Tästäkin aiheesta on varmaan jauhettu yhtä sun toista, negistä ja posii, mutta mä oon miettinyt koko hommaa kokonaisuudessaan jo kauan ja ajattelin nyt kertoa miten tuo mokoma deittiäppi mullisti mun oman käsitykseni deittailusta.
Jos mä nyt vaikka aloitan siitä mitkä ovat ne yleisimmät kritiikkiteesit. Ensinnäkin, täytyy sanoa että voi pimppi sitä paasausta siitä miten ulkonäkökeskeinen koko homma on. No jos nyt ollaan kaikki ihan rehellisiä niin eiköhän siinä vastakkaisessa sukupuolessa vedä puoleensa yleensä juurikin se ulkoinen olemus, on se sitten luonnon luomat kasvonpiirteet tai yleinen swägä mikä tyypistä välittyy. Tapaat sä sen tyypin sitten baarissa, kadulla, ruokakaupassa, samassa luentosalissa tai… No missä ihmiset nyt yleensä toisiaan kohtaavat.
Toiseksi, se että edelleen itsepintaisina suuri osa ihmisistä pitää koko hommaa seksiseuran hakualustana. Siihen ei voi muuta sanoa kuin että joo-o, kyllähän sitäkin sieltä saa mikäli sitä itse hakee. Yleensä chattailyssä käy melko piankin ilmi millasilla menoilla tyyppi on hommassa mukana. Jos sä lähettelet matcheillesi hetkiä joissa sulla on push upit korvissa, huulet töröllä ja sormi leikkisästi huulilla kuvatekstillä ”Ihanaa, eka yö uudessä sängyssä” niin mitä sä oletat? Et joku ihana herrasmies tulee tarkistaa että sängyn jalat ovat nyt varmasti oikeaoppisesti ruuvattu kiinni ettei vaan neitsytneitonen kierähdä unissaan lattialle. Jos sä tarjoot sitä pesää ni kyllä sille niitä ottajia on.
Näistä kahdesta edellämainitusta asiasta eniten paasaavat tuntuvat muuten lähes poikkeuksetta olevan parisuhteessa eivätkä aidosti tajua mistä hommassa on kyse. Myös nämä samaiset arvostelijat sekä epähyväksyjät ovat ensimmäisinä huutelemassa ”Ui saatana, pitäskö nyt sit lataa heti Tinder!” kun parisuhde syystä tai toisesta kariutuukin eikä kultamussukasta tule sitä ikuista kumppania. Tottakai nämä asiat voi nähdä negatiivisina mikäli niin toivoo. Henkilökohtaisesti en sitä niin koe.
Oon itse ollut Tinderissä yli vuoden ja tavannut sen kautta lukuisia sällejä, niin superkuumia kuin vähän rumempia, tyhmiä ja fiksuja, hauskoja ja täysin huumorintajuttomia, kilttejä ja läpipaskoja, sekä pelkkiä hook upeja että pidempiaikaisia tapailukeissejä. Olen ollut kymmenillä treffeillä, joista muutamat ovat olleet täysiä farsseja mutta niitä poikkeuksia lukuunottamatta mulla on lähes aina ollut hauskaa. Ja kun ei ole ollut hauskaa niin ainakin näille katastrofaalisille kohtaamisille on voitu jälkeenpäin nauraa.
Tinder itsessään on tuonut vahvasti mun elämään, sekä jotenkin myös ajattelen että yleisimmin Suomeen, kasuaalin deittailun kulttuurin. Kun ennen ihmisten tapaaminen ja treffeille pyytäminen oli harvinaisempaa, tuntui se jo siltä että ”HEI MEIL ON NYT JOTAIN JUTTUU!” kun kävit treffeillä pojan kanssa. Siis vaikka ihan yksillä, kaksilla. Kädet siinä alkoi hikoilee jo paria päivää ennen ja kahta tuntia ennen sovittua treffiaikaa vilisi päässä ajatukset siitä miten paljon helpompaa ois vaan keksiä tekosyy peruuttaa ettei tarvitse kohdata omaa haavoittuvuuttaan tilanteessa jossa sun täytyy tehdä toiseen vaikutus. No mutta ihanaa kiitos Tinder, oot täys lifesaveri. Nyt se on ihan fine mennä tapaa uutta tyyppiä ja hyväksyä vaikka samantien että ei ollut kemiaa tai ei klikannut, eikä se ole kovinkaan suuri harmi. Roskiin ja seuraavaa tilalle. Enää ei oikeastaan jännitäkään. Omakohtaisesti hyvämielisin tällainen kokemus olivat treffit jotka kestivät yhtäsoittoa 20 tuntia (kyllä, kaks-vitun-kyt) ja voi pojat meillä oli nastaa. Siis ihan hands down parhaat treffit joilla oon ikinä ollut mutta joita seuraavana päivänä todettiin rehellisesti toisillemme että oli siistiä eikä varmaan koskaan ole ollut noin rentoa ja hauskaa kenenkään kanssa mutta kummallakaan ei tullut ihastumisen tunteita. Ja that’s it, homma pakettiin, eikä kummallekaan tullut paha mieli.
