Ladataan...
Välivuosi elämästä

Ystäväni soitti minulle yksi päivä. 

 

Hän kertoi, että oli ollut pikkujoulujen jälkeen vähän jatkoilla ja päätynyt puolituttunsa kanssa vällyjen väliin. Kyselin, että onko jatkotreffejä tulossa, vai jäikö homma yhden illan jutuksi. Ystäväni totesi, että kyllä taisi jäädä yhden illan jutuksi, nimittäin jätkä oli pukenut kondomin kyllä, mutta sitten jotenkin oli kerennyt ottaa sen pois ennen yhdyntää. Ystäväni kertoi, että he olivat jutelleet ennen "H-hetkeä" siitä, että hän söi pillereitä, mutta halusi silti käyttää vastuullisesti kondomia, ettei tulisi mitään epämääräisiä "Kävin testeissä"-jälkipyykkiä. 

 

 

Näitä tarinoita on itseasiassa turhankin paljon ihan kaikissa ihmisluokissa. Yhtäkkiä hyvinpukeutuneesta ja korkeakoulun käyneestä herrasmiehestä tuleekin piittaamaton kusipää, joka ei kunnioita toisen rajoja. Jotenkin tuntuu, että sukupuolitauteihin suhtaudutaan EDELLEEN jotenkin sillä tavalla, että ne tarttuvat vain muille, eikä minulle ja "eihän nyt tuolla voi olla mitään tauteja". Harmillisesti kuitenkin sukupuolitaudit eivät katso kehen ne tarttuvat, vaan ne tarttuvat lähtökohtaisesti kaikkiin, niin kuin hyvin tiedämme.

 

Ystäväni oli huomannut asian ja kertonut heti, ettei asia ole ok hänelle, mutta mies oli todennut, että "Sehän on käynyt siellä jo, niin ei kai hommaa tarvitse keskeyttää" ja soperrellut jotain, kuinka kortsu vie tuntuman ja jotain, ettei hänellä mitään tauteja ole. Huutomerkkinä vielä se, että yleensä nämä tällaiset "tuntumamiehet" ovat niitä kaikkein pahimpia "tautipesiä". 

 

Ugh. Olen puhunut. 

Ladataan...

Ladataan...
Välivuosi elämästä

Katselin eilen Linnan juhlia ja vieraiden kauniita asuja. Sieltä hyppi silmiin tietenkin kaikki kauniit "eturivin julkkikset". Tuli puheeksi poikkikseni kanssa jotenkin samassa blogini ja siitä heräsi kysymys, että miksei bloggaajia ole kutsuttu Linnaan? Pari vuotta sitten taisi olla Huono äiti-blogin perustaja Sari Helin, mutta sen jälkeen ei ole tainnut olla blogi-ihmisiä Linnassa. Minua saa korjata, jos olen väärässä ja silmieni alta on livahtanut joku bloggaaja kättelemästä Salea ja Jenspaa.

 

Näen itse bloggaajat melko suurina vaikuttajina nykypäivinä. Onhan bloggaajat kirjoittaneet kirjoja ja ottavat kantaa nykypäivän puheenaiheisiin omilla kasvoillaan tai anonymiteetin takaa. Näen bloggaajat kuitenkin suurina nykypäivän influenssereina ja toisinaan tuntuu, että enemmän faktatietoa saa blogeista, kuin iltapäivälehdistä. Miksi siis "minun kollegani" eivät näkyneet Linnan juhlissa? E-urheilijat kylläkin näkyivät ja toisinaan tuntuu, että monet työkseen bloggaavat panostavat yhtä paljon blogiuraansa, kuin nämä E-urheilijat. 

 

 

 

Heti ensimmäisenä tuli mieleen tänä vuonna kirjansa julkaissut Juliaihminen. Hän on vaikuttanut positiivisesti ihmisten rahankäyttöön; säästämiseen ja sijoittamiseen, joista allekirjoittanutkin on ottanut onkeensa. Myös Karoliina Sallinen Kolmistaan-blogin takaa on kirjoittanut kaksi hyvää ja realistista kirjaa perhe-elämästä ja kertonut omasta elämästään avoimeisti blogissaan ja näin ollen varmasti vaikuttanut monen ihmisen elämään. Blogit ovat mielestäni niin vahvasti nykypäivää, joten miksi tämä suhteellisen suuri vaikuttajaryhmä ei päässyt tänä vuonna Linnaan? Lily-portaali taas on ottanut kokonaisuudessaan mielestäni huomioon hienosti tänä syksynä mm. uupumuksen ja luonut "vertaistukea" uupuneiden keskuuteen. 

 

Luokitellaanko blogit edelleenkin jollain tasolla sellaiseksi "pintaliitomeiningiksi", ettei bloggaajia voida kutsua Linnaan? Blogit ovat vahvasti mukana ihan "tavallisten tallaajien" elämässä ja Linnan juhlissa kuitenkin on tarkoitus tuoda kansan kirjavuutta näkyviin edes jollain tasolla. Blogit ja vlogit alkavat olla täysin mainstreamia ja arkipäivää, ainakin minun ja ystävieni keskuudessa. 

 

 

 

Haluaisin kuulla myös teidän mielipiteitänne ja/tai vasta-argumentteja asiaan!

 

Kuvat täältä: https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000005924000.html Joissa esiintyy ihana Pihla ja hänen miehensä, sekä Anna Puu! 

Ladataan...
Välivuosi elämästä

Olen miettinyt viime aikoina onnellisuutta, onnen kalastelua ja sitä, mitä lopulta onni on.

 

Minullahan olisi periaatteessa monta hyvää syytä olla onnellinen ja oikeastaan olenkin niistä kaikista syistä onnellinen. Oikeastaan kun miettii tarkkaan, niin minulla ei ole periaatteessa mitään konkreettista syytä olla onneton tai masentunut. Miksi siis olen masentunut? 

 

Nopeasti yhteenvedettynä: olen fyysisesti perusterve, talous on suhteellisen ok kunnossa, opiskelupaikka löytyy, on kumppani ja ystäviä ja perhe. Miksi ihmeessä siis käytän elämäni kieriessä masennusmutavellissä, kun minulla olisi kaikki edellytykset vain nauttia ja antaa mennä?

 

 

Mikä sitten lopulta kahlitsee minut niihin masennusraameihin, jotka vievät elämänilon. Yksi suurin syy on suorittaminen. Yleensä silloin, kun olen kaikkein onnellisimmillani, unohdan olla tyytyväinen. Alan miettimään, voisiko jotkin asiat olla vielä paremmin. Se ajaa minut usein suorituskierteeseen, jossa huomaan, että tuli muuten haukattua niin iso pala kakkua, että se on sylkäistävä ulos. Ja sitten sitä taas ollaankin sellaisessa pisteessä, että lautasella on sylkäisty kakunpala ja olo on epäonnistunut. 

 

Masennuksesta huolimatta olen päättänyt olla onnellinen. Se on kai yksi askel kohti sitä, että masennusta ei jonain päivänä enää ole. Kai masentunutkin sitten saa olla onnellinen. Masennus ei saatana vie minulta sitä kaikkea, jota minulla elämässäni tällä hetkellä on. Nyt, kun minulla on olo siitä, että olen onnellinen, en lähde edes miettimään, mikä voisi olla toisin. Istun alas, hörppään kupin glögiä ja katson jakson sarjaa. 

Ladataan...

Pages