”Kesä, jonka kerran elää sain — tuo lämmön unelmiin ja päiviin syksyisiin”. Meni sen verta lennokkaasti tuo Kesä2o15, että päivitellään sitä sitte nyt sillon tällön.

Jälleen kerran Sinkkosen kuolemattomia mantroja toteuttaessamme, annetaan lasten pukea aika lailla ylleen mitä haluaa. Mihku yleensä haluaa aurinkolasit, jalkkisvermeet ja käsikorun. Näitä löytyykin sitten kotoa kaikessa koossa ja väreissä. Oranssi on atm ehoton pop. (Vanhemmalle lukijakunnalle; atm ei tässä tarkoita pankkiautomaattia, eikä pop pohjolan osuuspankkia, vaikka värikin näihin natsaa, *wink OP logo) Mummi ja pappa maapallo-maratoneillaan kantaa pojanpojalle selkä vääränä aina uusia releitä. Ja mieheni sitten joka kerta tylyttää vanhempansa, jos väri onkin viime vuoden mallia, numero maajoukkuepaidasta, shortsit puuttuu, paita liian iso, logo väärässä kohtaa tai jos isovanhempi-raukat eivät ole tajunneet, että kyseinen pelaajahan onkin siirtymässä Realista Portoon ihan näillä näppäimillä..! Mutta silloin, kun kaikki osuu kohdalleen, nii onhan jälkeläiseni (Offspring) plehoissaan melko nätti (Pretty) kärpänen (fly) valkoseksi (for a white) jäbäksi (guy).

Kesän aikana Minni löysi jatkuvan yhteyden sisäiseen koirakuiskaajaansa. Tai hevoskuiskaajaan. En ole varma kummaksi Yakin luokittelee. Nämä auringonlaskun ratsastajat selättelevät toisensa vuoron perään ja aika menee kuin siivillä. Aina hoidosta tullessa Minni haluaa alakertaan koirakyhnäykseen, kun me muut jäätäisiin mielellään pihalle. (Jos minulla on siis kotonamme käymättömiä lukijoita, niin tiedoksi, että asumme rinnetalossa, jossa koirien tilaa on alakerta, ja josta ovi etupihalle, jolloin neito voi puuhata sisällä samalla, kun me muut leikitään terassilla.) Minnillä ja Yakilla on Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus, jossa Yaki saa Minniltä silloin tällöin hannujakerttumaisen vanan nappulapussista ympäri alakertaa ja Yaki antaa Minnin pötkötellä sohvalla kyljessä kiinni. Vuorovedoin otetaan myös syyt niskoille toisen mahdollisista koiruuksista. Äiti ei aina edes saa selville, että kumpihan se lopulta on lirauttanut lattialle, syönyt Pedigree makupalat tai repinyt pehmoleluista pumpulit pihalle. Välillä YYA-sopimus koostuu myös muista mitä kummallisemmista akronyymeista.

