”Vuosipäivä”

Viime viikonloppuna tuli vuosi  täyteen keskenmenostani ja menetyksestäni. En muuten asiaa varsinaisesti huomannut, mutta Lauantaina aloin saunassa riitelemään mieheni kanssa  asiasta, jonka kanssa olin aikaisemmin ollut ihan ok. Asiasta, joka ei liittynyt tähän mitenkään. Tästä sitten kehkeytyi kunnon riita ja hallitsematon itkupuuska, jonka aikana tajusin mistä tässä on oikeasti kyse. Lopulta itkien kerroin miehelleni että nyt on siitä kulunut vuosi, vaikka viihdynkin mökillä leikkien sukulaislasten kanssa ja tapasin mielelläni kummilastani,on se minulle nyt liian rankkaa. Hän kuunteli ja ymmärsi jotenkin(miten nyt mies ymmärtää naisen tunnemyrskyjä) ja sanoi etten voi jäädä kiinni suruun ja katkeruuteen vaan on keskityttävä kaikkeen hyvään.

Syytin häntä tunteettomuudesta ja että hän  ei välitä mistään vaan menee, nauttii ja juo kaljaa mökillä eikä  välitä mistään mitään. Epäreilu syytös, tiedän kyllä, sillä kun katsoin hänen silmiinsä näin saman tuskan myös hänen katseessaan. Hänen kanssaan keskusteltuani asiasta minun oloni helppottui paljon, kun sain purettua ne tunteet, joiden olemassa oloa en edes huomannut. On yllättävää miten joskus asioita ei edes huomaa ajattelevansa tai käsittelevänsä uudelleen ennenkuin ne purkautuvat jotenkin yllättäen. Mies osaakin joskus sanoa, että älä pura pahaa oloasi muhun, kun aloitan riitaa jostain mitättömästä asiasta. Joskus (valitettavan harvoin) pysähdyn ja tajuan tekeväni niin, mutta usein olen jo päässyt sellaiseen tunnetilaan ettei mikään minua enään pysäytä.

En ole aktiivisesti ajatellut sitä aikaa vuosi sitten enkä oikeastaan niitä asioita ole halunnut muistella, mutta jossakin takaraivossa ne ovat edelleen.. meidän enkelivauva, joka ei saanut koskaan syntyä <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *