Takamatkalla

Joskus tuntuu, että on jäänyt soittajana muista jälkeen ennen kuin on edes aloittanut. Omat vanhempani eivät ole muusikoita, olen aloittanut soittamisen pikkukaupungissa 8-vuotiaana enkä ole ala-asteella edes vielä tiennyt, mikä on alttoviulu, tai käynyt sinfoniaorkesterin konsertissa.

Toisilla on ihan erilaiset lähtökohdat musiikin harrastamiseen ja ammattilaisuuteen. Toisinaan mietin, miten erilaista elämä olisi, jos olisi alusta lähtien kasvanut musiikkiala mielessä. Kun olen abivuonna viimein tullut siihen tulokseen, että haluankin muusikoksi, toiset ovat jo vuosia harjoitelleet tavoitteellisesti.

Välillä mietin myös, mihin se kaikki aika musiikkipedagogiopinnoissa meni. Miksen osannut harjoitella kunnolla? Miksen kehittynyt enemmän? Miksen ollut motivoituneempi?

Toisaalta täytyy olla kiitollinen, että asiat ovat loksahdelleet kohdilleen niinkin hyvin, kuin ovat. Etten päässyt musiikkiopistoon silloin ensimmäisellä yrittämällä, kun hain pianoon. Että muutimme isompaan kaupunkiin, kun olin teini-ikäinen. Että viuluopettajani osasi ehdottaa minulle alttoviulua ja uskalsin vaihtaa instrumenttia, kun piti tehdä valinta viulun ja alttoviulun välillä. Etten päässyt Sibelius-Akatemiaan ja päädyin Tallinnaan.

https://www.instagram.com/p/BMJN-4qAKtr/?utm_source=ig_share_sheet&igshid=15ydq5002zuxp

Tai enhän voi tietää, millaista olisi, jos olisinkin alkanut soittaa pianoa. Jos emme olisikaan muuttaneet? Jos minulla olisi ollut eri opettaja? Jos opiskelisin Helsingissä? Elämä on hassu yhdistelmä valintoja ja sattumaa. Se, mikä tuntuu epäonnistumiselta, saattaakin olla tönäisy pois väärältä radalta.

Aina ei tosin tunnu siltä, että universumi puskisi oikeaan suuntaan. Asiat tuntuvat olevan levällään ja eteneminen hidasta. Miksen ole aiemmin osannut tehdä parempia ratkaisuja? Miksei minulla ole työpaikkaa tai miksen ole jossain festivaaleilla soittamassa? Miksi muut tuntuvat tekevän ja saavuttavan kaikkea hienoa ja omat saavutukset eivät tunnu miltään?

Toki voihan olla, että niillä nuorilla lahjakkuuksilla, jotka tulevat muusikkoperheistä, ja joille tuntuu olevan koko maailma aseteltu valmiiksi, on omat huolensa. Kenties tuleekin paineita, ehkä onkin raskasta, jos kaikki pyörii vain musiikin ympärillä? Itse voin olla onnellinen siitä, että tiedän valinneeni ammattini täysin omasta halustani, eikä minua ole painostettu alalle, vaikka omat vanhemmat ovatkin aina tukeneet musiikkiharrastustani. Tosin joskus kaipaisi ehkä enemmänkin kannustusta, eikä sitä ainaista varoittelua vaikeasta alasta ja huolta pärjäämisestä.

Mutta mikä tahansa se oma reitti tähän hetkeen on ollut, olen tässä nyt. Tuntuu, että olen juuri oikeassa paikassa ja teen oikeita asioita. En voi vaikuttaa siihen, mihin lähtökohtiin olen syntynyt tai mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä aiemmin, voin ainoastaan nyt pitää tätä hyvää pöhinää yllä ja katsoa, mihin se riittää.

Matka muusikoksi ei kuitenkaan ole mikään pikajuoksu. Minulla on ehkä vielä paljon kirittävää, mutta kyllä minäkin täältä vielä tulen.