En haluaisi sitoutua mihinkään.. (tai ainakaan työelämään)

Koulut alkoivat.. Tai siis viimeinen puolivuotiseni. Asia hieman pelottaa minua, sillä kohta pitäisi olla työelämässä alalla, joka ei niinkään enää huvita. Tai siis huvittaa tavallaan ja tavallaan ei. Työn sisältö on sinänsä kiinnostavaa, mutta työolot eivät. Tuntuu etten oikein osaa olla työvuorolistojen orja. Alkaa ahdistamaan heti, kun näen työvuoroni, jotka sijoittuvat aina kolmen viikon päähän tai sitä pidemmälle. Tulee olo, että elämäni on lukittu nyt seuraavaksi yli kolmeksi viikoksi tiettyyn paikkaan. Ja niinhän se tavallaan onkin.

Olen huomannut, että nautin elämästä silloin, kun teen spontaaneja ratkaisuja ja elän hetkessä. Kun suunnittelen liikaa, alan ahdistumaan siitä, että elämäni on käsikirjoitettua. Sen sijaan, että lopettaisin käsikirjoittamisen, alan suunnitella elämääni vielä pidemmälle ja sitten olen täydellisessä lukkiutuneessa tilassa oman itseni kanssa. Ihan hölmöä.
Olen huomannut myös, että harrastuksiin ja kavereiden näkemisiin sitoutuminen alkaa ahdistamaan. Jos tiedän, että minulla on kahden viikon päästä keskiviikkona tyttöjen ilta, tulee ahdistava olo. Entä jos minua ei silloin huvitakkaan? Entä jos päiväni on silloin ihan paska?

Sama jotenkin pätee työelämään. Tuntuu, että nyt en todellakaan voisi kirjoittaa mitään vakituista sopimusta mihinkään työpaikkaan. Ajatus sellaisesta sitoutumisesta tuntuu kamalalta. Toisihan se varman leivän pöytään ja poistaisi tiettyä taloudellista epävarmuutta, mutta usein silti mietin, että takaako se kuitenkaan minulle hyvää elämää?