Nyt on taas isoissa otsikoissa Anne  Hathaway ja Natalia Imbruglia, tällä kertaa lapsettomuutensa kanssa. Sille nostan isot peukut, että ihmiset uskaltavat rehellisesti puhua näin vaikesta ja kipeästä asiasta. Voin sanoa että vaikka hyvin avoin ihminen olenkin, on tämän kahden vuoden oravanpyörän jälkeen vain ihan muutama ihminen jotka tästä tilanteestamme tietävät. Osin taikauskoani en ole halunnut kertoa mitä tapahtuu jos jotakin menee pieleen ja osin suojellakseni puolisoani, joka ei asiasta halunnut kenellekään kertoa. Kuitenkin olen myös itse huomannut helpommaksi vaieta ja tavallaan jättää ”taustalle” ne vaikeat tunteet mitä päässäni pyörii. Kyllähän kaikenlaista on mielessäin näinä vuosina pyörinyt mutta  jotenkin asiasta puhumisen aloittaminen on ollut vaikeaa. Koskaan ei tietä miten vastapuoli asiaan reagoi ja miten paljon asiasta voi ja uskaltaa kertoa uudelle ihmiselle. Sellainen joka tätä asiaa ei ole käynyt läpi harvemmin ymmärtää mitä se tarkoittaa.  Onneksi on tuttavapiirissä kohtalotoveri, joiden kanssa on asiasta voinut keskustella.

Hormonipoliklinikan ihanat hoitajat jaksoivat uskoa ja tsempata koko prosessin ajan ja heiltä sai aina tukea ja uskoa tulevaan, mutta julkisen puolen henkinen tuki oli muuten vähäistä ja aina vastaanotolla oltiin myöhässä ja siksi tuntui ettei kehtaa alkaa sitten kiireisille hoitajille avautumaan. Sairaalapapin kanssa kävin kerran juttelemassa, muta ei se oikein tuntunut omalta jutulta. Vasta keskenmenon kohdalla sain listan paikkoja joihin voi ottaa tarvittaessa yhteyttä jos haluaa jutella, niitä olisin kaivannut jo aikaisemmassa vaiheessa hoitoani.. Onneksi löysin hyvän psykologin jonka luona käydä keskustelemassa asioista, vaikka ei hän lapsettomuudesta oikein mitään tiennytkään sain paljon apua ja tukea kaikkeen siihen myllerrykseen mihin elämäni ja  parisuhteeni tämän prosessin aikana joutui…. siitä ehkä kirjoitan erikseen myöhemmin lisää

Kuitenkin julkkisten avoimuus tuo lisää keskustelua aiheesta ja hälventää pelkoa ja uskomuksia asian ympärillä, jos itsekin uskaltaisin olla niin rohkea ja omalla nimelläni ja kuvallani näitä kirjoittelisin….  Onneksi on maailmassa rohkeita ja esimerkillisia ihmisiä, jotka antavat kasvot vaikeille asioille. Sehän on kuitenkin vain elämää ei se enempää….