Pieni kuva kollaasissa edustaa salapoliisi-äitiä minussa. Kaikissa täysjärkisissä äideissä asuu sellainen ja se herää yleensä silloin, kun on isän vuoro hoitaa lapsia yksin. Kaikki terapiat ja neuvolat ja lapsioppaat ohjaavat, että isän tulee antaa toteuttaa vanhemmuuttaan omalla tavallaan. Totuus kuitenkin on, että parhaimmillaankin tämä on usein lapsille hengenvaarallista. Vielä kun kyseessä on lappilainen isä, niin on vain ihan pakko välillä äidin kartoittaa tilannetta. (Jos sinun lapsellesi on siunaantunut tasainen suomenruotsalainen purjehtija-isä Strömsöstä, etkä ymmärrä yhtään mistä puhun, niin käy katsomassa Napapiirin sankarit 2.) Eli pahoittelut kuvan laadusta, se on kaukaa ja huonossa asennossa otettu, kun konttailin parvekkeen lautojen välistä vakoilemaan tantereella haavoittuneiden määrää. Hyvin usein se on onneksi kyllä vaan isä itse, ja näyttämällä mallia lapsille tempuista, varmistaa etteivät ne itse tee sitä perässä. Että sikäli toisaalta tuossa isän toteuttamassa vanhemmuudessa voi olla perääkin. Kuvassa siis mieheni istuttanut lapset kottikärryihin ja rullaa niitä edes takaisin liukumäessä niin lujaa kun saanut vauhtia puolen hehtaarin kokoiselta pihamaaltamme. Kertoi sisällä sitten, että kyyditsi nätisti lapsia, kunnes käsivoimat loppui. En kehdannut sanoa, että näin, että hyppyytti siihen asti, että jalka eka kerran lipsahti ja Minni tippui kyydistä ja valui längistä nurmikolle. Ja Rakas, tiedän minä senkin kerran, kun Bluesin pelissä toinen katsoja joutui tulla kertomaan, että Mihkulla oli jäänyt pää portaikon aidan väliin jumiin sun selän takana ja että RoPSin pelissä Mihku tippui katsomosta pelikentälle poronkellot ja neljäntuulenhattu vilkkuen.

.. Then always be Batman. Tämä on ensimmäinen elämänohje tuoreimmalle kummilapsellemme loppukesän ristiäiskortista. Lapsen vanhemmat kyllä ohjeistivat ristiäisissä luottavansa minulle vastuun laadullisesta varhaiskasvatustuesta ja kristillisestä kummiudesta, joten en ole varma arvostavatko he vuosien varrella tulevia elämänohjeita. Minulla on kuusi kummilasta ja yksi kummisikiö. (Seuraavassa lauseessa on riskinsä sulkea minut pois jälkimmäisen kummiuden toteutumiselta, koska kyseessä vasta aiesopimus ilman papin aamenta, mutta:) Itse luokittelen kummina tärkeimmiksi tehtävikseni; a) Yrittää vaikuttaa lapsen tulevaan nimeen joko suosittelemalla tai pakottamalla (pari kertaa jollain tapaa onnistunut ja kerran varastanut kummipojan toisen nimen omalle lapselle), b) Viljellä vanhan kansan sananlaskuja jokaiseen hermoja raastavaan vanhemmuuden itkupotkuraivariin, c) Ostaa jokaiselta ulkomaanmatkalta paikallisen lastenkirjan, jonka aikomus on kansainvälistyttää (kyllästyttää) lapset, d) Anekdoottisuus, eli kertoa totena tuulesta temmattuja hurjia tarinoita kaikesta on muka tullut tehtyä ja missä kuljettua, e) Olla sallivampaa bbf-seuraa, kun lapsen omat vanhemmat ikuna, mutta ilman vapaankasvatuksen nössölässytystä, joka on sitten isovanhemmuuden rooli ja f) 15-vuotiaasta eteenpäin unohtaa syntymä-, joulu-, valmistujais-, nimipäivä-, ym lahjat ja kerätä massikassaa siihen päivään asti, että lapsi muuttaa pois kotoa, ettei äidit vaan saisi houkuteltua jäämään vanhoiksi piioiksi tai peräkammarinpojiksi vanhempien nurkkiin asumaan, jotta he itse voisivat jo ennen eläkeikää toteuttaa nössölässytystä ihan ite, koska let’s face it, sitten kun on vuodet vierineet, niin kuinka kultaiselta se lapsiaika tuntuukaan ja ei hennoisi antaa lasten lentää pois pesästä. Tai no omat vanhempanihan kyselivät minulta jo seitsemäntoista, että olisiko sitä kiinnostusta omaan asuntoon. Luulen kyllä vaan, että aika aikaansa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattii ja vanhempani kyllästyivät vanhan kansan sananlaskuihini ja pelkäsivät minussa olevan vähän liikaakin vanhan piian elkeitä.

”Kesä, jonka kerran elää sain, mielestäin ei haihdu milloinkaan”