olla.
- Kateutta ja katkeruutta: Välillä esille puskevää kateutta ja katkeruutta niitä kohtaan, jotka ovat jo raskaana tai jotka tulevta raskaaksi, varsinkin ne ”helposti raskautuvat”. Kaikki ne onnelliset odottajat kun olet taas kerran joutunut pettymään..
- Turhautumista: Tätä kaikista eniten, miksei kroppani toimi niinkuin sen pitäisi, miksi me ei saada sitä lasta, miksei mikään onnistu… Kauanko tätä oikeasti vielä jaksaa yrittää..
Huhhuh minkälaista tämä viimeiset vuodet ovat olleet, aikamoista tunteiden pyörremyrskyä…. Ja kuitenkin sitä on jotenkin jaksanut ja kestänyt kaiken. Onneksi on ihmisiä ympärillä joille puhua ja jotka jaksavat kuunnella, vaikka eivät aina täysin ymmärtäisikään. Tämä prosessi vaatii paljon voimia, kestävyyttä ja sietokykyä, mutta toisaalta parhaimillaan se voi johtaa maailman ihanimpaan palkintoon…