Deittailun kasuaalistumisen lisäksi mä koen että oon oppinut tuntemaan itseni paremmin. Jos vierekkäin laitetaan mä vuosi sitten sekä mä nyt, niin voin varauksetta sanoa että tiedän nyt paljon paljon varmemmin mitä itse haluan toisesta tyypistä. Vaikken oo koskaan ajatellut parisuhdetta ja kumppanuutta tyytymisenä (ehkä syy pitkäaikaiseen sinkkuuteen) niin nyt tiedän sen varmasti ettei tarvitsekaan tyytyä. Tietenkin täytyy osata antaa anteeksi asioita siinä toisessa tyypissä mistä et juurikaan pidä, mutta ei vaan ole pakko olla kenenkään mikäli siltä ei ihan sataprossaa tunnu. Valehtelisin myös jos väittäisin etteikö oma itsetunto olis vahvistunut kaikkien Tinderhommien myötä. Mutta on se vienyt pohjallekin. Näistä kymmenistä on kaksi tyyppiä kolahtanut niin kovaa että on melkeen happi loppunut. Nohhh kuten blogin aihemaailmasta voi herkkäaistisimmat rivien välistä lukea, niin molemmat keissit päätyivät emotionaaliseen naaman asfalttiin raahaamiseen ja parisuhdestatus pysyttelee edelleen samana. Ja vittu kun se sydän sattuu niin se sitten sattuu ja kovaa. Mut sitten ku se särkyy niin voi pelata taas vähän Tinderiä ja tavata tyypin joka myöhemmin samana iltana buduaarissaan pistää sua yllätyksenä takakäkättimeen ja tekee fritsun sun kaulaan. It’s all good man, tää on sitä kasvamista.
Tinder on myös täysin kieltämättä kokenut menneen vuoden aikana inflaation. Tarkennan, ei sovellus vaan sisältö. Tarkennan vielä, suurin osa ehdotetuista käyttäjistä on aivan karseeta kuraa. Mut sitten aina kun oot just täysin luovuttamassa ni pamahtaa joku sellanen matchi joka vie jo ulkoisella swägällään sut vähän pois itsestäs, avaa keskustelun jollain kovalla läpällä ja kohta huomaat näpyttäväs silmät turvoksissa aamuyöllä viestiä vaikka herätyskello soi tyyliin tunnin päästä. Mut se on sellanen tyyppi ettei vaan malta mennä nukkumaan. Tollasia juttuja varten tota hommaa jaksaa elää.
Mutta miten niitä tyyppejä sitten screenaa? Miten erotella jyvät akanoista? Itse henkilökohtaisesti en viskaa oikeelle kasvojen perusteella. Mulle on täysin sama vaikka tyyppi on Gosling-kopio niin vasuriin kajahtaa mikäli sillä on a) salikuva ilman paitaa (instant douche bag alert) b) kloorivalkaistut farkut (…….) c) lukee kuvauksessa isolla KTM (okei tän voi vielä jossain tapauksissa ohittaa) d) kertoo kuvauksessaan olevansa hauska (se mitä luultavimmin ei ole) e) mallikuva (catfish tai sitten douche) f) kaikissa kuvissa aurinkolasit (mitä sä piilottelet?) tai g) kuva vauvan kanssa (en ees katso niin pitkälle että lukeeko kuvauksessa leikkisästi ”Vauva ei oma ;)”). Oikeelle mulla yleensä menee rentunnäköset risuparrat, vaatetyyliltään rennot ja joilla on joku oikeesti vikkelän hauska lutkautus kuvauksessa. Jos pelkästään sillä saa mut nauramaan ni on toiveet korkeella. Kasvot ja ulkonäkö muuten on mulle toissijaisia asioita – Koen että miten ihminen pukeutuu ja millasista asioista se tykkää on niitä juttuja joihin joko samaistun tai en.
Entä sitten kun tulee hyvä mätsi? Kyl te tiiätte, on mätsejä ja sit on MÄTSEJÄ. Ekat on niitä jotka nyt on sellaisia ”Ihan ok miksipä ei” ja jälkimmäiset niitä kuin oikeelle viskatessasi hyräilet mantraa ääneen toivoen et tulispatulispatulispamatch. Ja sit ku se tulee… Alat keskustelee… Jos se ei tee jutuillaan suhun vaikutusta ensimmäisen kymmenen minsan aikana ni homma alkaa olee siinä. Mikään ei ole puisempaa kuin helppo huumori (esim. yrität karkaa tilanteesta kertomalla meneväsi iltapesulle ja vastaus kuuluu ”Noh toivottavasti et tule liian märäksi EHHHEEEEHEH”) tai avaus sanoin ”Moi neiti haluatko melaa?” ”No en halua MIKKO, kiitos kuitenkin kohteliaasta tarjouksesta!”. Entä sitten jos se ei ole kumpikaan edellä mainituista vaan nokkela kuin nokipoika ja hauskakin vielä? Tästä homma etenee vaiheittain: Vaihe yksi – Jutun heitto Tinderin chatissa. Jos potentiaalia näyttää olevan voi jonkun ajan päästä siirtyä vaiheeseen kaksi – Whatsapp. Jos vaihe kaksi muutamine selfien vaihtoineen sekä läpänheiton jälkeen tuntuu edelleen miellyttävältä voidaan siirtyä vaiheeseen 3 – Treffien sopiminen. Vaihe kolme on kriittinen ratkaisija siinä, mihin suuntaan tuttavuus lähtee. Sovitaanko treffit baari-illan jälkeen vai keskiviikkoillalle klo 18. Pallo ja seuraavat vaiheet on sulla beibi.
No mutta siis summa sumarum, Tinder on pöhkö, raskas, koukuttava, saastainen ja ulkonäkökeskeinen ilmiö. Mutta kaikkia näitä hyvällä tapaa sanon mä.
