Takamatkalla

Joskus tuntuu, että on jäänyt soittajana muista jälkeen ennen kuin on edes aloittanut. Omat vanhempani eivät ole muusikoita, olen aloittanut soittamisen pikkukaupungissa 8-vuotiaana enkä ole ala-asteella edes vielä tiennyt, mikä on alttoviulu, tai käynyt sinfoniaorkesterin konsertissa.

Toisilla on ihan erilaiset lähtökohdat musiikin harrastamiseen ja ammattilaisuuteen. Toisinaan mietin, miten erilaista elämä olisi, jos olisi alusta lähtien kasvanut musiikkiala mielessä. Kun olen abivuonna viimein tullut siihen tulokseen, että haluankin muusikoksi, toiset ovat jo vuosia harjoitelleet tavoitteellisesti.

Välillä mietin myös, mihin se kaikki aika musiikkipedagogiopinnoissa meni. Miksen osannut harjoitella kunnolla? Miksen kehittynyt enemmän? Miksen ollut motivoituneempi?

Toisaalta täytyy olla kiitollinen, että asiat ovat loksahdelleet kohdilleen niinkin hyvin, kuin ovat. Etten päässyt musiikkiopistoon silloin ensimmäisellä yrittämällä, kun hain pianoon. Että muutimme isompaan kaupunkiin, kun olin teini-ikäinen. Että viuluopettajani osasi ehdottaa minulle alttoviulua ja uskalsin vaihtaa instrumenttia, kun piti tehdä valinta viulun ja alttoviulun välillä. Etten päässyt Sibelius-Akatemiaan ja päädyin Tallinnaan.

Tai enhän voi tietää, millaista olisi, jos olisinkin alkanut soittaa pianoa. Jos emme olisikaan muuttaneet? Jos minulla olisi ollut eri opettaja? Jos opiskelisin Helsingissä? Elämä on hassu yhdistelmä valintoja ja sattumaa. Se, mikä tuntuu epäonnistumiselta, saattaakin olla tönäisy pois väärältä radalta.

Aina ei tosin tunnu siltä, että universumi puskisi oikeaan suuntaan. Asiat tuntuvat olevan levällään ja eteneminen hidasta. Miksen ole aiemmin osannut tehdä parempia ratkaisuja? Miksei minulla ole työpaikkaa tai miksen ole jossain festivaaleilla soittamassa? Miksi muut tuntuvat tekevän ja saavuttavan kaikkea hienoa ja omat saavutukset eivät tunnu miltään?

Toki voihan olla, että niillä nuorilla lahjakkuuksilla, jotka tulevat muusikkoperheistä, ja joille tuntuu olevan koko maailma aseteltu valmiiksi, on omat huolensa. Kenties tuleekin paineita, ehkä onkin raskasta, jos kaikki pyörii vain musiikin ympärillä? Itse voin olla onnellinen siitä, että tiedän valinneeni ammattini täysin omasta halustani, eikä minua ole painostettu alalle, vaikka omat vanhemmat ovatkin aina tukeneet musiikkiharrastustani. Tosin joskus kaipaisi ehkä enemmänkin kannustusta, eikä sitä ainaista varoittelua vaikeasta alasta ja huolta pärjäämisestä.

Mutta mikä tahansa se oma reitti tähän hetkeen on ollut, olen tässä nyt. Tuntuu, että olen juuri oikeassa paikassa ja teen oikeita asioita. En voi vaikuttaa siihen, mihin lähtökohtiin olen syntynyt tai mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä aiemmin, voin ainoastaan nyt pitää tätä hyvää pöhinää yllä ja katsoa, mihin se riittää.

Matka muusikoksi ei kuitenkaan ole mikään pikajuoksu. Minulla on ehkä vielä paljon kirittävää, mutta kyllä minäkin täältä vielä tulen.

Kommentit (3)
  1. Lähtökohdat on mielenkiintoinen asia. Itse olen taideteolliselta alalta valmistunut, töissä oman alan hommissa, maisteri ja kaikenlaista. Nuorena harrastuneisuuttani tuettiin, pääsin kuvataidekerhoihin ja taidekesäleireille. Ostettiin maaleja ja raahattiin museoihin katsomaan taidetta. Kuvataidekerhossa konttailin pöydän alla ja olin kiinnostuneempi sekoittelemaan väreistä erilaisia ruskean sävyjä, kuin oikeasti harjoittelemaan piirustusta. Kyllä niistä lapsuuden ja nuoruuden puuhailuista jäi paljon hyvääkin, mutta syyllistän itseäni jatkuvasti siitä, etten käyttänyt saamiani mahdollisuuksia täysin hyväkseni.Voisin olla nyt parempi, menestyneempi ja suurempia saavuttanut. Omat saavutukseni eivät tunnu juuri miltään kun vertaan niitä johonkin tutun tuttuun, joka juuri suunnitteli ison valtakunnallisen hyväntekeväisyyskampanjan visuaalit ja on muutenkin jo tunnettu kuvittaja ja minua nuorempikin vielä. Mutta ainahan niitä löytyy, jotka tekevät suuremmin, paremmin ja nuorenpana. Yritän keskittyä omaan polkuuni tekijänä, se kun on ainoa, joka minulla on.

    1. Kiitos kommentista! Ja kiitos omille vanhemmille siitä, kun ovat kuunnelleet sitä viulun vingutusta kotona, kuskanneet soittotunneille ja ylipäänsä kustantaneet koko harrastuksen. Samaistun tuohon, että ei ole osannut ottaa kaikkea irti niistä mahdollisuuksista, mitä on annettu. Ja että omat saavutukset tuntuvat vähäpätöisiltä, kun vertaa muihin, jotka ovat nuorempia, parempia ja menestyneempiä. Mutta jotenkin ihana tuo viimeinen lause: ”Yritän keskittyä omaan polkuuni tekijänä, se kun on ainoa, joka minulla on.”

      1. Ole hyvä. Posin kautta, vaikka pakolla! Verrattavaa löytyy aina, mutta loppupeleissä on kehittävämpää käyttää aikaansa omien kykyjensä hiomiseen, kuin muiden menestyksestä murehtimiseen. Miten se nyt meni, mestariksi tullaan vain harjoittelemalla. Että kai sitä itsekin pitäisi enemmän kokeilla uusia asioita, uusia näkökulmia ja kehittyä niiden kautta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *