Olen ihan järjetön työsuorittaja. Haluan aina olla hiukan nopeampi, hiukan tehokkaampi ja paljon parempi. Kritisoin omaa työskentelyäni jatkuvasti ja löydän kaikesta parannettavaa. Päässäni pyörii jatkuvasti ajatuksia: ”voisin tehdä vielä tuon ja sitten laittaa tämän ja ehkä jos katsoisin vielä huomiselle tuon, niin sitten on hyvä.”Mutta mitäs sitten, kun minun parhaani (ja vielä sen parhaan muuttaminen paremmaksi) ei riitä omalle työpaikalle? Silloin särkyy perfektionisti työnarkomaanin järki.

Olen kohta kolme kuukautta antanut 110% joka ikinen työpäivä. Olen yrittänyt joka päivä parhaani ja seuraavana parantaa vielä siitä, mutta joka kerta saan kuulla samat asiat: täytyy olla looginen, olla tehokas, ripeyttä ripeyttä ripeyttä! Päivän aikana kuulen sanat: ”L tekee vielä tämän ja tuon ennen kuin lähtee kotiin!” Eikö yleensä kysytä ”voisitko tehdä”…?

Pikkuhiljaa tajusin, että en ole nähnyt kahteen viikkoon ystäviäni, koska olen tullut töistä kotiin, syönyt (napostellut) ja mennyt nukkumaan kuuden aikaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna herätä töihin. En ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin suorittanut sen yhden pakollisen kauppakäynnin viikon aikana ja senkin jollain voimilla, joita minulla ei ole.

Makasin viikonlopun sohvalla ja mietin kaikkia niitä asioita, mitä haluaisin ja voisin tehdä. Kaksi päivää aikaa tehdä mitä vaan ja minä makasin paikallani uutta työviikkoa odottaen. Viime viikolla itkin kaksi aamua työvuorossa, tänään olin töissä kaksi tuntia, kunnes sanoin esimiehelleni, että minun täytyy lähteä kotiin. Voin pahoin.

Kävelin itkien kotiin ja soitin samalla siskolleni. Kysyin häneltä, mitä minun pitäisi tehdä, kun minun parhaani ei ole tarpeeksi hyvä. Huusin etten jaksa enää, voimani eivät riitä. Kysyin hiljaa, olisiko onnellinen jossain muualla?

Ei hän osannut sanoa. Enkä minäkään tiedä. Istun odottamassa puhelua työterveydestä, jotta saisin puhua jonkun kanssa olostani. Jäänkö sairaslomalle, irtisanoudunko, yritänkö vielä kerran parhaani ja annan 120%?

En tiedä. Kuplani puhkesi, eikä tämä olen ensimmäinen kerta. Viime kerralla menetin henkisen ja fyysisen terveyden täysin. Tällä kertaa yritän ottaa itse itsestäni kopin ennen kuin koko elämä tulee taas kerran ryminällä alas.

Tällä kertaa minä en hajoa, sen voin vannoa.

L

Mistä sitä sitten lähtisi muutoksen kanssa liikkeelle? Haluaisin muuttaa arjessani ja elämässäni monia asioita, mutta todellisuus on se, että kaikkea ei voi muuttaa kerralla. Koen muutosten tekemisen samanlaisena kuin karkkilakon: jos yrittää liikaa kerralla, koko homma kaatuu parissa päivässä.

Olisi helppoa, jos joku kertoisi, mitä minun pitäisi tehdä ja tokihan on olemassa oppaita ja kursseja, jotka auttavat tällaisissa asioissa. Minusta on kuitenkin tärkeää, että muutos lähtee minusta itsestäni ja teen sen tavalla, joka tuntuu minusta hyvältä, itseäni kuunnellen ja kunnioittaen. Esimerkiksi tänään olisin voinut töiden jälkeen mennä kirjastoon tai joogata. Totesin kuitenkin, että koska olen herännyt aamulla 3:30 ja olen kuoleman väsynyt, on parempi, että pesen vain pyykkiä ja luen kirjaa. Toki nyt istun tässä kirjoittamassa tätä postausta.

Ajatuksenani on kuitenkin saada ensimmäisenä se jatkuva napostelu hallintaan, josta puhuin aikaisemmin. Sen vuoksi heivasin kaapeista kaikki ”herkut” pois ja seuraavaan ostoslistaan lähtee vain se määrä hedelmiä, vihanneksia ja ruoka-aineksia, jotta niillä pärjää hyvin viikon. Tein myös maanantaina kaksi ruokaa valmiiksi: toinen on eväsruoka töihin ja toinen päivällisruoka kotona. Olen tähän asti typeränä luullut, että töiden jälkeen riittää, kun paistan kananmunan, otan leivän ja vähän kasviksia lautaselle. 8 tunnin fyysisen työpäivän jälkeen, hah! Nyt minua odottaa joka päivä soijarouhemakaronilaatikko kaapissa, jota saa helposti lämmitettyä kunnon annoksen mikrossa heti töiden jälkeen.

Ihan selvennyksenä myös se, että kauppalistassani lukee selkeästi SUKLAA. Kyllä, viikonloppuna saa syödä suklaata, se kuuluu elämään.

Toivon, että kun saan ruokavalion kuntoon, jaksan myös tehdä enemmän muita asioita iltaisin, kun aika ei mene siihen, että himoitsen herkkuja ja istun sohvalla mussuttamassa niitä. Katsotaan toimiiko suunnitelmani vai ei. Se onkin tämän kaiken tarkoitus, että löydän itselleni sopivat tavat muutokseen. Ei minun tarvitse mennä muiden mukana ja noudattaa toisten ohjeita!

Luen muuten tällä hetkellä Katherine Pancolin Mimmit. Mukavan helppoa luettavaa iltaisin, mutta myös todella mukaansatempaava tarina kolmesta eri naisesta ja heidän elämistään.